Helsingin Sanomat, Suomen suurin ja paras sanomalehti, ja ainut lukukelpoinen suomenkielellä ilmestyvä lehti ylipäätään on mennyt uudistamaan itsensä. Uudistus on tällä kertaa radikaali: lehden kokoa on pienennetty puolella!
Isokokoinen broadsheet on muuttunut tabloidiksi. Perinteinen broadsheet-sivu on kooltaan 400 mm × 550 mm ja tabloid-sivu 280 mm × 400 mm, eli 50 % pienempi kuin broadsheet.
Broadsheet syntyi vuonna 1712 kun englantilaisille sanomalehdille määrättiin vero, joka määräytyi sivumäärän mukaan. Lehtien sivuista tehtiin mahdollisimman suuria, jotta niille mahtui paljon uutisia ja sivumäärä voitiin pitää pienenä, ja siis edullisena. Broadsheet on vuosisatojen mittaan muodostunut standardiksi kaikille laatulehdille, ja se ilmentää laatujournalismia parhaimmillaan. Nimenomaan päivälehdet ovat profiloituneet broadsheet-kokoon, ja tämä mahdollistaa laajojen ja perusteellisten artikkelien julkaisemisen yhdelläkin sivulla tai aukeamalla.
Tabloidkoko puolestaan on omiaan iltapäivälehtien laaduttomammalle sensaatiohakuiselle lööppijournalismille, sillä pienemmän kokonsa ansiosta tabloid-lehti sopii kertaalleen taitettuna lehtikioskien myyntitelineisiin, joissa niiden lukijoita houkuttelevat otsikot mahtuvat näin ollen näkymään kokonaisina. Broadsheet joudutaan taittamaan kahteen kertaan pantaessa lehtitelineeseen, jolloin koko etusivun levyinen otsikko ei näy kokonaisuudessaan katsojille.
Broadsheet-koko erotti Helsingin Sanomat tehokkaasti tabloidikokoisista iltapäivä-, ilmais- ja muista roskalehdistä. HS on ainut lukemisen arvoinen sanomalehti Suomessa, ja on erittäin sääli että sen mahtava koko on mennyttä. Uusi minikokoinen lehdykkä on vaatimaton, tylsempi, vähemmän omaperäinen, halvemman oloinen. HS on menettänyt osan viehätysvoimastaan, osan egostaan, osan maineestaan. Pieni lehti on kuin mikä tahansa kesätoimittajien pykäämä ilmaislehdykkä, joka lojuu kuraisena ja repaleiseksi tallattuna metron lattialla. Helsingin Sanomilta on kadunnut suuri osa arvokkuutta ja glamouria, vanhan ajan ylittämätöntä tyyliä, jota niin kovasti arvostan. Tabloidkokoon siirtyminen on nykyajan hapatusta, jonka ei olisi soinut käyvän Helsingin Sanomien kohtaloksi.
Tabloidiin siirtymistä on yritetty perustella lehden "kätevämmällä" pienemmällä koolla, jolloin sitä voisi lukea vaikka julkisissa liikennevälineissä.
Helsingin Sanomia ei ole tarkoituskaan lukea julkisissa kulkuvälineissä. Siihen on tarkoitus syventyä aamiaispöydän ääressä, sitä on tarkoitus lukea pitkään ja hartaasti, ilman kiirettä, ilman että olisi tehtävä muuta samalla, vaikka kiirehdittävä töihin. Suuri koko on aivan mainio levitettäväksi pöydälle ja luettavaksi siinä. Lehden osiot on myös voinut aina jakaa useamman perheenjäsenen kanssa samaan aikaan luettaviksi, vaikkakin itse mieluimmin odotan että saan lukea koko lehden kerralla. Lehtien jako osioihin säilyy tabloidissakin, muttei samanlaisena; A-, B-, C- ja D-osioiden sijaan lehdessä onkin yleensä vain A-, B- ja C-osat, mikä vähentää jaettavien osoiden määrää. Medänkin perheessämme on viisi ihmistä, minkä vuoksi lehden osioiden väheneminen aiheuttaa entistä enemmän odotusta. Televisio-ohjelmat-osio on poistettu päivän lehdestä, ja sen sijaan torstaina ilmestyy TV-liite, joka kertoo koko viikon ohjelmatiedot. Tämä on aivan typerä muutos, joka ei ole mitään muuta kuin televisiotietojen poistaminen lehdestä, sillä aiemminkin on Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliite kertonut aina perjantaisin seuraavan viikon ohjelmatiedot. Minkä ihmeen takia TV-tiedot on pitänyt poistaa Helsingin Sanomista?
Vastustan edelleen myös syvästi viimekertaista Nyt-liitteen uudistusta, jossa päätettiin jakaa tuo jo valmiiksi ohuenpuoleinen viikkoliite kahdeksi erilliseksi lehdykäksi, joista toisessa ovat televisiotiedot, ja toisessa kaikki muu. Nyt on se ohjelmatieto-osio aina hukassa kun pitäisi tarkistaa mitä TV:stä tulee. Eikä enää voi turvautua edes HS:n päivän ohjelmatietoihin.
Lehden osioiden nitominen on myös turhaa, sillä irtolehtipainos pysyi kyllä kasassa pöydälle levitettynä, ja silloin osioiden jakaminen jopa pienempiin osiin eri perheenjäsenten kesken oli mahdollista. Myöskin koko aukeaman ottaminen talteen lehdestä oli huomattavasti helpompaa, samoin kuin sivun aukeaman keskikohtaan asti ulottuvan artikkelin leikkaaminen talteen lehtileikkeeksi.
Vielä yhtenä broadsheet-koon bonuksena mainittakoon mahdollisuus taitella suuresta aukeamasta kätevänkokoinen biojätepussi. Tabloid-koon aukeama on tähänkin käyttötarkoitukseen auttamatta liian pieni. Miten mahtaa myös käydä torikauppiaiden kalankääreille, jotka on ollut tapana kääriä sanomalehden sivusta?
Uuden, nuoren kohderyhmän houkuttelu Helsingin Sanomien lukijoiksi paistaa myös tabloidiuudistuksen takana. Mutta lukevatko nuoret enää uutisia lehdistä, jos ylipäänsä uutisista ovat kiinnostuneet, sillä internet on muodostunut niin olennaiseksi osaksi nykynuorison elämää, että lähes kaikki saavat kaiken tarvitsemansa informaation nykyään sieltä. Epäilen vahvasti että nuoret rupeaisivat tilaamaan Helsingin Sanomia sen takia että lehti on siirtynyt uuteen "kätevämpään" formaattiin, mikä ei tarkoita mitään muuta kuin puolet entistä pienempää kokoa.
Nettilehtien julkaiseminen on myös täysin turhaa, ruudulta ei ole mukava lukea yhtään mitään, varsinkaan pitkiä tekstejä. Elektronisia laitteita saa ihminen muutenkin tuijottaa jo liikaa nyky-yhteiskunnassa, antakaa meille lehtemme painettuina. Painomusteen tuoksu, paperin rapina, haptisuus, silmää rasittamaton lukupinta, paljon tablettia ja broasheet-koossa myös tietokoneen ruutua isompi ala esittää kuvia ja uutisia; nämä kaikki ovat ominaisuuksia joita digilehti ei voi tarjota. Lisäksi netissä lukematon hypertekstin ja linkkien määrä sulattaa keskittymiskyvyn olemattomiin ja ajauttaa yksilön tuhlaamaan aikaansa muun verkosta löytyvän viihteen parissa.
