Talvisotayhdistys ry-niminen yhdistys on Suomessa perustettu vuonna 2010 ajamaan talvisodan muistomerkkiä, tämän he kertovat omilla nettisivuillaan päätavoitteekseen.
Helsingin Sanomissakin kerrottiin muistomerkkihankkeesta, jonka olisi määrä valmistua vuodeksi 2015, sillä silloin tulee kuluneeksi 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Muistomerkin paikaksi on jo valittu kasarmitori, mikä sijaitsee pääesikunnan vieressä, ja siis soveltuu sotamuistomerkin paikaksi paremmin kuin muut Helsingin torit. Muistomerkin kustannusarviokin on jo tiedossa, se on 1,7 miljoonaa euroa. Aika paljon. Tuosta summasta kolmasosan maksaa Suomen valtio, kolmasosan Helsingin kaupunki ja kolmasosan talvisotayhdistys, arvatenkin keräysten avulla. Eli 566 666 € keräämällä kansalta omaantuntoon vedoten sekä 1 133 333 € keräämällä kansalta väkivallalla uhaten (siis verotuksen kautta).
En kuitenkaan valita summasta ja sen maksajaksi joutumisesta, vaikka toteankin sen olevan korkeahko, tuolla hinnalla pitäisi saada jo aika mahtava monumentti pystyyn.
Valitan kuitenkin siitä, miksi talvisodalle ylipäätään pitää muistomerkki rakentaa?
Suomen historiassa ei ole montaa merkittävää, muistamisen arvoista, mielenkiintoista tapahtumaa tapahtunut, varsinkaan positiivisessa mielessä. Koska koko kulttuurimme perustuu "talvisodan hengen" yhtenäistämään kansaan, joka oikeasti koostuu kahdesta heimosta (itä- ja länsi-), jotka ovat sotineet keskenään, on talvisodasta tullut Suomelle milteipä myyttinen kansaa yhdistävä tekijä, jokin joka on luonut Suomen valtion. Itsenäisyys ja sitä rataa.
Suomessa ei mitään muuta hehkuteta samalla tavalla kuin talvisotaa, sen ah niin urhoollisia sotilaita, jotka taistelivat Suomen puolesta ja voittivat pahan Neuvostoliiton, marsalkka Mannerheimia ynnä muuta sotaan liittyvää. On Talvisotayhdistys. On keräystä sotaveteraanien hyväksi. On yleinen asevelvollisuus, joka väkivalloin orjuuttaa koko kansan nuoret miehet pakkotyöhön vuosi vuodelta, kouluttaen heistä tappajia, jotka kuitenkaan eivät ole mitään verrattuna Rukajärven neljänkymmenen asteen pakkasissa hiihtäneille valkopukuisille sisseille, noille oikeuden puolustajille, pienen maan selkärangalle, Suomen hengelle.
(Itsekin olen hiihtänyt Rukajärvellä muuten, vaikkakaan aivan neljäänkymmeneen pakkasasteeseen ei ilma silloin kylmennytkään.)
Sodasta tehdään kirjoja (Tuntematon sotilas ym.) ja elokuvia (13 eri elokuvaa pelkästään talvi- ja jatkosodista, jotka ovat oikeasti osa samaa sotaa, toista maailmansotaa). Yleisradion suurin suomalainen -äänestyksessä vuonna 2004 valittiin suurimmaksi marsalkka Mannerheim, toiseksi sijoittui sodan ajan presidentti Ryti, kolmanneksi Neuvostoliitolta meitä suojellut presidentti Kekkonen ja neljänneksi talvisodan veteraani, nationalistinen kenraali Adolf Ehrnrooth.
Sotia ihannoidaan. Varsinkin talvisotaa. Jatkosotaa ei tietenkään siinä määrin, koska se hävittiin. Karjalaa vaaditaan takaisin. Valmistetaan jopa olutmerkkiä nimeltä Karjala, jonka tunnuksessa Suomen (alunperin Ruotsin) ja Venäjän miekat ottavat yhteen (otettu Karjalan vaakunasta). Suomen valtion vaakunassa leijona taasen tallaa jalkojensa alle Venäjän sapelia. Tällaisia vihamielisiä symboleja ei ehkä muualla suvaittaisi. Vai voisiko Saksan vaakunassa kotka tallata Daavidin tähteä jalkoihinsa? Tai Yhdysvaltain kotka repiä intiaanipäähinettä?
Suomen vaakunasta on jopa tullut uusnatsien, nationalististen rasistien ja muiden juntti-idioottien tärvelemä ekstremistisymboli, jonka käyttä kaulakoruna, tatuointina tai hupparinselkäprinttinä tarkoittaa automaattisesti sotaa ihannoivia, sitä kokemattomia, muukalaisvihamielisiä "patriootteja".
Talvisota pursuaa korvista ulos. Siitä kuulee joka vuosi itsenäisyyspäivänä, televisio esittää aina Tuntemattoman sotilaan, viime vuonna jopa molemmat elokuvaversiot. Sotaveteraaneille tehdään jatkuvasti keräyksiä, ja valitetaan kuinka huonosti heidän asiansa ovat. Asian kritisoiminen taas on välittömästi valtiopetoksen luokkaa lähentelevä loukkaus, jonka esittäjä saisi muuttaa pois Suomesta, koska ei osaa maan itsenäisyyttä tarpeeksi arvostaa.
Lopettakaa jo. Sota oli ja meni yli seitsemän vuosikymmentä sitten! Sodalla saatiin pidettyä Suomen itsenäisyys, mutta hyvin meni Suomella Venäjän suuriruhtinaskuntanakin, saatiin oma valuutta ja suomenkielen asema oli turvattu. Talvisota ei ollut niin merkittävä kuin annetaan ymmärtää. Talvisotayhdistys vertaa talvisotaa Marathonin taisteluun, jossa (muiden kreikkalais-persialaisten sotien taisteluiden, kuten Thermopylain ja Salamiin lisäksi) antiikin kreikkalaiset pysäyttivät Persian mahtavan imperiumin, joka olisi muutoin syönyt koko Euroopan. Marathon ja muut kreikkalaisten taistelut olivat paljon merkittävämpiä koko Euroopan ja länsimaisen kulttuurin, koko historiamme kannalta, kuin pienen syrjäisen pohjan perukoilla kyyhöttävän köyhän maapahasen kamppailu Neuvostoliiton kanssa itsenäisyydestä, jonka menetys ei olisi vaikuttanut juuri millään tavalla muun Euroopan historiaan.
Talvisodan voisi minun puolestani vaikka kokonaan unohtaa. Sodan ihannointiko on ainut mihin Suomen kansa kykenee? Tietenkään se ei unohdu, varmasti koskaan, ei sittenkään kun viimeisetkin sodan kokeneet ovat jo maatuneet, mutta silti sodan ihannointia pitäisi laimentaa, eikä lisätä kaiken maailman muistomerkeillä. Keskittykäämme Suomen valoisampiin puoliin, ja pyrkikäämme lisäämään niiden tällä haavaa harvalta vaikuttavaa joukkoa.
Ei se talvisota unohdu vaikkei mitään muistomerkkiä koskaan sille rakennettaisi. En väheksy sodan kokeneiden ihmisten panosta Suomen hyväksi, mutta olen enemmänkin surullinen heidän kärsimystensä johdosta, kuin ihannoisin heidän saavutuksiaan sodassa, eli ihmisten tappamista.
Uunituoreen tutkimusraportin mukaan Suomen puolustus kestäisi nykyisellään Venäjän hyökkäystä hädin tuskin muutaman tunnin.
Я отдаю охотно (antaudun suosiolla)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti