Tänään kun olin menossa Lahden taidemuseoon, suomalaisen elokuvan historialliseen julistenäyttelyyn, minut pysäytti museon edessä keski-ikäinen normaalisti joskaan ei kovin tyylikkäästi pukeutunut mies, joka kaivoi takkinsa povitaskusta lehdykäisen ja yritti antaa sitä minulle. Kieltäydyin kohteliaa(hko)sti mielenvikaisten hihhulien propagandapamfletista ja kerroin olevani ateisti. Mieshän siitä sitten innostui paasaamaan uskonnosta ja ateismista (josta hän ei kauheasti tiennyt) sekä tieteestä (josta hän ei ymmärtänyt senkään vertaa), keskustelu kesti ehkä vartin verran.
Väittely kulki hieman lyhennettynä suurin piirtein näin:
Hihhuli: Ota tästä luettavaa.
Minä: En ota, olen ateisti.
Hihhuli: Aah, ateismihan perustuu Darwinin Lajien syntyyn.
Minä: No, ei se oikeastaan, mutta kyllä silläkin on merkitystä. Ateismihan on oikeastaan vain uskonnon puutetta.
Hihhuli: Niin. Mutta jos evoluutio olisi totta, silloinhan täytyisi löytyä fossiileista eri lajien välimuotoja, mutta niitähän ei ole löydetty.
Minä: Tuo on harha, jota uskovaiset toistelevat jatkuvasti, sillä evoluutio oikeasti kertoo että kaikki lajit ovat välimuotoja niitä edeltäneiden ja niiden jälkeen tulevien lajien välillä.
Hihhuli: Mutta eihän kissasta voi syntyä koiraa.
Minä: Ei tietenkään, ei se tapahdu noin nopeasti, kissa ja koira ovat eriytyneet toisistaan kauan aikaa sitten. Lajihan on ihmisen keksimä käsite, jokainen sukupolvi muuttuu aina vain hieman edeltäjästään ja johonkin kohtaan on vain vedettävä raja missä laji on muuttunut uudeksi lajiksi.
Hihhuli: Mutta Lajien syntyhän ei selitä miten elämä sai alkunsa.
Minä: Ei selitäkään, mutta se ei tarkoita että jumala olisi luonut kaiken. Ei voida lähteä siitä olettamuksesta että jumala on luonut kaiken, jos ei ole mitään todisteita sen puolesta. Jos esittää väitteen, on ensin esitettävä todisteita sen puolesta, eikä vain sanottava: "Etpä voi todistaa sitä vääräksi".
Hihhuli: Minulle raamattu kertoo että jumala on olemassa. Sieltähän löytyy sanonta että: "Blaa blaa herra sitä, blaa blaa herra tätä, jäkäti jäk ja kurnauskis".
Minä: Jos haluaa huijata itseään, niin sitten voi uskoa johonkin ilman todisteita. Mikä muka todistaa että raamattu on totta?
Hihhuli: Sieltä löytyy ennustuksia, jotka pitävät tarkasti paikkansa, se on todiste tekstien jumalallisesta alkuperästä.
Minä: Ennustukset ovat myös harha, jolla ihminen pettää itseään. Siinä ei oteta huomioon kuinka moni ennustus on mennyt pieleen, ja kiinnitetään huomiota vain niihin jotka näyttävät käyneen toteen
Hihhuli: Osa on käynyt toteen ja osa ei vielä ole toteutunut.
Minä: Ennustukset ovat myös aina niin leväperäisiä että ne voi myöhemmin yhdistää ihan mihin tapahtumaan tahansa saaden ne näyttämään todenmukaisilta ennustuksilta. Raamatusta voi repiä esiin ihan mitä tahansa.
Hihhuli: Uskoisitko jumalaan, jos hän puhuisi sinulle suoraan taivaasta.
Minä: Jos puhuisi suoraan taivaasta, niin sitten ehkä voisin harkita asiaa, mutta näin ei ole koskaan käynyt.
Hihhuli: Olen tehnyt tätä (lähetys)työtä jo monen vuoden ajan täällä Lahdessa ja muuallakin. Kerran puhuin miehen kanssa joka kieltäytyi uskomaan, vaikka jumala puhuisi hänelle suoraan taivaasta. Mutta minun täytyykin nyt jatkaa matkaa. Hei.
Minä: Hei.
Olen tyytyväinen vastauksiini, jotka täydellisesti kumosivat hänen virheelliset argumenttinsa, mutta olisi pitänyt olla vielä tiukempi viimeisessä vastauksessa, ja sanoa että ennen kuin uskoisin jumalan puhuneen, tutkituttaisin pääkoppani ja vaatisin todisteita tuon olion olemassaolosta.
Sen sijaan olen pettynyt siihen, ettei ajatustenvaihto saanut miestä mitenkään muuttamaan omia käsityksiään, vaikka hänen argumenttinsa perustuvat silkalle tietämättömyydelle ja ilmiselvälle valeelle. Hihhuli luovutti koska ei päässyt väittelyssä niskan päälle. Jos olisi päässyt, niin kuin varmaan tuolla tarmokkuudella useiden laiskojen agnostikkojen niskan päälle pääseekin, hän olisi mitä luultavimmin antanut esitteen ja kutsunut käymään kirkossa tai muussa vastaavassa heikkoluontoisten ihmisten kalastelutilaisuudessa. Nyt joutui hihhuli pitämään läpyskänsä ja kävelemään pois tyhjin käsin, toivottavasti edes jonkinlainen epäilys mielessään oman uskonsa paikkansapitävyydestä.
Mies oli ilmeisesti entinen rakkari, enemmän tai vähemmän suuri pahantekijä, joka oli kääntynyt uskoon päästäkseen eroon pahoista tavoistaan ja vanhan elämänsä painolastista. Tämän päättelin hänen "työstään", innostuneisuudestaan ja kaulassaan olevasta isosta viiltoarvesta, joka ei ollut voinut syntyä vahingossa. Tällaisille kaidalta tieltä hairahtaneille kulkijoille uskoontulo on usein suonut "vapautuksen" vanhasta huonosta elämästä, mutta se on itsepetosta. Ihminen ei muutu, hän on ehkä lopettanut pahat tekonsa, mutta anteeksipyyntö ja katumus eivät korvaa sitä mitä hän on tehnyt. Kristinuskon tarjoama oppi, jonka mukaan synnit saa anteeksi pelkällä jumalaan uskomisen voimalla, on jo peruslähtökohdiltaan vääristynyt hyvyyden irvikuva. Tehtyjä vääryyksiä tulee yksilön kantaa koko elämänsä niitä katuen, jottei enää koskaan sorru niihin uudelleen. Jos jumalalta (papilta) saatu anteeksianto poistaa huonon omantunnon kokonaan, on se väärin ja loukkaus niitä kohtaan jotka ovat pahanteosta kärsineet.
Koska jumalaa ei ole ja vaikka olisikin, pahoja tekoja ei saa anteeksi ripittäytymällä, rukoilemalla, anteeksi pyytäen, katumalla, armoa anelemalla tai uskoon kääntymisellä. Tehty mikä tehty, ilmianna itsesi jollet ole jo jäänyt kiinni, kärsi seuraukset ja kanna taakkaa koko elämäsi mielessäsi muistutuksena ettet enää koskaan sorru pahantekoon uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti