Feminismistä, sovinismista, misogynismistä, joukkosurmista, nice guysta ja friendzonesta vielä kerran

En voi estää itseäni palaamasta tähän jo hyvin moneen kertaan koluamaani aiheeseen, eli miehen ja naisen seksuaalisiin eroihin.
Koska naiset eivät tunnu sitä käsittävän, eivät sitten millään. Tai oikeammin, eivät ehkä haluakaan käsittää. Sillä näin on heille parempi, he tuntevat saavansa enemmän arvostusta ja valtaa elämässään.

Asian pihvi on siis seuraava: Mies ei saa naista. Mies masentuu ja syyttää naisia siitä etteivät he ole kiinnostuneita hänestä. Naiset eivät edelleenkään ole kiinnostuneita hänestä. Sama toistuu useille kymmenille tuhansille miehille jatkuvasti ympäri maailmaa. Joku heistä jossain aina silloin tällöin tekee itsemurhan tai joukkosurman. Länsimaissa tapahtunut joukkosurma nousee aina uutisaiheeksi. Feminismi herää naisissa, jotka kokevat olevansa syytettyjä siitä etteivät antaneet miehelle. Mies, joka epätoivossaan ajautui murhaamaan, leimataan sairaaksi hulluksi, jonka ei kuulunutkaan saada. Tuhansien ja taas tuhansien lainkuuliaisten ja väkivallattomien miesten ääni jää kuulematta koska heidät vaiennetaan yhden murhaajan motiivilla. Feministit ovat tyytyväisiä, yksinjääneet miehet eivät. Tälle ei ole näkyvissä loppua nykyisen sosiaalipoliittisen ilmapiirin aikakaudella.

Asia on oikeasti vakava. Sen myöntävät myös feministit, vaikkakin eri syystä. Heidän mielestään asia on vakava sen takia että nykyinen ilmapiiri on misogynistinen, naista esineellistävä ja alentava. Oikeastaan asia on kuitenkin vähintään yhtä vakava sen takia että maailma ei ole miehelle yhtään sen reilumpi. Syyt ovat eri, mutta seurauksen yhtä vakavat, joskus jopa vakavammat miehelle. Monille miehille. Kun taas naisilla asiat ovat tällä saralla uskomattoman hyvin, näin yleisesti puhuttuna.

Ongelma on siinä että biologisista syistä naisen on täysin mahdollista saada juuri se eniten haluamansa mies puolisokseen ja naisella on myös mahdollisuus irtoseksiin milloin, missä ja kenen kanssa tahansa (tässä ei oteta huomioon sairaita, vammaisia, vanhuksia eikä lihavia naisia, jotka ovat vähemmistö). Miehellä ei tällaisia mahdollisuuksia ole lainkaan. Syyt ovat seuraavat: Mies tarvitsee seksiä naista paljon useammin, tästä johtuu että mies on aina halukas seksiin, kun taas nainen useinkaan ei, mikä johtaa epäsuhtaan seksimarkkinoilla naisten hyväksi. Halukkaita seksipartnereita on aina tarjolla naiselle kuin naiselle, mies joutuu kalastelemaan usein hyvinkin paljon pitempään ennen kuin tärppää. Myös parisuhdemarkkinoilla tilanne on samanlainen: Koska sperma on halpaa (mahdollisuus siittää käytännössä loputtomasti lapsia) ja munasolut kalliita (nainen voi synnyttää enimmillään vain noin 30 lasta elämänsä aikana), on naisella varaa olla valikoiva, ja miehen täytyy yrittää paritella mahdollisimman monen naisen kanssa. Nyky-yhteiskunnassa lasten tekemistä monen naisen kanssa ei kuitenkaan katsota hyvällä (ehkäisy on keksitty ja sen käyttöön on suuri sosiaalinen paine), minkä takia miehen ainut lisääntymisen turvaava asia on poistettu olemasta.
Koska mies ei voi lisääntyä enää kaikkien naisten kanssa ollakseen mahdollisimman varma siitä että edes osa naisten synnyttämistä jälkeläisistä kantaa hänen eikä kilpakosijoiden geenejä, on miehelläkin vain yksi vaihtoehto, hankkiutua pysyvään parisuhteeseen naisen kanssa. Tässä kohtaa parisuhdemarkkinoiden epäsuhta asettuu kyllä jyrkästi poikkiteloin miehiä vastaan. Koska naisella edelleenkin on mahdollisuus valita kumppaninsa, kun taas miehellä ei, jäävät monet miehet yksin. Asiaa vielä pahentaa se että miehiä on varsinkin naimaikäisten ikäluokassa enemmän kuin naisia.