Plussaa Helsingin Sanomien uudistuksessa voin antaa ainoastaan yhdelle asialle, uusille fonteille. Uudet kirjasinleikkaukset, jotka on tilattu brittiläisiltä ammattitypografeilta, osoittautuivat klassisen hyviksi ja toimiviksi, joskin muutama yksityiskohta herättää kummeksuntaa. Gemena g:n silmukka, joka on aukinainen, on erittäin harvinainen piirre kirjasimessa, epäilemättä tämän tyylipiirteen ovat omaksuneet englantilaiset typografit 1700-luvulla eläneen maanmiehensä John Baskervillen eponyymisestä kirjasintyypistä. Ei siinä mitään, tuo g:n muoto on hieno, mutta gemena p:n silmukan yläosan jääminen erilleen kirjaimen pylväästä on häiritsevä piirre. Nuoren polven typografit ovat luultavasti sen itse keksineen, sillä sille ei löydy vastinetta historiassa. Sen vielä olisin ymmärtänyt, jos p:n silmukan alaosa olisi ollut irrallaan pylväästä, sillä tällainen muoto oli tavallinen versaali P:lle muinaisessa roomalaisessa monumentaalikirjoituksessa. Toinen asia on kirjainten päätteet, jotka eritoten versaali T:ssä, E:ssä ja L:ssä pistivät silmään kovin kapeina ja päätteiden liitoskulmat kirjainten pylväisiin kovin loivina.
Hyvän fontinhan pitäisi ainoastaan toimia lukemisen helpottamiseksi, eikä hypätä silmille missään tapauksessa. Epäilemättä kunnianhimoiset kirjainsuunnittelijat ovat kuitenkin halunneet jättää omanlaisensa kädenjäljen Helsingin Sanomien tekstityyppeihin. Sallittakoon tuo, joskin p:n kaaren aukko jää vaivaamaan minua varmaan pitkäksikin aikaa, mutta enköhän muuten totu tuohon uuteen fonttiin. On se ainakin paljon parempi kuin edellinen Helsingin Sanomien käyttämä fonttiperhe, josta en pitänyt laisinkaan. Sen antiikvafontin päätteet olivat kulmikkaat, mikä ei tuonut mieleen enää ollenkaan metallisia painokirjaimia, mistä kirjasimet ovat lähtöisin, vaan ainoastaan laiskan suunnittelijan, joka ei jaksanut vääntää kauniita liitoskulmakaaria kirjaimiinsa, ja joka sen sijaan klikkaili suoria viivoja Illustratorin kynätyökalulla.
Uusi tabloid-HS ei näytä eikä tunnu enää Helsingin Sanomilta, vaan ajutuu ikävä kyllä samaan kategoriaan laaduttomampien iltapäivälehtien ja ilmaislehtien kanssa, vaikka journalismin taso pysyisikin entisellä korkealla tasolla. Kas kun ei nimeä lyhennetty pelkästään muotoon HS ja perinteistä jugendtyylistä otsikkologoa vaihdettu kirjoitetuksi Helveticalla, tai jollain muulla sieluttomalla ylikäytetyllä tylsällä groteskifontilla.
Aion lähettää kirjeen tästä aiheesta myös Helsingin Sanomien toimitukselle, jotta saavat ajattelemisen aihetta, vaikkeivat he tietenkään rupea mitään uudistuksista perumaan kun niihin on nyt satsattu isot rahat.
Ja ei, tämä valitukseni ei ole vain ohimenevää ihmisille niin kovin yleistä muutosvastarintaa, vaan minulla on arvoja joista haluan pitää kiinni ja jotka eivät milloinkaan tule muuttumaan.
Esimerkkeinä inhosin Helsingin Sanomien edellisiä fontteja, jotka olivat käytössä vuosien ajan, sekä vihaan edelleen Nyt-liitteen jakoa kahteen erilliseen liian ohueen läpyskään, joista löytää aina sen väärän, kun on toista etsimässä, vaikka tämäkin jako tapahtui jo useampi vuosi sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti