Kaikki elämä ei ole samanarvoista

Jotkut väittävät että kaikki elämä on samanarvoista. Näinhän ei ole asian laita. Ei ole, eikä voi olla.
Elämän alkeellisimpia muotoja ovat virukset ja arkkibakteerit. Ei kukaan voi tosissaan väittää että kunnioittaisi näiden olentojen elämää yhtä paljon kuin ihmiselämää.
Alimpana ovat siis virukset, jotka joskus luokitellaan ei-elollisiksi olennoiksi. Sen jälkeen tulevat bakteerit, yksisoluiset eliöt ja alkeellisimmat monisoluiset eliöt. Levät, kasvit, sienet, eläimet. Sienet ovat lähempänä eläimiä kuin kasveja. Eläimet ovat kasvien yläpuolella. Alkeellisimpia eläimiä ovat kalat, sitten sammakkoeläimet, matelijat, linnut ja nisäkkäät. Nisäkkäistä ylimpänä arvoasteikolla ovat kädelliset, apinat, ihmisapinat ja lopulta ihminen. Näin on totuttu ajattelemaan, ja tämä on myös hyvä järjestys, vaikka ihminen ei olekaan "luomakunnan kruunu", ei kaikkein paras laji, ei nopein, suurin tai kestävin, mutta ehkä sopeutuvin, ainakin yksi sopeutuvimmista. Eläimistä ylempänä ovat tietenkin ne, jotka tiedostavat oman olemassaolonsa, esim delfiinit, norsut, korpit ja apinat (sisältäen ihmisen).
Tämä sama arvojärjestys jatkuu ihmislajin sisällä. Miksi ei jatkuisi? Miksi yhtäkkiä kaikki lajin yksilöt olisivat samanarvoisia, meitä kun on peräti seitsemän miljardia, kyllä siihen joukkoon mahtuu hyvin monenlaista eläjää.
Vanhasti on totuttu ajattelemaan että valkoinen eurooppalainen kaukasidirotu on ylimpänä, sen jälkeen tulisi keltainen aasialainen mongolidirotu, ja alimpana musta afrikkalainen negridirotu. Tällainen ajattelu perustui eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden, antropologien ja muiden tieteilijöiden havaintoihin kolonialismin aikana, kun eurooppalaisille tuntemattomia maanosia kartoitettiin. Alkuasukkaita pidettiin villeinä, eläimellisinä, kykenemättöminä sivilisaatioon, eli kaukasideja alempina. Esimerkiksi afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluva rento taikka veltto asenne työntekoon antoi aiheen olettaa että kaikki mustaihoiset ovat laiskoja jo syntyessään. Toki laiskuus on ominaisuus joka kehittyy muiden oppia seuraamalla, vaikkakin toisilla ihmisillä voi olla siihen enemmän taipumusta kuin toisilla. On kuitenkin väärin väittää että ihonväri aiheuttaisi laiskuutta, koska tälle ei ole löydetty pitäviä perusteluja.

Ihmisrotujen perusteella tehtävä arvojärjestykseen laittaminen on rotusyrjintää, eikä nykyisellään laisinkaan hyväksyttyä. Mutta ihmisiä voi ja saa arvottaa monin muinkin kriteerein. Yleisesti on pikkulasten elämää pidetty arvokkaampana kuin aikuisten. Mitä nuorempi henkirikoksen uhri on ollut, sitä kauheammasta teosta on median ja ihmisten mielestä kyse. Sukupuolista nainen on fyysisesti heikompana jäänyt alistettuun rooliin, jota miesten kuuluu suojella. Vanhat sanonnathan kuuluvat: "naiset ensin" ja "älä koskaan lyö naista". Titanicin haaksirikossa kohteliaat miehet antoivat tilaa naisille pelastusveneissä, jääden itse laivalle kuolemaan. Sodassa naisten ja lasten tappamista on aina pidetty pahimpana mahdollisena rikoksena, kun taas miesten (sotilaiden) tappamista ei kukaan ihmettele, sehän on sodan luonne. Perheväkivallassa nainen on aina uhri ja mies syyllinen, ja tämä on kaikkien mielestä kamalaa. Ja jos käykin niin että nainen lyö miestä, pitää miehen miehistyä, niellä kyyneleensä ja lopettaa valittaminen.

Kaikkien ihmisarvo ei todellakaan ole sama.
Voidaan karkeasti sanoa että naisten ihmisarvo on suurempi kuin miesten. Lasten ihmisarvo on suurempi kuin aikuisten. Ihmisarvo vähenee iän karttuessa. Omanmaalaisten, omaan kansaan kuuluvien, heimoveljien, klaanin jäsenten, sukulaisten, perheenjäsenten, ystävien ja tuttujen ihmisten ihmisarvo on aina tuntemattomampia korkeampi. Mitä tuntemattomampi ihminen, sitä vähemmän hänellä on ihmisarvoa meidän silmissämme. Myös määrä vaikuttaa suunnattomasti. Jos maahan saapuu yksi eksoottinen maahanmuuttaja, kaikki ovat uteliaita ja kiinnostuneita, kaikki haluavat tuntea tämän, ja häntä pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Meidän ikioma ulkomaalaisemme. Mutta jos näitä maahanmuuttajia alkaa lapata sisään ovista ja ikkunoista, asenteet heitä kohtaan muuttuvat radikaalisti ja äkisti. Yht'äkkiä näistä lemmikeistä tuleekin vitsaus joka tulee kitkeä viimeiseen mieheen. Ihmissaastan hyökyaalto joka hukuttaa alkuperäiskulttuurin alleen. Mitä enemmän esimerkiksi intialaisia näemme täyttämässä slummin kuraisia katuja, sitä enemmän koemme inhoa ja vastenmielisyyttä heitä kohtaan. Alennamme nämä ihmiset kuraiseksi massaksi, josta tulee vielä lisääntyessään ihmiskunnan syöpäkasvain, joka tulee leikata pois.
Ihmisarvoon vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset seikat. Esimerkiksi ulkonäkö. Ruman ihmisen arvo on väistämättä alempi kuin kauniin ihmisen, tätä ei voi kukaan kieltää. Katsotko mieluummin kaunista ihmistä kuin rumaa ihmistä? Kumman kanssa haluaisit viettää aikaa? Kumman haluaisit mieluummin ystäväksesi? Entäpä puolisoksesi? Kumman kanssa haluaisit saada jälkikasvua? Lihavuuteen ja vanhuuteen pätee sama asia. Jos ihminen voi valita elämänkumppaninsa vaihtoehdoista kaunis - ruma; nuori - vanha; laiha - lihava, kaikki kallistuvat ensimmäisen vaihtoehdon puolelle aivan varmasti.
Ulkonäön lisäksi vaikuttaa varallisuus. Köyhiä inhoavat kaikki paitsi ne jotka ovat itsekin köyhiä. Ihminen halveksuu aina alempiarvoisiaan ja kadehtii ylempiarvoisiaan, määräytyi arvo sitten varallisuuden, ulkonäön, sosiaalisen statuksen, vallan tai jonkin muun muuttujan suhteen. Toivoisitko että sinulla olisi mieluummin rikkaita kuin köyhiä kavereita? Olisitko itse mieluummin varakas kuin vähävarainen? Vastaus lienee kaikille ilmiselvä.
Entäpä sitten luonne. Sisäänpäinkääntyneet ja hiljaiset ihmiset eivät ole läheskään niin suosittuja kuin itseään esille tuovat johtajatyypit. Rohkea peittoaa aina pelkurin, kovaääninen hiljaisen, ekstrovertti introvertin ja sosiaalinen erakkoluonteisen. Yhteiskunnassamme arvostetaan muiden ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevia henkilöitä. Itsevarmat saavat paremmat työt, parempaa palkkaa, paremman puolison, enemmän lapsia ja ovat kaikin puolin elämässään onnellisempia ja tyytyväisempiä.

Kysymys kuuluukin nyt: pitäisikö kaikkien olla samanarvoisia? Pitäisikö jokaisen elämän olla yhtä arvokas? Helppo olisi vastata kyllä, mutta se olisi ajattelematonta. Ja mahdotonta. Kuinka voi arvostaa saman verran ihmisiä, joista toiset tekevät suurtekoja ihmiskunnan hyväksi, toiset ovat yhteiskunnan tuilla eläviä syöpäläisiä ja elintasopummeja? Ihmisarvo pitäisi ennen muuta perustua saavutuksiin elämässä, niin hyviin kuin pahoihinkin. Hyvät tietenkin arvoa nostaen ja pahat laskien. Esimerkiksi murhaaja menettäisi ihmisarvonsa, koska on murhan tehdessään riistänyt sen toiselta ihmiseltä. Tämä olisi vain oikeudenmukaista. Yritysjohtaja, joka tarjoaa työtä sadoille tai tuhansille muille, ja joka hyödyttää kuluttajia tuottamalla heille tuotteita, on parempi ihminen kuin ne jotka tekevät vain liukuhihnatyötä. Tämä lausahdus aiheuttaa varmasti jokaisen piilokommunistin mielessä vihanpurkauksen, mutta ajatelkaapa nyt: ilman yhtiön perustanutta johtajaa koko yritystä ei olisi olemassa, ei olisi alunperinkään niitä työpaikkoja, joita se on sadoille ja tuhansille tarjonnut, se ei olisi kehittänyt alueen työllisyyttä, ei tuonut lisää muuttajia kaupunkiin, ei tuonut lisää verotuloja valtiolle, kuluttajilla olisi vähemmän valikoimaa, eikä kenties lainkaan niitä tuotteita mitä juuri kyseinen yritys valmistaa. Toisaalta ilman yhtä liukuhihnatyöntekijää yritys toimisi kuten ennenkin. Vakanssi täydennettäisiin uudella liukhihnatyöntekijällä, jos siihen on tarvis. Mikään ei muuttuisi, yksi liukuhihnatyöntekijä on mitätön koneiston osa. Kyllä, heidän työnsä on tarpeellista jotta yritys voi ylipäänsä valmistaa tuotteitaan, mutta yksilöinä he eivät ole mitenkään johtajat veroisia. Heillä ei ole erityistaitoja, joiden takia heidät on valittu asemaansa, eivätkä he ole korvaamattomia. Heidät voisi ehkä jopa korvata roboteilla tulevaisuudessa. Heidän työnsä ei siis tuo heille juurikaan lisää arvoa ihmisinä. Johtajan ihmisarvo taas on yhtä suuri kuin kaikkien hänen palkkalistoillaan olevien, sekä kaikkien yrityksen asiakkaiden yhteensä. Vastaavasti maan johtaja on yhtä tärkeä kuin kaikki kansalaisensa. Yksittäisen kansalaisen menetys ei valtiota kaada, sillä ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. Kymmenellä ei myöskään, eikä sadalla. Tuhat menehtynyttä on jo kansallinen tragedia, mutta sekään ei ole promilleakaan valtiomme väestöstä, eikä näin ollen vaikuta äänestystuloksiin millään lailla. Kymmenen tai satatuhatta henkeä saattaisi kuolla atomipommin pudotessa keskisuureen suomalaiskaupunkiin, mutta sekään ei olisi valtion loppu. Vaikka presidentin menetys ei olisi valtion loppu myöskään, olisi se silti politiikan kenttää kovasti järkyttävä tapaus, joka sotkisi hallintoa pitkäksi aikaa, ja olisi huomattavasti merkittävämpi tapaus kuin kymmenien tavallisten ihmisten kuolema samanaikaisesti. Mitä tärkeämpi henkilö, sitä arvokkaampi ihminen. Eikö tämä vaikuta aivan loogiselta. Miksi emme suojelisi valtion päämiehiä ja muita tärkeitä henkilöitä enemmän kuin tavallisia kansalaisia. Ei vain siksi että tärkeisiin ihmisiin kohdistuu enemmän uhkia kuin tuntemattomiin, mutta myös sen vuoksi koska heidän menetyksensä sotkisi meidän elämäämme paljon pahemmin kuin jonkun mitättömyyden merkityksetön kuolema. Valta kantaa mukanaan vastuuta, vastuuta pitää huolta alamaisistaan, ja alamaisten on tarkoitus turvata vallan säilyminen ja hallitsijan sekä valtion turvallisuus.

Ihmisarvo määräytyy saavutusten mukaan. Ihmiskunnan hyväntekijät, keksijät ja suuret tiedemiehet jotka ovat mullistaneet elämämme ja ajattelumme ja maailmamme, ovat asteikon yläpäässä. Samoin suuret johtajat, hyvät hallitsijat ja diktaattorin ikeen alta kansansa vapauteen johtaneet vallankumoukselliset istuvat korkealla. Vapauden lähettiläät, mielipidevaikuttajat ja positiivisuuden puolestapuhujat, suuria massoja innostavat artistit, tähdet ja vaikutusvaltaansa hyvään käyttävät kuuluisuudet tulevat seuraavana asteikolla. Sitten kohtaamme yritysten johtajat, työllistäjät, kauppiaat. Heidän jälkeensä käsityöläiset ja työväestö. Toki hengenpelastajat, palomiehet, poliisit, lääkärit, sairaanhoitajat ynnä muut yhteiskunnan tukipilarit ovat huomattavasti liukuhihnatyöläistä ylempänä. Viimeisenä aivottomien liukuhihnarobottien jälkeen tulevat laiskurit, yhteiskunnan siipeilijät, sosiaalipummit, työttömät työtähakemattomat, downshiftaajat, tukipakolaiset, kerjäläiset tai ihan millä muulla nimellä heitä tahtookaan kutsua. Nämä viheliäiset iilimadot imevät elantonsa rehellisen veronmaksajan selkänahasta, nämä parasiitit loisivat hyvinvointiyhteiskunnassa kuin syövän etäpesäke piilottelee jossain päin kehoa valmiina leviämään ja tuhoamaan kunnollisia soluja, kunnes koko yksilö kuolee. Tällainen käytös myös leviää syövän mutatoimien solujen lailla etäpesäkkeistä kaikkialle kehoon, kunnes kuolo korjaa potin.

Kaikkien hyväksi olisi jos ihmisarvon perusteella jaettaisiin sosiaalietuuksia ja muita valtion palkintoja. Ihmisarvon voisi menettää olemalla oikein huono ihminen, yhteiskuntakelvoton yksilö, rikollinen ja laiskuri. Vastaavasti hyvistä saavutuksista palkittaisiin avokätisesti, mikä kannustaisi ihmisiä yritteliäisyyteen ja uusiin keksintöihin. Kaikki tämä parantaisi koko ihmiskunnan elinlaatua ja auttaisi meitä eteenpäin kohti parempaa huomista.

Lempisitaattisi on valetta

Vihaan valesitaatteja enemmän kuin montaa muuta asiaa. Valheellisesti on pantu kuuluisien ihmisten suihin sitaatteja, joita he joko eivät koskaan ole sanoneet, tai sitten heidän sanomaansa on tarkoituksellisesti vääristelty. On voitu ottaa tuntemattomampien tai siteerattavaksi sopimattomampien henkilöiden virkkeitä, ja pantu niitä halutumman ihmisen suuhun, tai sitten keksitty kokonaan omia lausahduksia, joiden väitetään olevan jonkin arvovaltaisen tahon ilmoille päästämiä.
Tällä kaikella pyritään levittämään omia mielipiteitä, näkemyksiä ja propagandaa, jotka arvostetuille henkilöille valheellisesti akkreditoituina saavat lisää painoarvoa tyhmän kansan silmissä.
Ja tyhmä kansahan rakastaa sitaatteja. Miesten yleisimmät Facebook-päivitykset ovat sitaatteja, ja naisillakin edelle menevät vain syntymäpäivä- ja muut merkkipäiväonnittelut.
Minä en ole koskaan julkaissut yhtään sitaattia sosiaalisessa mediassa. Minä olen älykäs ihminen, joka kykenee perustelemaan mielipiteensä järjellisesti loogisilla argumenteilla, joka tukeutuu tutkittuun faktatietoon, eikä mielipiteisiin, kuulopuheisiin, luuloharhoihin eikä varsinkaan sokeaan uskoon.

Vastenmielistä ovat ne ihmiset jotka luovat valheellisia sitaatteja ajaakseen omaa asiaansa. Jos heidän sanomansa ei ole tarpeeksi hyvä ja mielenkiintoinen, se ei ansaitsekaan tulla kuulluksi ja levitetyksi. Se ansaitsee tulla unohdetuksi. Aivan kuten sen keksinyt henkilö itsekin. Saamalla ihmiset luulemaan kommenttia julkisuuden henkilön lausumaksi, sitaatin kehittäjä kokee saavuttaneensa jonkinlaisen kuolemattomuuden, vaikkakin tuntemattomuudessa. Hän voi hykerrellä omassa pienessä mielessään nähdessään ihmisten jakavan hänen sanojaan kautta Internetin.
Typeriä ovat ihmiset, jotka eivät tarkista lähteitään levittäessään valheellisia sitaatteja, jotka on esimerkiksi käännetty väärin, irroitettu asiayhteydestään, tai niistä on jätetty jotakin pois, tai vaihtoehtoisesti niihin on lisätty uutta sisältöä.

Seuraavassa listaan muutamia hyvin tunnettuja mutta virheellisiä sitaatteja, ja totisesti toivon ettei kukaan tämän lukenut enää koskaan käytä niitä väärin.

"When the power of love overcomes the love of power, the World will know peace."
"Kun rakkauden voima voittaa vallanhimon, maailma tulee tuntemaan rauhan."
 — Jimi Hendrix. VÄÄRIN!
Jimi Hendrix ehkä sanoi näin, mutta hän ei ollut ainut, eikä keksinyt tätä sitaattia. William Gladstone sanoi jo 1800-luvulla: "We look forward to the time when the power of love will replace the love of power. Then will our World know the blessings of peace." Vaikkei Hendrix tätä keksinytkään, sitaatti on silti hölmö ja naiivi, koska ei sotiminen ja vihanpito koskaan maailmasta lopu, niin kauan kuin itse elämä jatkuu. Muun väittäminen on turhaa.

"Kaikki ovat neroja. Mutta jos kalaa arvostellaan kiipeämistaitojen mukaan, se elää koko elämänsä pitäen itseään tyhmänä."
 — Albert Einstein. VÄÄRIN!
Albert Einstein on ehkä kaikkien aikojen yleimmin väärin siteerattu henkilö. Hänen suunnaton merkityksensä tieteelle on luonut hänestä tavallisen kansalaisen silmissä viisauden synonyymin, minkä takia Einsteinin nimen lätkäiseminen minkä tahansa idioottimaisen aivopierun alle saa sen muka kuulostamaan syvälliseltä totuudelta. Einstein ei koskaan sanonut tätä sitaattia. Tämä on otettu Matthew Kellyn kirjasta The Rhythm of Life: Living Every Day with Passion and Purpose vuodelta 2004.
Sitaatti on sitä paitsi typerä, sillä jokainen ei todellakaan ole nero. Älykkyys seuraa Gaussin käyrää, eli kaikista älykkäimpiä, sekä tyhmimpiä on pieni vähemmistö, ja suurin osa ihmisistä on keskivertoja. Tosin empiirisen tutkimusken perusteella suurempi osa kallistuu tyhmän puolelle, ja kyllä niitä idioottejakin riittää pilvin pimein, ja viisaita ihmisiä tuntuu taas olevan erittäin vaikea löytää. Tyhmille pitää reilusti kertoa heidän aivokapasiteettinsa, muuten he luulevat itsestään liikoja ja pettyvät kun eivät saavutakaan tavoitteitaan. Tyhmä on tyhmä eikä muuksi muutu, vaikka kuinka neroksi kehuisi.

"Logiikka johdattaa sinut paikasta A paikkaan B. Mielikuvitus vie sinut minne tahansa."
 — Albert Einstein. VÄÄRIN!
Otettu kirjasta The Ultimate Quotable Einstein, (jonka nimessä käytetään nykyaikaan tyypillisesti väärin sanaa Ultimate, joka oikeasti tarkoittaa viimeistä), jossa se on listattu otsikon "Ei luultavasti Einsteinin sanomia", alle. Einstein ei koskaan sanonut tätä, eikä olisi koskaan sanonut vaikka olisi sanonutkin, sillä Einstein oli tiukka logiikan mies. Logiikka vie sinut määränpäähän, mielikuvitus vain häiritsee matkalla.

