Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi (366 päivää itse asiassa, sillä on karkausvuosi) Skyrim-videopelin julkaisemisesta. Se julkaistiin eeppisenä päivämääränä 11.11.11.
Koska olen jo vuoden pelannut Skyrimia, voinen huoletta todeta että se on maailman paras peli.
En nimittäin ole kaivannut mitään muuta pelattavaa koko vuoden aikana. Pelit-lehden, Suomen parhaan ja arvostetuimman pelialan julkaisun arvosteluasteikko peleille on nollasta sataan. Mikään peli ei ole koskaan saanut nollaa eikä sataa pistettä. Nollan pisteen saaminen on täysi mahdottomuus, sillä silloin kyseessä oleva peli ei voisi olla olemassa. Kaikkein surkeimmatkin peliviritelmät, jota ovat täysin pelikelvottomia saavat vähintään 30-40 pistettä Pelitissä. Perushyvät pelit saavat 70-80 pistettä. Todella hyvät pelit 80-90 pistettä tai enemmän. Mutta mikään peli ei ole koskaan saanut täyttä sataa pistettä. Jos olisin itse Pelit-lehden peliarvostelija, antaisin Skyrimille sata pistettä. Mikääs muu peli ei sitä ansaitsisi, mutta Skyrimille voisin täydet pinnat antaa. Sataa psitettä ei ole koskaan annettu, sillä toimittajat katsovat sen tarkoittavan täydellistä peliä, eikä heidän mielestään täydellisyyttä voi koskaan saavuttaa. Jos peli olisi täydellinen, se tekisi ilmestyessään kaikki muut pelit turhiksi, koska pelaaja ei välttämättä haluaisi enää mitään muita pelejä koskaan pelata.
Skyrim on käytännössä saavuttanut tuon meriitin. En ole vuoteen pelannut mitään muuta peliä. En uskonut itsekään että niin voisi käydä, mutta niin on tapahtunut, eikä Skyrim kyllästytä vieläkään pätkääkään. Olen käyttänyt Skyrimin pelaamiseen 140 tuntia (monet ovat pelanneet sitä vielä paljon enemmän), enkä ole hankkinut siihen vielä ainuttakaan lisäosaa, jotka tuovat rutkasti lisää pelisisältöä. Olen pelannut Skyrimin päätehtävän läpi, ynnä monia sivupäätehtäviä. Pikkutehtäviä olen suorittanut sadoittain.
Peli ei vain osaa kyllästyttää, aina löytyy uutta tekemistä. Olen pelannut ainoastaan yhdellä hahmolla, joten olen kokeillut vasta yhtä pelattavaa rotua pelin kymmenestä vaihtoehdosta. Olen pelannut ainoastaan soturina, vaikka voisin kokeilla myös maagina tai hiipparina pelaamista. Olen pelannut vain mieshahmolla, mutta naisellakin voisi pelaamista kokeilla.
Skyrim on täydellinen peli. Se on niin laaja että sisältö ei lopu miltei koskaan. Peli myös generoi erilaisia minitehtäviä loputtomasti, jos kaiken muun on jo suorittanut. Paras ominaisuus Skyrimissa on kuitenkin sen maailman uskomaton eläväisyys, pienenpientenkin yksityiskohtien runsaus, mikä saa pelaajan todella elämään tuossa fantastisessa maailmassa. Immersio on erittäin vakuuttava. Skyrimissa on toki omat puutteensä, mutta ne ovat vähäpätöisiä verrattuna muiden pelien puutteisiin. Peli on The Elder Scrolls sarjan kruununjalokivi, joka jatkaa Morrowindin ja Oblivionin kunniakasta perintöä, pistäen aina vain paremmaksi.
Bethesda Softworks ei tee uutta Elder Scrolls peliä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen. Sarjan pelit ilmestyivät seuraavina vuosina: Arena 1994, Daggerfall 1996, Morrowind 2002, Oblivion 2006, Skyrim 2011. Näiden lisäksi Bethesda tekee Fallout-pelejä, kolmososasta lähtien, joka ilmestyi 2008. Seuraavaksi ilmestynee Fallout 4, johon menee vielä pari vuotta ja ehkä siitä parin vuoden päästä The Elder Scrolls VI. Lisäksi The Elder Scrolls Online on tulossa 2013, mutta siitä vastaa eri pelistudio, ikävä kyllä. Joten Skyrim tulee pysymään maailman parhaan pelinä ainakin 2015-2016 asti, kunnes sarjan seuraava mestariteos julkaistaan.
Nyt voisinkin taas uppoutua Skyrimin maailmaan... FUS RO DAH!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pelit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
Pelit eivät ole kehittäviä
Provokatiivinen otsikko kaikille pelien ystäville. Itsekin kuulun pelaajiin, joku voisi joskus sanoa että jopa liikaa pelaaviin. Kyse on siis videopeleistä, noista elektronisista ajantuhlareista.
En koe kuitenkaan olevani riippuvainen pelaamisesta, koska voin lopettaa koska vain haluan, en vain halua... ähää, menitte lankaan! En ole pelannut nyt pariin viikkoon, joka nyt ei ole aika eikä mikään olla pelaamatta tai tekemättä mitään muutakaan, toissakesänä taas en pelannut lainkaan moneen kuukauteen, mikä sai itsenikin jos ei huolestumaan, niin hieman allapäin mielelle, sillä mietin, olinko tullut liian vanhaksi videopeleille. Mutta ei se nyt varmaan niinkään ole, ei vain tehnyt mieli pelata kesäkuumalla, kun oli muutakin tärkeämpää vuodenaikasidonnaista tekemistä. Mitähän se mahtoi olla, mietin, kun en ehtinyt käydä kertaakaan uimassakaan...? Tai sitten ei ollut tullut mitään hyviä pelejä aikoihin, ja kaikki vanhat hyvät oli pelattu jo läpi liian monta kertaa.
Joka tapauksessa, sitten itse aiheeseen. Monesti on ennen sanottu että pelit ovat ajanhukkaa, ja aikaahan ne tunnetusti vievät enemmän tai vähemmän tuhottomasti. Nukkumattomia öitä, itselläni ei ole, mutta monella muulla nörtillä on. Huonoa oppimismenestystä, en kuulu myöskään näihin joiden elämää pelaaminen todella haittaisi. Ihmissuhteiden puutetta, no siihen on muitakin syitä... oikeastaan pelaaminen on vain ratkaisu aikatyhjiöön joka syntyy ihmissuhteiden puutteesta.
Pelaamisen on sanottu olevan turhaa, ja jopa lapsille ja nuorille haitallista puuhaa. Kuten kaikkea uutta, myös pelaamista on vanhemmisto ensin jyrkästi ja nykyään hieman lieventyneellä otteella vastustanut. Uuden ja tuntemattoman, itselle oudon ajanvietteen parissa tuntitolkulla lumoutuneena viihtyvä lapsi voi olla vanhemmalle järkyttävää seurattavaa.
Nyttemmin kuitenkin, viimeksi tänään luin lehdestä, ovat nuorisotyöntekijät ja muut aktiivit alkaneet ajaa pelien asiaa, ainakin puhdistaa niihin kohdistuvia harhaluuloja ja tukea niiden asemaa yhtenä nuorten harrastuksena muiden joukossa. Esimerkkeinä muista mainittiin jääkiekko ja jalkapallo.
Pelejähän nekin ovat, mutta hieman toista kaliiperia ehkäpä.
Lehdessä sanoivat että yrittävät saada ihmiset ymmärtämään että pelaaminen ei ole ajanviettoa, vaan harrastus joillekin, nykyään jo aika useille lapsille ja nuorille. Mutta mitä, eikö harrastus nimenomaan ole ajanviettoa? Voi kuuluuko oikean harrastuksen olla jotenkin kehittävää? Eikö pelkkä ajanviete voi olla harrastus? Kummallista puhetta nuorisotyöntekijöiltä.
Sitten koittivat vakuuttaa että pelaaminenkin voi olla, tai siis on, kehittävää puuhaa.
No ei se kyllä ole.
Myönnetään, pienissä määrin pelaaminen voi olla joillekin kehittävää, mutta yleensä hyvin marginaalisilla alueilla. Kehitys on kovin kapea-alaista ja suppeaa, suuriltaosin hyödytöntä.
