EVVK

Ei voisi vähempää kiinnostaa. Mikään. Kukaan. Ylipäänsä.
Ja kysymys ei kuulu että miksei kiinnosta, vaan miksi pitäisi kiinnostaa?

Tämäkin asia liittyy evoluutiobiologiaan, niin kuin kaikki muutkin asiat maailmassa, ihan jokainen, kunhan kaivaudutaan tarpeeksi syvälle.

Noh... ihminen on edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Evoluutio toimii sen verran hitaasti, ettei Homo sapiens ole ehtinyt kauheasti muuttua viimeisessä kymmenessä, tai sadassakaan tuhannessa vuodessa. Siispä meissä vaikuttavat yhä samat geenit ja samat vaistot kuin silloin kun ihmislaji muovautui nykyisenkaltaisekseen. Tähän kuuluu erottamattomana osana ksenofobia, eli vierauden pelko. Kun ihmiset vielä elivät pienissä ryhmissä, eikä maanviljelyä ollut keksitty, joutuivat ryhmät taistelemaan ruoasta muiden ryhmien kanssa. Resursseja oli vähän ja ryhmät joutuivat kaiken aikaa liikkumaan riistan perässä, välillä täydentäeen ruokavaliotaan keräilemällä. Evoluutiossa sopeutuvin selviää. Ne jotka eivät sopeudu, kuolevat pois jatkamatta sukuaan. Näin sopeutuvimmat geenit liääntyvät aina eniten kehittäen lajia itsessään eteenpäin. Kaikista vieraskammoisimmat yksilöt pysyivät parhaiten hengissä, koska ne jotka olivat tarpeeksi hölmöjä antautuakseen viholliselle, tai jakamaan ruokansa näiden kanssa, eivät menestyneet. Heidät joko tapettiin, tai jos vihollinen oli yhtä tyhmä, he kaikki nääntyivät nälkään. On ihmisluonnolle ominaista pelätä, kammoksua ja karttaa vieraita. Tämä ksenofobia kohdistuu sitä voimakkaampana muihin yksilöihin, mitä kauempana nämä ovat kohteesta. Tämä on selkeästi havaittavissa tänäkin päivänä, eikä se ole menossa minnekään, luultavasti koskaan.
Ihmisen tulee rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Sehän on selvä asia, itsensävihaaja ei osaa olla hyvä muillekaan. Tietenkään narsismiin asti ei tarvitse mennä, jotta voi ottaa muitakin huomioon, sehän nimenomaan on sen vastakohta. Yhtä paljon kuin itseään, tulee ihmisen rakastaa lähimmäisiään. Ensimmäisenä omaa puolisoaan, lapsiaan, sisaruksiaan ja vanhempiaan. Tämän jälkeen isovanhempiaan, serkkujaan ja muita sukulaisiaan. Ystävät ja kaverit tulevat myös hyvin korkealla tällä listalla, monella ennen muita sukulaisia kuin perheenjäseniä. Kun mennään suvussa kauemmas ja tuttavissa enemmän hyvää päivää-osastolle, muuttuu ihmisen suhtautuminen samalla skaalalla. Mitä kaukaisempi on toinen henkilö itsestä, sitä vähemmän hänestä välitetään. Tämähän nyt on itsestään selvä asia, ainakin sen tulisi kaikille olla. Lista kattaa suvun ja lähipiirin jälkeen laumat ja heimot, nykyään kyläyhteisöt ja kaupunginosan asukkaat. Sitten suuremmat kaupungit, läänit, maakunnat, provinssit, osavaltiot, valtiot ja valtakunnat. Kokonaiset maanosat, kokonaiset ihmisrodut. Viimein kaikki ihmislajin edustajat, yleensä tämän jälkeen eläimet, järjestyksessä ihmisen lähimmästä kaukaisimpaan sukulaiseen: nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja selkärangattomat, sitten kasvit ja muut "ei niin eläväiset olennot", viimeisenä koko maailmankaikkeuden, joka ei itsessään ole elävä, vaikka elämää sisältääkin.