"On ainoastaan kaksi tapaa elää elämää. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihme. Ja toinen on kuin kaikki olisi ihmettä."
 - Albert Einstein. VÄÄRIN!
Gilbert Fowler White sanoi tämän teoksessaan Journal of France and Germany (1942-1944), ja väärin akkreditoi sen Einsteinin sanomaksi. Einstein ei todellakaan olisi sanonut moista sitaattia, koska hän on sanonut: "En voi hyväksyä argumenttia ihmeiden olemassaolosta, sillä se käsittelee kenttää, jossa laillista rationaalisuutta ei ole olemassa. Ihme on kuitenkin poikkeus laillisuudesta, siispä, missä laillisuutta ei esiinny, ei ihmeitä voi olla olemassa."

"Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä."
 — Adolf Hitler. VÄÄRIN!
                   mutta
 — Mahatma Gandhi. VÄÄRIN MYÖS!

Yleisesti Gandhin suuhun pantu virke ei ole oikein. Gandhi sanoi: "kun ihminen muuttaa omaa luontoaan, myös maailman suhtautuminen häneen muuttuu. Meidän ei tarvitse odottaa, mitä muut tekevät." Tämä on muokattu kokonaan uudeksi iskulausemateriaaliksi. Halusin Hitlerillä osoittaa sitaatin tyhmyyden, sillä sitä voi käyttää miten vain, ja sillä voi perustella mitä tahansa.

"Olen itsekäs, kärsimätön ja hieman epävarma. Teen virheitä, olen kontrollin ulkopuolella ja välillä hankala käsitellä. Mutta jos et kykene käsittelemään minua pahimmillani, et todellakaan ansaitse minua parhaimmillani."

 — Marilyn Monroe. VÄÄRIN!

Marilyn on naisten sitatointisuosikki, sillä hänen maineellaan ratsastavilla feministisillä lausahduksilla voi jälleen perustella kaikenlaisen sopimattoman ja huonon käytöksen. Marilyn ei koskaan sanonut tätä, niin kuin ei useimpia muitakaan häneen liitettyjä sitaatteja. Kyseinen sitaatti on ikävä, koska sillä voi perustella kaiken huonon käytöksen, itsekkyyden, virheet, hankaluudet, uppiniskaisuuden ja kaikenlaisen tottelemattomuuden.

Lisäksi melko varmasti kaikki natiivikansojen edustajien suuhun pistetyt lauseet on keksinyt joku länsimainen ihminen paljon myöhemmin, joka haluaa antaa sitaateilleen viisaan maineen liittämällä ne jonkin tunnetun hahmon kuten intiaanipäällikkö Istuvan Härän suuhun. Tosiasiassa on erittäin epätodennäköistä että intiaanipäälliköt sun muut poppamiehet tai mitkä lie idän viisaat olisivat antaneet länsimaisille ihmisille minkäänlaisia elämän ohjenuoria, varsinkaan sen kaltaisia sitaatteja joita internetissä kiertää. He eivät olleet kiinnostuneet sitaattien antamisesta ylipäänsä. Ja se on myöskin myytti että alkuperäiskansojen edustajat olisivat aina länsimaista sivilisaatiota viisaampia ja jalompia, jonkin salaisen tiedon haltijoita, äärimmäisen hyveellisiä ja puhtaita, luonnon kanssa yhtä, sun muuta roskaa.

Voiko ajatukset tuomita?

Onko ajatuksenvapaus olemassa?
En kysy onko ajatuksenvapaus olemassa Suomessa, tai missään muussakaan maassa, vaan onko ylipäänsä moraalisesti oikein ajatella pahoja asioita?
Onko hyväksyttävää kuvitella raiskaavansa naisen? Onko kanssaihmisen murhan suunnittelu oman pään sisällä tuomittavaa? Täytyykö pedofiili tuomita, vaikka hänen pedofiliansa ilmenisi vain ajatuksen tasolla?
Kysymykset eivät ole yksiselitteisiä. Toki murhan tai muun rikoksen suunnittelu useamman ihmisen kesken, tai vaikka yksinkin, jos on aikeissa siihen ryhtyä, on tuomittavaa. Ja niin sen kuuluu ollakin. Mutta jos vain leikittelee ajatuksella murhaavansa. Tai jos tosissaan haluaisi ja toivoisi toisen kuolemaa, muttei siihen tai sen valmisteluun koskaan oikeasti ryhdy, voiko sitä tuomita?
Ei voi.
Meillä, ihmislajin edustajilla, kuuluu olla ajattelunvapaus, vaikkei sananvapautta olisikaan. Ajatukset eivät loukkaa ketään, eikä niistä ole haittaa kenellekään, ehkä korkeintaan ajattelijalle itselleen. Kun ajatukset muuntuvat sanoiksi ja kirjoitetuksi tekstiksi, mennään sananvapausen puolelle, jonka ei tule olla täysin vapaa. Vaikkei haukku haavaa tee, panettelu, solvaaminen, kunnianloukkaus, uhkailu, kiihottaminen kansanryhmää vastaan ynnä muu vastaava tulee rajoittaa pois sananvapausen piiristä.

