Perusteita olla uskomatta jumalaan: 3. Elämän näennäinen epätodennäköisyys ei todista jumalasta

Kolmas peruste, jonka mukaan tulisi uskoa jumalaan, mutta joka perustuu jälleen virhepäätelmiin.

3. Maailmankaikkeudella on äärettömän tarkka hienosäätö, joka on edellytys sen olemassaololle ja elämälle.

 Jos luonnonvakiot - ajasta ja paikasta riippumattomat suureet, joihin kuuluvat mm. valon nopeus ja painovoima - olisivat maailmankaikkeuden syntyhetkellä olleet hivenenkin erilaisia, elinkelpoista planeettaa ei voisi olla eikä elämä olisi mahdollista.

On äärettömän epätodennäköistä, että edes pieni määrä luonnonvakioita olisi voinut itsestään asettua täsmälleen oikeiksi.

Mahdollisuus sille, että maailmankaikkeuden luonnonvakiot voisivat itsestään olla otollisia elämälle,
on liian pieni, että sen voisi käsittää tai laskea.

Ylivertaisen älyn - Jumalan - on täytynyt luoda maailmankaikkeus ja hienosäätää se elämää varten.

Väärin!

Vääriä tulkintoja jatkuvasti. Nyt kyseessä on jumalan teleologinen todistelu. On totta, että lukemattomien sattumien jälkeen älyllisen elämän olemassaolo on matemaattisesti katsottuna äärimmäisen epätodennäköistä, mutta tässä piile juju. Jos asiat eivät olisi menneet niinkuin ne menivät, emme olisi sitä tässä pohtimassa. Jos asiat olisivat menneen toisella tavalla, joku muu olisi sitä jossain muualla pohtimassa. Uskontoihmisillä on lähes aina tapana kuvitella, että ihminen on luomakunnan kruunu, maapallon kehittynein laji, kaikkia eläimiä ylempänä yms. Mutta asia ei ole niin. Evoluutio jatkuu koko ajan, ihminen ei ole mikään jumalallinen olento, tai kehityksen päätepiste. Me olemme vain pieni osa maailmankaikkeutta, joka sattuu olemaan tarpeeksi älyllinen tarkastellakseen sitä. Ja koska tarkastelemme sitä omasta näkökulmasta (emmekä muuta voi), tuppaa ihminen näyttämään helposti kaiken keskipisteeltä. Todennäköisyyksien laskeminen kaikista edeltävistä sukupolvista on turhaa, koska oma syntymäsi ei ollut niin äärimmäisen epätodennäköistä kuin se laskelmien pohjalta näyttää, siitä yksinkertaisesta syystä että sinä synnyit sattumalta, kaikkien edellisten sattumien tuloksena, ja jos jokin sattuma olisi tapahtunut tosella tavalla, joku toinen olisi nyt miettimässä samaa asiaa. Ihmisyksilössä ei ole mitään uniikkia, joka olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Niin kuin ei elämässä itsessäänkään. Kunhan kestää tietty määrä aikaa, elämän synty maailmankaikkeudessa on enemmän kuin todennäköistä.

Maapallo ei myöskään ole kaiken keskus, niin kuin uskonnollisista usein tuntuu. Jos maapallo olisi syntynyt vähän kauemmas tai lähemmäs Auringosta, ei elämä olisi täällä mahdollista. Mutta silloin emme olisi sitä täällä miettimässä, vaan joku miettisi sitä jossain toisella planeetalla, joka sattuu sijaitsemaan elinkelpoisella etäisyydellä tähdestään.

Maailmankaikkeudessa esiintyy mitä luultavimmin runsaasti elämää, joskaan älyllistä elämää ei välttämättä kovin paljoa. Vieraat elämänmuodot siajitsevat meistä kuitenkin niin kaukana, ettemme luultavasti saa niihin koskaan yhteyttä.