Kaikilla ihmisillä on jokin raja, minkä jälkeen he eivät enää jaksa välittää. Sellainen täytyy olla, muuten menee mielenterveys. Jos jokainen välittäisi kaikista muista, eihän tästä elämästä tulisi mitään, kaikki olisivat masentuneita ja murheen murtamia, oman voimattomuuden tunteensa alle musertuneita yksilöitä. Ehkä eri ihmisten välittämisrajalla on hienoista eroa, mutta kovin suurta se ei voi olla. Ei kukaan voi tosissaan väittää välittävänsä kaikista maailman ihmisistä, se on täyttä valetta. Jos sellaiseen uskoo itse, kuten jotkut hipit tuntuvat tekevän, on se myös itsensä pettämistä. Jos valetta toistaa tarpeeksi kauan, alkaa siihen itsekin uskoa, ja lopulta luulee sen olevan totta. Näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole.
Minun rajani kulkee tuttujen ja tuntemattomien välillä. Näin uskon suurimman osan muun ihmiskunnan myös tuntevan. En välitä tuntemattomista, koska en tunne heitä, he eivät tunne minua, eivätkä hekään välitä minusta.

Tästä pääsemme probleemaan, joka kiinteytyy aina kun kesäisellä kaupungin kadulla törmää maailmanparantajahippiin joka yrittää houkutella kiireisiä ohikulkijoita Unicefin kuukausilahjoittajaksi, tai johonkin muuhun monetaarista osallistumista velvoittavaan hommaan.
Juttu on niin että minua ei kiinnosta. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut täysin tuntemattomien ihmisten ongelmista, jotka eivät kosketa minua millään tavalla? Minä en tunne heitä, eivätkä he minua. Minä en edes halua tuntea heitä, eivätkä hekään luultavasti minua. Ainut mitä voisin tehdä, olisi rahan lahjoittaminen pois. En edes sano että heille, koska en voi olla varma mihin rahani joutuisivat. Mahdollisuutena on aina että niillä rahoitetaankin jonkun pikkudiktaattorin sotilasvallankaappausta, veristä sisällissotaa, orjakauppaa ja lapsisotilaiden aseistamista. Ainut syy minkä takia ihmiset antavat rahaa hyväntekeväisyyteen, on sääli. Heitä säälittää ainakin sen hetken aikaa noitten pikku raukkojen surkea elämä, josta sydäntäriipaisevia kauhukertomuksia on ne paperista ulkoa opetellut varainkerääjä tippa linssissä ladellut, että kukkaronnyörit hetkeksi heltiävät. Tämän jälkeen koko jutun voi onnellisesti unohtaa ja omatunto on taas puhdas. Ainakin seuraavan kerjäläisen tapaamiseen asti, joka taas perehdyttää vuolaasti työssäkäyvän kansalaisen hänen velvollisuuksiinsa antaa pois vaivalla ansaitut rahansa johonkin maahan josta hän ei ole kuullutkaan, eikä olisi välittänytkään kuulla. Kuukausilahjoittaminen on keksitty siksi että ihmisten ei tarvitsisi joka kuukausi oikeasti itse ajatella tuntemattomien köyhien asioita, vaan sieltä pankkitililtä kätevästi solahtaa pieni rahasumma Punaisen ristin haaviin. Jos tämä ei tapahtuisi automaattisesti, ei kukaan muistaisi lahjoittaa rahaa paria kuukautta kauempaa. Ei varmasti!

Kysymys on siitä että ihmisiä ei oikeasti kiinnosta tuntemattomien asiat. Ja miksi edes pitäisi? Mitä hyvää lahjoittamisesta saa? Hyvän mielen ja omantunnon, joka haihtuu sitten vähän ajan päästä. Sosiaalista arvostusta, kun ah-niin-hyvänä-ihmis-hipsterinä voi päivittää Facebook-statuksen, jossa informoi kaikkia kuuttajapuoltasataa mukakaveriaan omasta paremmuudestaan, vastuullisuudestaan ja velvollisuudentunnostaan. Hah!

Älkää valehdelko että teitä muka kiinnostaisi, koska kaikki tietävät että ei ketään oikeasti kiinnosta. Kaikki vain pitävät yllä suunnattoman hyvän moraalin kulissia, jolloin välillä esitetään oikeasti heikompien asemasta välittävää ihmistä, mutta suurimman osan ajasta voikin sitten hyvällä omalla tunnolla unohtaa koko asian. Ei teidän tarvitse esittää, se on naurettavaa pelleilyä, ja kovin kovin tekopyhää toimintaa. Itsekkyys on joskus ihan hyvästä. On se ainakin valhetta parempi.