Ajattelunvapaudessa sen sijaan tulee olla kaikki sallittua. Aivan kaikki. Pedofiiliä ei tule tuomita ajatustensa ja mielihalujensa pohjalta, ainoastaan jos hän tekee rikoksia, niistä tulee tuomita. Jos mies haaveilee raiskaavansa naisen, se voi olla hänelle fantasia, jossa ei pitäisi olla mitään väärää. Jos sellainen fantasia tuomitaan, mihin piirretään raja alistusleikkien ja sadomasokismitouhujen sekä raiskausfantasian välillä? Kumpikin liittyy alistamiseen, väkisinmakaamiseen ja valtaleikkeihin.
Ajatus ei välttämättä mitenkään johda tekoon. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Minäkin olen monesti toivonut useiden henkilöiden menettävän henkensä. Olen myös kuvitellut raa'asti surmaavani eräitä tuntemiani ihmisiä. Useimmat näistä surmamielikuvista olen saanut vihastuksissani, ja ne ovat laantuneet mieleni tyynnyttyä. En ole impulsiivinen tai aggressiivinen ihminen, joka ei pystyisi kontrolloimaan tunteitaan. Tietenkään en ole koskaan surmannut ketään oikeasti, vaikka olen näin kuvitellutkin tekeväni. Raivonpuuskassa toteutettu tappo olisi typerä teko joka pilaisi elämäni, ja jota luultavasti katuisin jälkeenpäin. On kylläkin useampia tapauksia, joissa olen toivonut täydessä mielenymmärryksessä eri ihmisten kuolemaa. Ja toivon edelleenkin. Henkilöitä, jotka eivät minun mielestäni ansaitsisi elää. Näitä ikävä kyllä löytyy, ja ikävä kyllä he ovat yhä elossa. Heidän surmaamisestaan minua pidättelee ainoastaan kiinnijäämmisen ja rangaistuksen pelko. No ehken nyt oikeasti pystyisi heitä kuitenkaan tappamaan, vaikka ajatus onkin houkutteleva, kyseessä ollen viheliäisten idioottien.
Minulta puuttuu osittain empatiakyky. Olen täysin terve niin mieleltäni kuin fysiikaltanikin, ja empatiakykyni toimii mielestäni normaalisti. Rakastan perhettäni, läheisiäni ja ystäviäni. Pidän miellyttävistä ihmisistä. En pidä epämiellyttävistä ihmisistä. Vihaan inhottavia ihmisisä. Mutta en välitä tuntemattomista. Onko normaalia ja tervettä käytöstä täydellinen välinpitämättömyys tuntemattomia ihmisiä kohtaan? Minusta se on perusteltua, sillä maailmassa on aivan liikaa ihmisiä. Ylikansoitus on vakava ongelma, koska resurssit eivät riitä kaikille. Minulle on aivan samantekevää vaikka miljardit ihmiset kuolisivat millä tavalla tahansa. Nälkään, sotaan, tautiin, luonnonkatastrofiin.
Onko tämä empatian puutetta? Ja onko se tuomittavaa? Minusta ei ole. Saan edelleen ajatella niin kuin haluan, ja minulla on edelleen oikeus välittää toisista ihmisistä ja aivan yhtäläinen oikeus olla välittämästä toisista ihmisistä.

Pahojakaan ajatuksia ei tule tuomita. Pahat teot tulee.