Pieniä faktoja pöytään iskettyinä:
Nainen päättää parisuhteen alkamisesta 90%:ssa tapauksista.
Yhdeksän kymmenestä erosta on naisten hakemia.
Nainen vähättelee edellisten seksikumppaniensa ja poikaystäviensä määrää lähes poikkeuksetta.
Kun taas miehet tuppaavat noita lukuja reilusti liioittelemaan.
Tyttöjen murrosikä alkaa varhemmin kuin poikien, kun taas vaihdevuodet vievät lisääntymiskyvyn aikaisemmin kuin miehillä.
Tytöt menettävät neitsyytensä keskimäärin poikia nuorempana.
Naiset haluavat usein itseään vanhemman miehen ja miehet itseään nuoremman naisen.
Suomessa ikäluokassa 15 - 29 on miehiä 22 741 enemmän kuin naisia.
Vasta 55:stä ikävuodesta eteenpäin on naisia enemmän kuin miehiä.

Kaikesta tästä seuraa että monet nuoret, juuri otollisimmassa kehittymisiässä olevat miehet, jäävät ilman seksiä ja ilman parisuhdetta. Ja kyllä, niin ikävältä kuin se voi teistä kuulostaakin, se on osittain naisten vika.

Nyt Facebookissa on suurta suosiota kerännyt ryhmä "Geek Women Unite Finland", joka ei ota poliittisesti agitoivasta nimestään päätellen jäsenekseen kuin naisia (myös vastaus tähän kysymykseen on annettu, ryhmä on vain hameväelle). Heitä siellä onkin jo yli kolmetuhatta. Enemmän kuin nörtteys, tuntuu keskustelijaporukkaa yhdistävän vain naiseus (siis naiseuden aate, ja siitä kehittyneenä myös feminismi). Ryhmän keskustelut ovat julkisia, joten tällainen kaksilahkeinenkin pääsee niitä lukemaan. Kommentoida en tohdi, sillä en usko että ryhmä, jossa Y-kromosomin haltijoita ei suvaita jäseniksi, katsoisi hyvällä meidän "putkiaivojen" mielipiteitäkään.

Tänään siellä keskusteltiin suurella intohimolla (koskapas ei feministien keskuudessa!) miehestä, joka kertoi olleensa yksinäisyydestään ja neitsyydestään niin masentunut, että oli suunnitellut koulusurmaa. Tämä rehellinen tilitys tuntui tulevan suurimmalle osalle naisista täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä, eikai vain tällaisia miehiä voi olla olemassa? Tottakai voi, ja on. Paljonkin. Voin itsekin myöntää että itsemurha on käynyt mielessä, samoin muiden ihmisten tappaminen. Tosin naisiin en ole ikinä voinut kuvitellakaan kohdistavani väkivallantekojani, ne ajatukset liittyivät aina liikasuuren miespopulaation harventamiseen, luonnonvalinnan nopeuttamiseen ja parisuhdemarkkinoiden helpottamiseen meille kaikille. Tietenkään en koskaan olisi voinut toteuttaa näitä väkivaltaisia haaveitani, koska en ole impulsiivinen enkä aggressiivinen ihminen. Päin vastoin, minua rationaalisempaa ja loogisempaa ajattelijaa saa hakea. Eikä löydä. Kuitenkin olen ollut samalla tavalla maentunut kuin artikkelin suomalainen mies, yksin jäämisen vuoksi. En ole kuitenkaan heikko yksilö, joten en sortunut huumeisiin tai mihinkään päihteisiin peittääkseni pahaa oloani.
Lehtijutun mies oli kärsinyt kahdeksan vuotta masennuksesta, ja aivan sama vuosiluku on totta minunkin kohdallani.

Voin hieman kertoa teille kaikille, miltä se oikeasti miehestä tuntuu, kun ei saa tyttöystävää eikä edes seksiä, milloinkaan:

Kaikkein eniten olin aina seksuaalisesta heräämisestäni (noin 15 v.) saakka halunnut vain oman tyttöystävän itselleni. En halunnut olla yksin. Olin ujo poika (olen vieläkin ujo, vaan en enää poikanen) enkä uskaltanut puhua tytöille aluksi mitään. Kesti vuosia ennen kuin uskalsin puhua tytöille, saati sitten olla heidän kaverinsa. Kun olin saanut itseni rohkaistua olemaan heidän ystävänsä, jatkui kaipuu saada tyttöystävä kuitenkin jatkuvasti. Se vain paheni ajan myötä. Tuntui että kaikilla tytöillä oli jo poikaystävät, ja niin varmasti monesti olikin. Siis ainakin niillä, joista olin vähääkään kiinnostunut. En kuitenkaan ole lainkaan pahannäköinen, komeaksikin kehuttu, erittäin hyväkäytöksinen ja tahdikas, huomaavainen, auttavainen herrasmies. Minkäänlaista misogynististä käytöstä en ole milloinkaan edes kuvitellut harrastavani, enkä pidä naisia objekteina, vaan ihmisyksilöinä. Kaikesta tästä huolimatta, vaikka yritin olla hauska ja kiinnostava ihminen, ei kukaan halunnut olla kanssani. Nyky-yhteiskunnassa miehen kun odotetaan tekevän aina aloite, vaikka päätösvalta kuitenkin on naisella. Nuorille miehille ladataan näin valtavia paineita suhteen aloittamiselle. Kun vuosia kului, oloni muuttui vain pahemmaksi ja yksinäisyyteni ja masennukseni syveni. Haudoin tuhoisia ajatuksia, mitkä vain pahensivat oloani. Mietin yhä uudestaan ja uudestaan mikä minussa on vialla, koska kukaan ei halua olla kanssani, vaan on mielummin muiden poikien kanssa, jotka mielestäni eivät olleet monestikaan edes yhtä hyviä poikaystäviä kuin minä olisin ollut (olen edelleenkin tätä mieltä, olen tavannut vain muutaman naisen, jolla on yhtä hyvä poikaystävä, jollaisen he ansaitsisivat). Sain pakitkin naiselta johon olin ihastunut, ja hän kohteli minua tylysti, ensin valehtelemalla, ja sitten kun oli jo herättänyt valtavan innostuksen ja onnen minussa, lataamalla kylmän totuuden päin naamaa ja kävelemällä pois. Hän vielä sanoi haluavansa olla kavereita kanssani, eli jouduin "kaverivyöhykkeelle", mutta valettahan se oli sekin, emme ole olleet kavereita enää sen jälkeen.
Seksin perässä en ole juossut koskaan, eivätkä irtosuhteet minua kiinnosta. En osaa iskeä naisia, enkä voisi olla humalaisen kanssa sukupuoliyhteydessä. Itsehän en juo lainkaan, koska tahdon pitää pääni selvänä ja harkintakykyni vakaana kaikissa tilanteissa. Näin ollen olin halunnutkin säästää ensimmäistä kertaani rakastamalleni naiselle. Nyt monet naiset tuntuvat kuvittelevan että kaikki miehet ovat vain seksin perässä, mutta tästä ei monesti todellakaan ole kyse. On varmasti paljon niitä nuoria yksinäisiä miehenalkuja, jotka toivoisivat vain hellyyttä ja läheisyyttä itselleen, että saisivat tuntea itsensä rakastetuiksi ja että saisivat toista rakastaa. Onko tässä mitään väärää? No ei ole.
Kuten artikkelissa kuvatulle miehellekin, myös minulle kävi aivan samoin heti kun sain viimein tyttöystävän itselleni, ahdistus ja masennut loppui kuin seinään. Feministit kovasti yrittävät väittää että tämä masennus johtui muista syistä, ja yrittävät vierittää sitä miehen harteille, mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Vaikka sanotaankin että onnellisuuden pitäisi lähteä itsestä, ei se aina ole mahdollista. Jos elämästä vain puuttuu puolet, niin siinä ei mitään onnellisuuksia sisimmästä löydetä. Onhan minulla kuitenkin opiskelupaikka (no viimein), työpaikka (jota itselläni ei ollut/ole), ystäviä (vain muutamia), perhe (kenellä ei?), eivät todellakaan ole riittäviä syitä tuntea itseään onnelliseksi, jos se kaikkein tärkein, se mitä on elämässään jo kahdeksan vuoden ajan kaikista eniten halunnut, oma rakkain, puuttuu! Nuo feministisivuilla kirjoittelevat nuoret ja hyvännäköiset naiset eivät ilmiselvästikään voi käsittää miltä tällainen oikeasti miehestä tuntuu, koska he itse ovat aivan varmasti kaikki saaneet miestä/miehen itselleen (tai toisen naisen, mikä ei liene erikoista näissä ympyröissä). Nuori kaunis nainen ei voi mitenkään ymmärtää sitä masennusta mikä seuraa kun mies ei saa tyttöystävää itselleen vaikka miten yrittää, koska nuori kaunis nainen saa kenet tahansa! Muistaisitte naiset tämän tästä lähtien. Olisi kaikilla helpompi elää yhdessä tällä pallolla.

Ärsyttää kun feministien mielestä mies ei saisi haluta naista. Varsinkaan seksuaalisesti, muttei myöskään näköjään romanttisesti. Naisen pitäisi saada kulkea vapaana kaikista haluista, katseista ja ajatuksista, joita miehille luonnollisesti ilmaantuu. Tietenkään raiskaaminen ja hyväksikäyttö ei ole kenenkään kohdalla sallittavaa, mutta naiset voisivat joskus ajatella myös vastakkaisen sukupuolen tunteita. Nimenomaan tunteita, sillä monet miehet eivät ole seksin perässä. Moni mukava mies haluaisi itselleen elämänkumppanin, jota rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä. Onneksi minä olen jo löytänyt omani, josta en aio koskaan luopua, mutta kannan huolta kaikkien niiden oikeasti mukavien miesten puolesta, joihin naiset eivät viitsi uhrata aikaansa, koska he kuitenkin voivat saada jonkun paremman, kunhan vain löytävät sellaisen. Olen itse ollut tuossa tilanteessa, enkä toivo sitä kenellekään, se syö miestä todella paljon.

Miksi kaikki naiset ovat varattuja, mutta kaikki miehet vapaita?

Jo pitemmän aikaa on tuntunut, minusta ja (miespuolisten) ystävieni mielestä siltä, että kaikki naiset ovat varattuja ja kaikki miehet vapaita. Päätin selvittää onko tämä totta, ja jos on, niin miksi.
Päätin tehdä hieman tilastotiedettä.
Otanta:
100 ihmistä. Kaikki ystäväni, kaverini ja tuttavani sekä muutama muu tyyppi jotka tunnen, mutta joista en pidä. Oikeastaan kaikki tuntemani ihmiset omasta ikäluokastani. 50 naista ja 50 miestä. Ikähaarukka 18-32 v.

Sitten mielenkiintoista tilastotietoa:
51 sadasta seurustelee, näistä 20 on miehiä, 31 naisia. 94 juo alkoholia. Ne 6 jotka eivät juo ovat kaikki miehiä. 49 polttaa tupakkaa, näistä 23 on miehiä ja 26 naisia.

Eli puolet seurustelee, tosin naisista yksi kolmasosa enemmän kuin miehistä. Lähes kaikki juovat alkoholia, kuusi raitista ovat kaikki miehiä. Puolet polttaa tupakkaa, naiset ja miehet lähes yhtä paljon.

Tuntemistani 18-32 -vuotiaista miehistä tupakoi 46 % ja naisista 52 %.
Tuntemistani 18-32 -vuotiaista miehistä juo alkoholia 88 % ja naisista 100 %.
Tuntemistani 18-32 -vuotiaista miehistä seurustelee 40 % ja naisista 62 %.
Tuntemistani 18-32 -vuotiaista naisista 58 % voi sanoa olevan erittäin kauniita.
Loput 42 % ovat myös kohtalaisen kauniita.
Tuntemistani 18-32 -vuotiaista miehistä 26 % voi sanoa olevan komeita.
Loput 74 % ovat tavallisia tai eivät kovin viehättäviä, joskaan eivät ehkä aivan rumia.

Raittiista miehistä seurustelee 50 %.
Alkoholia juovista miehistä seurustelee 34 %.
Tupakoivista miehistä seurustelee 18 %.
Tupakoimattomista miehistä seurustelee 22 %.
Tupakoivista naisista seurustelee 36 %.
Tupakoimattomista naisista seurustelee 26 %.


Kauniita naisia on 29, heistä 15 seurustelee. 15 ÷ 29 × 100 = 51,7 %
Tavallisia naisia on 21, heistä 16 seurustelee. 16 ÷ 21 × 100 = 76,2 %

Kauniita naisia on 29, heistä 15 tupakoi. 15 ÷ 29 × 100 = 51,7 %
Kauniista naisista tupakoi 15, heistä 8 seurustelee. 8 ÷ 15 × 100 = 53,3 %
Kauniista naisista ei tupakoi 14, heistä 7 seurustelee. 7 ÷ 14 × 100 = 50 %

Tavallisia naisia on 21, heistä 11 tupakoi. 11 ÷ 21 × 100 = 52,4 %
Tavallisista naisista tupakoi 11, heistä 10 seurustelee. 10 ÷ 11 × 100 = 90,9 %
Tavallisista naisista ei tupakoi 10, heistä 6 seurustelee. 6 ÷ 10 × 100 = 60 %

Naisista seurustelee 62 %.
Kauniista naisista seurustelee 52 %.
Kauniista naisista tupakoi 52 %.
Kauniista tupakoivista naisista seurustelee 53 %.
Kauniista tupakoimattomista naisista seurustelee 50 %.
Tavallisista naisista seurustelee 76 %.
Tavallisista naisista tupakoi 52 %.
Tavallisista tupakoivista naisista seurustelee 91 %.
Tavallisista tupakoimattomista naisista seurustelee 60 %.


Komeita miehiä on 13, heistä 6 seurustelee. 6 ÷ 13 × 100 = 46,2 %
Tavallisia miehiä on 37, heistä 12 seurustelee. 12 ÷ 37 × 100 = 32,4 %

Komeita miehiä on 13, heistä 5 tupakoi. 5 ÷ 13 × 100 = 38,5 %
Komeista miehistä tupakoi 5, heistä 3 seurustelee. 3 ÷ 5 × 100 = 60 %
Komeista miehistä ei tupakoi 8, heistä 3 seurustelee. 3 ÷ 8 × 100 = 37,5 %

Tavallisia miehiä on 37, heistä 17 tupakoi. 17 ÷ 37 × 100 = 45,9 %
Tavallisista miehistä tupakoi 17, heistä 7 seurustelee. 7 ÷ 17 × 100 = 41,2 %
Tavallisista miehistä ei tupakoi 20, heistä 6 seurustelee. 6 ÷ 20 × 100 = 30 %

Miehistä seurustelee 40 %.
Komeista miehistä seurustelee 46 %.
Komeista miehistä tupakoi 38 %.
Komeista tupakoivista miehistä seurustelee 60 %.
Komeista tupakoimattomista miehistä seurustelee 38 %.
Tavallisista miehistä seurustelee 32 %.
Tavallisista miehistä tupakoi 46 %.
Tavallisista tupakoivista miehistä seurustelee 41 %.
Tavallisista tupakoimattomista miehistä seurustelee 30 %.

Huomattavaa on että tavallisista naisista 76 % seurustelee, kun kauniista naisista vain 52 %.
Tosin "tavallisiksi" luokittelemani naiset eivät millään muotoa ole rumia, eivät vain ehkä aivan niin kauniita kuin "kauniiksi" luokittelemani erittäin kauniit naiset.
Toisin on miesten laita, sillä komeista miehistä 46 % seurustelee, kun tavallisista miehistä vain 32 %.
"Tavallisiksi" luokittelemani miehet ovat selkeästi vähemmän komeita, kuin "tavalliset" naiset ovat kauniita. "Komeaksi" luokiteltuja miehiä ei tullut läheskään yhtä paljon kuin "kauniiksi" luokiteltuja naisia.
Ehkä olen huono arvioimaan miesten komeutta, sillä miehenä minulla on enemmän silmää vain naiskauneudelle, ja miesten ulkonäön arvioiminen tuottaa välillä suunnatonta haastetta. Osaan toki erottaa ruman miehen komeasta, mutta tavallisen ja komean välillä on mielestäni paljon vaikeampi havaita huomattavaaa eroa, toisin kuin tavallisen ja kauniin naisen välillä, jotka erotan helposti.
Tai sitten vanhan sanonnan mukaan kauniimpi sukupuoli vain todella on kauniimpi.
Kyllähän se niin taitaa olla. Kaunein nainen on ainakin minun mielestäni paljon hyvännäköisempi kuin komein mies. Mahtavatko naiset yhtyä tähän mielipiteeseen, luulisin että suurin osa.

Tämän tilaston valossa kaikissa luokissa, niin miesten kuin naistenkin keskuudessa, näyttää tupakointi lisäävän seurustelun mahdollisuutta. Tavallisilla miehillä 30:sta 41:n %. Komeilla miehillä 38:sta 60:n %.  Kauniilla naisilla 50:stä 53:n %. Huomattavimpana tavallisten naisten seurusteluaste nousee tupakoinnin myötä 60:sta 91:n %!

Tupakointi tappaa, mutta ilmeisesti tupakkapaikalla saa seurustelusuhde helposti alkunsa.


Kaikki naiset eivät toki ole varattuja, eivätkä miehet vapaita, vaikka siltä välillä tuntuukin.
Mutta kuitenkin kaikista miehistä vain 40 % seurustelee, naisista taas 62 %. Mistä tämä johtuu?
Ikäluokassa 15-29 on Suomessa 23 971 miestä enemmän kuin naista. Kaikissa ikäluokissa nollasta 54:n on miehiä enemmän kuin naisia. Vasta 55:stä ikävuodesta eteenpäin on naisia enemmän, johtuen naisten hieman miehiä pitemmästä eliniästä.
Tämä tarkoittaa että tälläkin hetkellä on lähes kaksikymmentäneljätuhatta nuorta miestä, joille ei riitä naista kumppaniksi. Todella harmillinen juttu.

Aseet pois epäkelvoilta

Taas sattui todella kauhistuttava tragedia Yhdysvalloissa, kaksikymmenvuotias pojankloppi surmasi 27 ihmistä koulussa, joista kaksikymmentä oli 6-7-vuotiaita pikkulapsia (ja yksi ampujan oma äiti heidän kotonaan). Järkyttävälle teolle ei saada selitystä, koska raukkamainen pelkuriterroristi ampui tietenkin itsensä samalla kertaa välttyäkseen seuraamuksilta.
Selitykseksi kelvatkoon taas kerran syrjintä, koulukiusaaminen, perheen hajoaminen, huono itsetunto, tunne riittämättömyydestä, ystävien puute, rakkauden puute, syrjäytyminen, vääristynyt oikeustaju, empatian kehittymättömyys, harhaiset kuvitelmat omasta vallasta ja samanmielisten hullujen sympatian saaminen internetistä.
Sanalla sanoen poika oli hullu. Aivan saman tekevää miten hän oli tullut hulluksi, hän oli hullu, jolla oli ase. Ainut asia mitä voidaan muuttaa on että hulluilta otetaan ase pois. Hulluja on ollut kautta historian ja tulee aina olemaan, jotkut omaavat jo synnyttyään huonot eväät maailmassa selviytymiseen, toisen kehittyvät hulluiksi, tai jäävät kehittymättä täysipäisiksi, ympäristön tai oman toiminnan vaikutuksesta.

Aivan sama. Hulluutta ei voida poistaa.

Aseet voidaan.Yhdysvalloissa on 89 asetta sataa ihmistä kohti, suunnilleen yhtä paljon kuin kaikissa muissa maailman maissa yhteensä. Suomi killuu tilastoissa kolmannella sijalla Jemenin jälkeen. Täälläkin on aivan liikaa aseita, noin 45 sataa ihmistä kohti. Osa on metsästysaseita, osa sodanaikaisia muistoja, osa urheiluaseita. Aivan sama. Kaikki pois. Piste. Sille ne massamurhat loppuvat, eivät mitenkään muuten.
Aseita saa ainoastaan olla armeijan ja poliisin käytössä, muut eivät niitä mihinkään tarvitse.
Armeijalla täytyy olla aseita, sillä muuten koko armeija on täysin tyhjänpäiväinen eikä pysty puolustautumaan ketään vastaan, koska muut armeijat eivät taatusti ole luopumassa aseistaan. Jos toisilla on, meilläkin täytyy olla, muuten meidät jyrätään. Vahvimman laki. Hyvä tietenkin olisi jos koko ihmiskunta saataisiin luopumaan aseista samalla kertaa, mutta näin ei tule ikipäivänä tapahtumaan, joten se on aivan turhaa haihattelua.
Poliisilla täytyy olla aseita, sillä vaikka aseet tehtäisiin laittomiksi, aina rikolliset niitä jostain saisivat käyttöönsä, joten poliisilla täytyy olla rikollisia vastaan vähintään yhtä järeät pakkokeinot käytössä.
Metsästäjät eivät tarvitse ampuma-aseita. Metsästys on vain harrastus. Sitä voi suorittaa ilman ruutikäyttöisiäkin aseita, kuten vanhanhyvänajan tyyliin jousella ja nuolilla. Tai keihäillä, verkoilla, ansoilla ym.
Urheiluammunta lajina on turha, ja sen voi lakkauttaa. Kaikki lajit ampumahiihdosta skeetiin on tarkoitettu joko ihmisten tai eläinten tappamisen harjoittamiseksi. Maalitauluun voi heittää vaikka tikkaa tai ampua hernepyssyllä. Tai sillä jousella tietenkin.
Asekeräilijät joutuvat luopumaan toimivista aseista ja keräilemään deaktivoituja aseita ja/tai replikoita, joita ei saa toimiviksi.
Aseenkantajat, jotka pitävät asetta itsepuolustukseksi, ja omaksi enemmän henkiseksi kuin fyysiseksi turvakseen, ovat enemmän riskitekijä kuin mitään muuta, ja heiltä aseet pitää ottaa pois aivan ensimmäisenä.

Näin estetään hullujen pääsy käsiksi aseisiin. Ainakin se tulisi olemaan äärimmäisen hankalaa verrattuna nykyiseen tilanteeseen jossa kuka tahansa voi ruveta murhaamaan viattomia sivullisia käden käänteessä. Yhdysvaltojenkin tuoreimmassa tapauksessa kloppi oli ottanut rynnäkkökiväärin äitinsä asekokoelmasta. Mihin äiti tarvitsee asetta? Mihin kokoelmallista aseita? Mihin rynnäkkökivääriä? Vastaus on: ei mihinkään. Pois vaan tuollaiset.
Varsinkin ihmetyttää miksi yksityishenkilöt saavat ostaa rynnäkkökivääreitä ja konetuliaseita, joita ei ole suunniteltu mihinkään muuhun kuin suurten ihmisjoukkojen tappamiseen mahdollisimman nopeasti.

Ruudin keksiminen on pilannut ihmiskunnan. Ruutiaseet pilasivat armeijat, sotilaat, ihmiset, yhteiskunnat, kaiken. Ennen vanhaan sotilaat olivat oikeita sotilaita, koulutetuja ammattilaisia, rautaisia miehiä hyvässä fyysisessä kunnossa, moraaliltaan suoraselkäisempiä, kunniallisempia, tottelevaisempia ja kaikin puolin pätevämpiä kuin nykysotilaat. Ampuma-aseet tekivät sotilaista pelkureita. Tai oikeastaan pelkureista sotilaita. Tämä on erittäin huono asia. Nykyään kuka tahansa voi olla tappaja. Se on aivan liian helppoa. Ase käteen, huido ympärillesi ja paina liipaisinta, varmaan joku jo kuoli. Jopa lapsi voi aseella tappaa, ja usein niin tekeekin, koska heitä värvätään kehitysmaissa sotilaiksi, jos on aikuisista miehistä pulaa. Naisiakin voi olla sotilaina nykyään, mikä on myös väärin. Ase antaa vallan päättää elämästä ja kuolemasta sellaisenkin ihmisen käsiin, joka ei ole kykenevä siitä päättämään. Toista oli ennen, miekkojen ja keihäiden jaloon aikaan, kun sotilaan täytyi oikeasti kohdata vihollinen silmästä silmään, iskeä terä hänen vatsaansa, saada pulppuavaa verta päällensä, nähdä kauhunilme toisen ihmisen kasvoilla ja tuntea hänen viimeinen henkäyksensa ja kaatuvan ruumiinsa paino sen lysähtäessä elottomana maahan. Se antoi varmasti perspektiiviä siitä mitä oikeasti eläminen, kuoleminen ja tappaminen merkitsee. Nykyisillä turhanpäiväisillä pelkuriraukoilla ei ole siitä mitään käsitystä. En väitä että itsellänikään olisi, vaikka olenkin harrastanut miekkailua, jousiammuntaa ja muita muinaisia aseita, niiden rakentamista, käyttöä ja erilaisia tekniikoita ihmisen hengiltä ottamiseen ja vaikka olen monet kerrat koittanut mahdollisimman elävästi kuvitella miltä tappaminen tuntuisi.
Silti en tule koskaan elämässni tappamaan ketään ihmistä, kaikkein viimeisimpänä itseäni, sillä rakastan elämää liian paljon.

Elämän rakastaminen on ominaisuus joka tuntuu kokonaan puuttuvan sellaisilta ihmishirviöiltä, jotka kykenevät terrori-iskuihin ja muihin hirmutekoihin. Toki nuokin hirviöt ovat ihmisiä, en yritä vieroittaa heitä itsestäni ja muista ihmisistä, mutta he ovat vajavaisia ihmisiä, alikehittyneitä yksilöitä. Heiltä puuttuu jotain. He ovat vammaisia. He ovat mielenvikaisia, hulluja, mielisairaita, mielipuolia, kieroonkasvaneita, ymmärrykseltään rajoittuneita, tai kokonaan todellisuuden tajun menettäneitä henkilöitä. Silti ihmisiä. Ikävä kyllä.

Ennen tällaisia tapauksia ei ollut. Miksikö? Siksi ettei tuollaisilla ihmiskunnan häpeätahroilla ollut välineitä purkaa omaa tuskaansa muihin. He tekivät itsemurhan. Kaikki kouluampujathan tekevät nykyään samalla itsemurhan. Jotkut puhuvat laajennetuista itsemurhista. Nuo massamurhaajat ajattelevat että lähtevät maailmasta vieden niin monta muuta ihmistä mukanaan kuin kykenevät. Se ajatus antaa heille edes jonkinlaisen vallantunteen, koska he ovat muuten täydellisesti epäonnistuneet surkeassa ja lyhyessä elämässään. Tällaista vallantunnetta ei nimenomaan tule missään nimessä sallia tuollaisille heikkoluontoisille aivokääpiöille. He ovat ihmislajin heikkoja yksilöitä, joiden on määrä kuolla pois jakamatta geenejään eteenpäin. Epäkelpojen ei kuulu selvitä. Ihminen on ruutiaseiden keksimisellä vienyt tarinaamme huonoon suuntaan, koska nyt moni kelvollinen kuolee samalla kun epäkelpo päättää päivänsä.

Post-modernin ihmisen eksistentiaalinen ahdistus olemassaolon turhuudesta

Vihaan itsekin tuota otsikkoa, joten olkaapa hyvät vaan.

Taannoin keskustelin ystäväni kanssa olemassaolon turhuudesta, joka tuntuu olevan nykyihmisillä (ainakin nuorilla) yleistä. Ystäväni opettaja oli maininnut että asia johtuu Suurten Tarinoiden puutteesta.
Suuret Tarinat olivat niitä joiden varaan ihminen entisaikaan laski elämänsä tarkoituksen. Esimerkiksi ennen lähes kaikki uskoivat jumalaan, mikä antoi heidän elämälleen jonkin maallista vaellusta suuremman tarkoituksen. Entisaikaan myös aatteilla oli paljon suurempi valta ihmismieliin, kun kommunismi ja kapitalismi taistelivat kylmässä sodassa keskenään.
Nyt kylmä sota on ohi, hippiliike on historiaa, jumalaan ei usko enää kukaan järkevä ihminen, politiikka on menettänyt kaiken kiinnostavuutensa, sota ei enää yhdistä kansaa, aatteet ovat kaikki laimentuneet hajuttomiksi ja mauttomiksi versioiksi itsestään.
Suomella ei mene hyvin eikä huonosti, ihmisillä ei mene hyvin eikä huonosti. Kaikki pärjäävät, ei ole enää meitä ja niitä (ketä tahansa toisia), vaan kaikki ovat "yhtä suurta perhettä" eli kasvotonta harmaata massaa ja millään ei ole enää mitään merkitystä. Ihminen voi lopettaa työnteon ja opiskelun kokonaan ja elää yhteiskunnan tuilla pieneen yksiöön linnoittautuneena, mikropitsoja syöden ja videopelejä pelaten, kunnes kuolee ennenaikaisesti johonkin turhaan, kuten eturauhassyöpään. Kaipaamaankaan ei jää paljon kukaan.