Hyödyllisintä on ehkä englanninkielen oppiminen, sillä lähes kaikki pelit ovat englanninkielisiä. Mutta oppiihan sitä englantia nykyään muutenkin joka lapsi, kun TV ja elokuvat eivät ole dubattuja, englantia kuulee jakuvasti koko ajan joka puolella, ja sitten on vielä se internet. Oman englanninkielen taitoni kehityksessä pelit eivät ihan mahdottoman suurta osaa näytelleet, vaikka varmaan niistäkin hyötyä oli. Pelien sanasto on usein aika marginaalista, jollei sitten pelaa sitä parasta genreä, roolipelejä. Muutoin onhan se ihan kiva kun lapsi oppii ensimmäisenä vieraasta kielestä sanoja kuten "enemy", "fire", "kill", "headshot" yms... Ja jos joku sanoo että parempaa sanastoa oppii puhumalla muiden ihmispelaajien kanssa netin moninpeleissä, niin eipä kyllä opi, huonompaa ainoastaan, vai mitä vastaa N00bz_killah98? PWND U N00B LOLZ!!!!1!
Tuohan ei englantia ole enää laisinkaan.
Pelien kehutaan kehittävän sosiaalisia taitoja. Kuten mitä, muiden pelaajien listimistä? Moninpeleissä muiden haukkumista? Aloittelijoiden kiusaamista? Sovinistista ja rasistista läpänheittoa kaveriporukassa? Ala-arvoista kielenkäyttöä? No, näitä kyllä yhdessä pelaaminen kehittää. Pelaaminen suuressa porukassa netissä opettaa vääränlaisia kanssakäymistaitoja, joissa heikompiosaisia sorretaan surutta, muita kiusataan jatkuvasti ja teoille vain naureskellaan. Nimimerkin takaa nimettömänä ja kasvottomana voi tehdä mitä tahansa, eikä jää edes kiinni. Sitä se opettaa, huonoa käytöstä.
Pelit opettavat kuulemma myös hienomotoriikkaa. No niinhän ne varmaankin tekevät, mutta terveen ihmisen hienomotoriikka kehittyy siinä nelivuotiaana ja pelien tehtäväksi jää lähinnä pääosumien tähtäyksen hiominen äärimmilleen. Jos vesastaan haluaa mestaritarkk'ampujan, siis virtuaalimaailmassa, oikeat aseethan ovat ihan eri juttu, niin siitä vaan Battlefieldia pelaamaan. Pelien hienomotoriikkakoulutus on yhtä tyhjän kanssa, siellä ei oikeassa maailmassa tee yhtään mitään. Vai kirjoitatko työnhakuilmoitukseen ja CV:hen että olet hionut taitosi äärimmilleen Team Fortress 2:ssa ja nyt osut viholisia päähän joka kerta? Kovin rajatut työmahdollisuuden tuo tuntuu avaavan.
Fyysisiä taitoja pelit eivät kehitä ollenkaan. Oikean käden etusormilihas voi PC-pelaajilla hieman vahvistua ankaran Diablo-klikkailun seurauksena, mutta useimmiten vain sormenpäistä kuluu nahka pois ja ranteeseen tulee jännetupin tulehdus. Konsolipelaajilla peukalohin tulee rakkoja padin tattien hakkaamisesta. Sitten on se Wii-heilutuskapulalaite, jota pelikonsolina kai myydään. Sitä yritetään aina lehdissä mainostaa terveellisenä tapana pelata. Suomen puolustusvoimillekin sitä on hankittu useita kappaleita, jotta alokkaat voivat vapaa-ajallaan pelata jotakin "terveellistä".
Noh, ongelmahan on siinä, että kukaan vakavastiotettaja "oikea" pelaaja ei pelaa Wiin lapsellisia yltiökasuaaleja urheiluleikkipelejä. Wii Sports tosin on maailman myydyin videopeli, lasketaan kymmenissä miljoonissa, mutta se johtuu siitä että tuo tekele ympättiin mukaan Wii-konsolin myyntipakettiin, niin että kaikki sen ostaneet saivat sen mukanaan, halusivat eli eivät. Wii Sportsia ja muita vastaavia "pelejä" eivät pelaa ketkään muut kuin ne ihmiset jotka eivät yleensä kuluta aikaansa pelaten. Ei-pelaajien kasuaaliviihteeksi niistä ehkä on, ja jotkin kunto-ohjelmien jutut saattavat ollakin ihan oikeita lihaksia kehittäviä, punnerrukset ja muut, mutta niiden tekijät tekisivät niitä muutenkin, nyt se on heille vain ehkä vähän hauskempaa. Tosipelaajat, hikiset nörtit kammioissaan linnoittautuneina itserakennetun PC-tornin viereen tai läskiplösöt sipsit rinnuksilla ja padi kädessä sohvanpohjalla eivät tuollaisiin liikuntalaitteisiin koske pitkällä tikullakaan. Niissähän joutuu tekemään jotain, muutakin kuin liikuttamaan sormia.
Enkä heitä siitä syytä, omastakin mielestäni Wii-kapulalla huitominen on pelleilyä, urheiluliikkeiden tekeminen ei kuulu pelaamiseen, kaikki Wiin pelit ovat lapsellisia kasuaalipelejä joita en viitsi pelata, ja pelaamisen kuuluu tapahtua mahdollisimman vähin fyysisin ponnistuksin.
Oikea pelaaminen ei kehitä mitään muuta kuin istumalihaksia, ja nekin kipeytyvät kun tarpeeksi kauan paikallaan möllöttää. Pitkään pelaaminen, jota kaikki pelaajat tekevät, aiheuttaa selkä- ja niskakipuja, jumiutuneita niveliä, päänsärkyä, lihaskipuja, yleistä kankeutta, silmäsärkyä, väliaikaista näön heikentymistä, pinnallista silmäverenvuotoa, jännetupintulehduksia ja mitä vielä. Älkää siis väittäkö että pelaaminen olisi mitenkään fyysisesti hyväksi.
Oikeastaan on ihan turha yrittää uskotella yleisölle että pelaaminen olisi jotenkin kehittävää puuhaa, ajanvietettä se on, toisille harrastus, toisille pakkomielle, hyvin harvoille ammatti. Kaikki siitä tykkäävät enemmän tai vähemmän ja pelaamisen suosio kasvaa koko ajan. Pelaamisen ei tarvitse olla kehittävää, annetaan sen olla "vain" ajanvietettä. Sellaisenaan se voi tarjota virkistäviä pakohetkiä arjen rutiineista, mielenkiintoisia tarinoita, joihin voi itse eläytyä mukaan, tai sitten asefetisististä voimafantasiaa esipuberteettisille pojille, jotka pelaavat vähäpukeisia naishahmoja kamera kolmannessa persoonassa. Mutta joka tapauksessa: pelaaminen on ajanvietettä, ajanvietteen ei tarvitse olla kehittävää, riittää että se on hauskaa!
En koe kuitenkaan olevani riippuvainen pelaamisesta, koska voin lopettaa koska vain haluan, en vain halua... ähää, menitte lankaan! En ole pelannut nyt pariin viikkoon, joka nyt ei ole aika eikä mikään olla pelaamatta tai tekemättä mitään muutakaan, toissakesänä taas en pelannut lainkaan moneen kuukauteen, mikä sai itsenikin jos ei huolestumaan, niin hieman allapäin mielelle, sillä mietin, olinko tullut liian vanhaksi videopeleille. Mutta ei se nyt varmaan niinkään ole, ei vain tehnyt mieli pelata kesäkuumalla, kun oli muutakin tärkeämpää vuodenaikasidonnaista tekemistä. Mitähän se mahtoi olla, mietin, kun en ehtinyt käydä kertaakaan uimassakaan...? Tai sitten ei ollut tullut mitään hyviä pelejä aikoihin, ja kaikki vanhat hyvät oli pelattu jo läpi liian monta kertaa.
Joka tapauksessa, sitten itse aiheeseen. Monesti on ennen sanottu että pelit ovat ajanhukkaa, ja aikaahan ne tunnetusti vievät enemmän tai vähemmän tuhottomasti. Nukkumattomia öitä, itselläni ei ole, mutta monella muulla nörtillä on. Huonoa oppimismenestystä, en kuulu myöskään näihin joiden elämää pelaaminen todella haittaisi. Ihmissuhteiden puutetta, no siihen on muitakin syitä... oikeastaan pelaaminen on vain ratkaisu aikatyhjiöön joka syntyy ihmissuhteiden puutteesta.
Pelaamisen on sanottu olevan turhaa, ja jopa lapsille ja nuorille haitallista puuhaa. Kuten kaikkea uutta, myös pelaamista on vanhemmisto ensin jyrkästi ja nykyään hieman lieventyneellä otteella vastustanut. Uuden ja tuntemattoman, itselle oudon ajanvietteen parissa tuntitolkulla lumoutuneena viihtyvä lapsi voi olla vanhemmalle järkyttävää seurattavaa.
Nyttemmin kuitenkin, viimeksi tänään luin lehdestä, ovat nuorisotyöntekijät ja muut aktiivit alkaneet ajaa pelien asiaa, ainakin puhdistaa niihin kohdistuvia harhaluuloja ja tukea niiden asemaa yhtenä nuorten harrastuksena muiden joukossa. Esimerkkeinä muista mainittiin jääkiekko ja jalkapallo.
Pelejähän nekin ovat, mutta hieman toista kaliiperia ehkäpä.
Lehdessä sanoivat että yrittävät saada ihmiset ymmärtämään että pelaaminen ei ole ajanviettoa, vaan harrastus joillekin, nykyään jo aika useille lapsille ja nuorille. Mutta mitä, eikö harrastus nimenomaan ole ajanviettoa? Voi kuuluuko oikean harrastuksen olla jotenkin kehittävää? Eikö pelkkä ajanviete voi olla harrastus? Kummallista puhetta nuorisotyöntekijöiltä.
Sitten koittivat vakuuttaa että pelaaminenkin voi olla, tai siis on, kehittävää puuhaa.
No ei se kyllä ole.
Myönnetään, pienissä määrin pelaaminen voi olla joillekin kehittävää, mutta yleensä hyvin marginaalisilla alueilla. Kehitys on kovin kapea-alaista ja suppeaa, suuriltaosin hyödytöntä.
Hyödyllisintä on ehkä englanninkielen oppiminen, sillä lähes kaikki pelit ovat englanninkielisiä. Mutta oppiihan sitä englantia nykyään muutenkin joka lapsi, kun TV ja elokuvat eivät ole dubattuja, englantia kuulee jakuvasti koko ajan joka puolella, ja sitten on vielä se internet. Oman englanninkielen taitoni kehityksessä pelit eivät ihan mahdottoman suurta osaa näytelleet, vaikka varmaan niistäkin hyötyä oli. Pelien sanasto on usein aika marginaalista, jollei sitten pelaa sitä parasta genreä, roolipelejä. Muutoin onhan se ihan kiva kun lapsi oppii ensimmäisenä vieraasta kielestä sanoja kuten "enemy", "fire", "kill", "headshot" yms... Ja jos joku sanoo että parempaa sanastoa oppii puhumalla muiden ihmispelaajien kanssa netin moninpeleissä, niin eipä kyllä opi, huonompaa ainoastaan, vai mitä vastaa N00bz_killah98? PWND U N00B LOLZ!!!!1!
Tuohan ei englantia ole enää laisinkaan.
Pelien kehutaan kehittävän sosiaalisia taitoja. Kuten mitä, muiden pelaajien listimistä? Moninpeleissä muiden haukkumista? Aloittelijoiden kiusaamista? Sovinistista ja rasistista läpänheittoa kaveriporukassa? Ala-arvoista kielenkäyttöä? No, näitä kyllä yhdessä pelaaminen kehittää. Pelaaminen suuressa porukassa netissä opettaa vääränlaisia kanssakäymistaitoja, joissa heikompiosaisia sorretaan surutta, muita kiusataan jatkuvasti ja teoille vain naureskellaan. Nimimerkin takaa nimettömänä ja kasvottomana voi tehdä mitä tahansa, eikä jää edes kiinni. Sitä se opettaa, huonoa käytöstä.
Pelit opettavat kuulemma myös hienomotoriikkaa. No niinhän ne varmaankin tekevät, mutta terveen ihmisen hienomotoriikka kehittyy siinä nelivuotiaana ja pelien tehtäväksi jää lähinnä pääosumien tähtäyksen hiominen äärimmilleen. Jos vesastaan haluaa mestaritarkk'ampujan, siis virtuaalimaailmassa, oikeat aseethan ovat ihan eri juttu, niin siitä vaan Battlefieldia pelaamaan. Pelien hienomotoriikkakoulutus on yhtä tyhjän kanssa, siellä ei oikeassa maailmassa tee yhtään mitään. Vai kirjoitatko työnhakuilmoitukseen ja CV:hen että olet hionut taitosi äärimmilleen Team Fortress 2:ssa ja nyt osut viholisia päähän joka kerta? Kovin rajatut työmahdollisuuden tuo tuntuu avaavan.
Fyysisiä taitoja pelit eivät kehitä ollenkaan. Oikean käden etusormilihas voi PC-pelaajilla hieman vahvistua ankaran Diablo-klikkailun seurauksena, mutta useimmiten vain sormenpäistä kuluu nahka pois ja ranteeseen tulee jännetupin tulehdus. Konsolipelaajilla peukalohin tulee rakkoja padin tattien hakkaamisesta. Sitten on se Wii-heilutuskapulalaite, jota pelikonsolina kai myydään. Sitä yritetään aina lehdissä mainostaa terveellisenä tapana pelata. Suomen puolustusvoimillekin sitä on hankittu useita kappaleita, jotta alokkaat voivat vapaa-ajallaan pelata jotakin "terveellistä".
Noh, ongelmahan on siinä, että kukaan vakavastiotettaja "oikea" pelaaja ei pelaa Wiin lapsellisia yltiökasuaaleja urheiluleikkipelejä. Wii Sports tosin on maailman myydyin videopeli, lasketaan kymmenissä miljoonissa, mutta se johtuu siitä että tuo tekele ympättiin mukaan Wii-konsolin myyntipakettiin, niin että kaikki sen ostaneet saivat sen mukanaan, halusivat eli eivät. Wii Sportsia ja muita vastaavia "pelejä" eivät pelaa ketkään muut kuin ne ihmiset jotka eivät yleensä kuluta aikaansa pelaten. Ei-pelaajien kasuaaliviihteeksi niistä ehkä on, ja jotkin kunto-ohjelmien jutut saattavat ollakin ihan oikeita lihaksia kehittäviä, punnerrukset ja muut, mutta niiden tekijät tekisivät niitä muutenkin, nyt se on heille vain ehkä vähän hauskempaa. Tosipelaajat, hikiset nörtit kammioissaan linnoittautuneina itserakennetun PC-tornin viereen tai läskiplösöt sipsit rinnuksilla ja padi kädessä sohvanpohjalla eivät tuollaisiin liikuntalaitteisiin koske pitkällä tikullakaan. Niissähän joutuu tekemään jotain, muutakin kuin liikuttamaan sormia.
Enkä heitä siitä syytä, omastakin mielestäni Wii-kapulalla huitominen on pelleilyä, urheiluliikkeiden tekeminen ei kuulu pelaamiseen, kaikki Wiin pelit ovat lapsellisia kasuaalipelejä joita en viitsi pelata, ja pelaamisen kuuluu tapahtua mahdollisimman vähin fyysisin ponnistuksin.
Oikea pelaaminen ei kehitä mitään muuta kuin istumalihaksia, ja nekin kipeytyvät kun tarpeeksi kauan paikallaan möllöttää. Pitkään pelaaminen, jota kaikki pelaajat tekevät, aiheuttaa selkä- ja niskakipuja, jumiutuneita niveliä, päänsärkyä, lihaskipuja, yleistä kankeutta, silmäsärkyä, väliaikaista näön heikentymistä, pinnallista silmäverenvuotoa, jännetupintulehduksia ja mitä vielä. Älkää siis väittäkö että pelaaminen olisi mitenkään fyysisesti hyväksi.
Oikeastaan on ihan turha yrittää uskotella yleisölle että pelaaminen olisi jotenkin kehittävää puuhaa, ajanvietettä se on, toisille harrastus, toisille pakkomielle, hyvin harvoille ammatti. Kaikki siitä tykkäävät enemmän tai vähemmän ja pelaamisen suosio kasvaa koko ajan. Pelaamisen ei tarvitse olla kehittävää, annetaan sen olla "vain" ajanvietettä. Sellaisenaan se voi tarjota virkistäviä pakohetkiä arjen rutiineista, mielenkiintoisia tarinoita, joihin voi itse eläytyä mukaan, tai sitten asefetisististä voimafantasiaa esipuberteettisille pojille, jotka pelaavat vähäpukeisia naishahmoja kamera kolmannessa persoonassa. Mutta joka tapauksessa: pelaaminen on ajanvietettä, ajanvietteen ei tarvitse olla kehittävää, riittää että se on hauskaa!
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Vihaan internetin ja pelien liittoa
Rakastan videopelejä. Vihaan internetiä.
Nyt internetin ja pelien epäpyhä liitto on juurtunut pysyvästi piinaksemme.
Ensin olivat nettipelit (tässä puhutaan nyt oikeista kunnianhimoisista peleistä, eikä mistään kaiken maailman bejeweledeistä, angry birdseistä ja vastaavasta casual-roskasta). Ensimmäinen MMORPG (Massive Multiplayer Online Role-playing Game) oli Ultima Online vuonna 1997, mutta vasta World of Warcraftin (WoW) jälkeen 2004 mörpit räjähtivät käsiin. Nyt niitä tulee joka tuutista, mutta onneksi niitä ei ole pakko pelata. Moninpelien idea ei toimi: lauma idiootteja esiteinejä pilaa useankin järkevän pelaajan nautinnon. Kunnon moninpeli on sitä, kun yksi pelaa ja muut katsovat vierestä. Pelejä kuuluu pelata (mieluiten yksin) pimeässä huoneessa ilman nettiä.
Kuitenkin nykyään myös yksinpelit on useimmiten orjuutettu netille, mikä on huutava vääryys ja epäkohta!
Kohta ei pelejä myydä enää oikeissa kaupoissa ollenkaan vaan kaikki pitää ladata netistä. Sehän vain lisää piratismia. Minä en maksa tyhjästä, haluan omistaa pelin, sen levyn, kotelon, ohjekirjan, kaiken. Pelikotelo on kaunis hyllyssä, haluan katsella sen kansitaidetta livenä ja haluan ihailla mittavaa pelikokoelmaa hyllyssäni. En halua täyttää tietokonettani turhilla tiedostoilla, jotka mahtuvat paremmin pelien levyille, tietokone on muutenkin aina aivan liian täynnä tiedostoja. Lisäksi monissa pelipaketeissa on jotain mukavaa ekstraa, kuten seinäkartta, taidekirja ym. mitä ei voi ladata netistä. Collector's Edition-pelipaketit ovat aina parhaita, oikeita keräilyesineitä.
Ennen pelejä pystyi pelaamaan milloin tahansa, missä tahansa. Nyt täytyy olla aina kytkettynä nettiin, mikä on suorastaan raivostuttavaa! Minut pakotetaan liittymään Valven Steam-verkkopelikauppapalveluun, vaikka en missään nimessä halua. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, sillä useat nykypelit, ja tulevaisuudessa kaikki, on aktivoitava kunkin henkilön omin Steam-tunnuksin. Tämä sen takia, että, joka kerta kun mitään peliä yrittää pelata, Steam avautuu ja läiskäisee tukun mainoksia naamalle. En osta teiltä mitään, en halua kuulla typeristä peleistä, ja hyvät pelit ostan kaupasta.
Kaiken lisäksi yhtä peliä ei voi enää pelata useampi henkilö! Naurettavaa rahastusta! Yritin asentaa tänään Civilization V:n, mutta kun laitoin product-key-koodin, Steam sanoo, että peli on jo rekisteröity toiselle tilille, eikä sitä voi aktivoida! Joo-o, onhan se asennettu toiselle kotimme tietokoneelle, jossa veljeni rekisteröi sen omalle Steam-tililleen, mutta kyllä ennen pystyi pelaamaan samaa peliä missä tahansa koneessa, kunhan levyn vain pisti sisään CD-asemaan. Nykyään naurettava rahastaja Steam käskee ostamaan joka perheenjäsenelle oman pelin, jos kaikki haluavat sitä pelata.
Steamissa on myös saavutuksia, eri peleihin kehitettyjä palkintomitaleja, jotka saavutetaan peliä pelaamalla. Ne eivät kuulu itse peliin, vaan näkyvät internetissä, mutta ikävä kyllä kesken pelin (Skyrim) ruudun ylälaitaan pläjähtää kuvake ja kuuluu ärsyttävä ääniefekti, kun olen saavuttanut jonkin tavoitteen. Ei voisi vähempää kiinnostaa! Peleissä on ihan omatkin saavutukset, ei tarvitse ruveta Steamiin keksimään niitä lisää. Ilmoitusten paukahtaminen ruutuun äänen kera on omiaan pilaamaan pelin taidokkaasti luoman (Skyrim) immersion. Vihaan todellisuutta. Peliä pelatessani haluan elää pelin maailmassa, enkä halua muistutuksia internetin olemassaolosta!
Nyt internetin ja pelien epäpyhä liitto on juurtunut pysyvästi piinaksemme.
Ensin olivat nettipelit (tässä puhutaan nyt oikeista kunnianhimoisista peleistä, eikä mistään kaiken maailman bejeweledeistä, angry birdseistä ja vastaavasta casual-roskasta). Ensimmäinen MMORPG (Massive Multiplayer Online Role-playing Game) oli Ultima Online vuonna 1997, mutta vasta World of Warcraftin (WoW) jälkeen 2004 mörpit räjähtivät käsiin. Nyt niitä tulee joka tuutista, mutta onneksi niitä ei ole pakko pelata. Moninpelien idea ei toimi: lauma idiootteja esiteinejä pilaa useankin järkevän pelaajan nautinnon. Kunnon moninpeli on sitä, kun yksi pelaa ja muut katsovat vierestä. Pelejä kuuluu pelata (mieluiten yksin) pimeässä huoneessa ilman nettiä.
Kuitenkin nykyään myös yksinpelit on useimmiten orjuutettu netille, mikä on huutava vääryys ja epäkohta!
Kohta ei pelejä myydä enää oikeissa kaupoissa ollenkaan vaan kaikki pitää ladata netistä. Sehän vain lisää piratismia. Minä en maksa tyhjästä, haluan omistaa pelin, sen levyn, kotelon, ohjekirjan, kaiken. Pelikotelo on kaunis hyllyssä, haluan katsella sen kansitaidetta livenä ja haluan ihailla mittavaa pelikokoelmaa hyllyssäni. En halua täyttää tietokonettani turhilla tiedostoilla, jotka mahtuvat paremmin pelien levyille, tietokone on muutenkin aina aivan liian täynnä tiedostoja. Lisäksi monissa pelipaketeissa on jotain mukavaa ekstraa, kuten seinäkartta, taidekirja ym. mitä ei voi ladata netistä. Collector's Edition-pelipaketit ovat aina parhaita, oikeita keräilyesineitä.
Ennen pelejä pystyi pelaamaan milloin tahansa, missä tahansa. Nyt täytyy olla aina kytkettynä nettiin, mikä on suorastaan raivostuttavaa! Minut pakotetaan liittymään Valven Steam-verkkopelikauppapalveluun, vaikka en missään nimessä halua. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, sillä useat nykypelit, ja tulevaisuudessa kaikki, on aktivoitava kunkin henkilön omin Steam-tunnuksin. Tämä sen takia, että, joka kerta kun mitään peliä yrittää pelata, Steam avautuu ja läiskäisee tukun mainoksia naamalle. En osta teiltä mitään, en halua kuulla typeristä peleistä, ja hyvät pelit ostan kaupasta.
Kaiken lisäksi yhtä peliä ei voi enää pelata useampi henkilö! Naurettavaa rahastusta! Yritin asentaa tänään Civilization V:n, mutta kun laitoin product-key-koodin, Steam sanoo, että peli on jo rekisteröity toiselle tilille, eikä sitä voi aktivoida! Joo-o, onhan se asennettu toiselle kotimme tietokoneelle, jossa veljeni rekisteröi sen omalle Steam-tililleen, mutta kyllä ennen pystyi pelaamaan samaa peliä missä tahansa koneessa, kunhan levyn vain pisti sisään CD-asemaan. Nykyään naurettava rahastaja Steam käskee ostamaan joka perheenjäsenelle oman pelin, jos kaikki haluavat sitä pelata.
Steamissa on myös saavutuksia, eri peleihin kehitettyjä palkintomitaleja, jotka saavutetaan peliä pelaamalla. Ne eivät kuulu itse peliin, vaan näkyvät internetissä, mutta ikävä kyllä kesken pelin (Skyrim) ruudun ylälaitaan pläjähtää kuvake ja kuuluu ärsyttävä ääniefekti, kun olen saavuttanut jonkin tavoitteen. Ei voisi vähempää kiinnostaa! Peleissä on ihan omatkin saavutukset, ei tarvitse ruveta Steamiin keksimään niitä lisää. Ilmoitusten paukahtaminen ruutuun äänen kera on omiaan pilaamaan pelin taidokkaasti luoman (Skyrim) immersion. Vihaan todellisuutta. Peliä pelatessani haluan elää pelin maailmassa, enkä halua muistutuksia internetin olemassaolosta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)