Koko juttuhan on tietysti vain ensimmäisen maailman turhaa nillitystä, jos vertaa miten huonosti asiat ovat jossain Gazassa tai Pohjois-Koreassa. Tai hyi olkoon, Afrikassa. Mutta eipä verrata kun eivät köyhien ongelmat kiinnosta itsekästä ihmistä.

Vaikka joskus haikailenkin entisaikojen perään, en haluaisi että Suomi olisi yhä uskonnollinen ja ääriaatteellinen paikka, jollainen se ennen oli. On kuitenkin masentavaa ajatella että nykyihmisillä ei enää ole Suuria Tarinoita, eivätkä he koe elämällään olevan mitään merkitystä. Tottahan se on, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta, mutta jos sitä rupeaa liikaa ajattelemaan, voi halu elää hävitä kokonaan. Itsemurhat ovat nyt lisääntyneet kovasti verrattuna viime vuosisataan, mikä johtuu nuorten ja vähän vanhempienkin ihmisten ahdistuneisuudesta. Suomi ei ole itsemurhatilastojen ykkönen, toisin kuin usein väitetään, se paikka kuuluu Kiinalle, mikä on ymmärrettävää, koska kommunistinen diktatuuri kohtelee tehtaitaan pyörittävää väkeä kuin orjia.
Uskonnolliset ihmiset puhuvat maallistumisesta ja vasemmistolaiset kapitalismin tuhosta, ja kummatkin odottavat vain länsimaiden moraalista ja taloudellista rappiota. Lamahan aina masentaa, puhutaan yhteiskuntajärjestelmän lopusta ja muusta enemmän tai vähemmän realistisesta hutusta. Populistipuolueet, jotka ovat avoimesti rasistisia ja maahanmuuton vastaisia, nousevat kaikkialla, ja ennakkoluulot saavat taas sijaa Euroopassa. Natsismi tuntuu olevan jo unohdettu asia. Yhteisvaluutta euroakin vastustetaan ja Euroopan Unionista halutaan erota, tai erottaa huonosti rahansa käyttäneet velkaantuneet maat. Maailmanlopunkin on määrä tulla 2012 joulukuussa, eli aivan kohta.

Eihän se loppu titetenkään oikeasti ole tulossa, maailma jatkuu tammikuussa 2013 ennallaan, fanaatikot siirtävät tumiopäivää edemmäksi kalenterissa jonkin uuden verukkeen varjolla, perusrasistit jatkavat edelleen muukalaisten vihaamista ja yksinkertaiset kansalaiset äänestävät heitä edelleen, koska eivät ymmärrä oikeiden poliitikkojen päätöksien syitä, käsityskyky kun ei riitä turhan monimutkaisiin asioihin. Eiväthän he tietenkään mitään oikeasti vaikuttavaa saa aikaan. Kapitalismi pysyy eikä länsimaailma romahda. Eurokaan ei kaadu, mutta velkaantuminen jatkuu.
Ja post-modernin ihmisen eksistentiaalinen ahdistus olemassaolon turhuudesta pysyy samanlaisena.

En keksi mitä sille voisi tehdä jos opiskelu, työ, rakkaus ja viihde ei riitä tyydyttämään ihmisen henkisiä tarpeita.

Ehkäpä tuo sama ahdistus on aina ollut olemassa. Ehkä ennen vanhaan ihmisillä ei vain ollut aikaa ajatella olemassaolonsa turhuutta, kun kuudentoista tunnin työpäivän pellolla tai tehtaalla jälkeen kaatui omalle sängylleen ja nukahti. Tai varhemmin ei uskaltanut edes ajatella tuollaisia asioita, koska jumala huolehti kaikesta ja kurjan mutta kuuliaisen elämän jälkeen odotti parempi tuonpuoleinen. Ne Suuret Tarinat. Että ihminen eli jonkun itseään suuremman puolesta. Mennyttä iäksi.
Mutta ihmisen ahdistus olemassaolostaan on ilmeisesti pysyvää. Täytyy vain yrittää keksiä tekemistä, joka pitää ajatukset poissa sen ajattelemisesta. Kuten eräs toinen kaverini sanoi: kyllähän sitä elää, kun ei ole muutakaan tekemistä.