Yhdysvalloissa Californian osavaltiossa Isla Vistassa sattui juuri (23.5.2014) joukkomurha, jossa 22-vuotias pojankloppi, joka ei ansaitse nimeään mainittavan, vaan sietää painua unohdukseen omassa mitättömyydessään, murhasi kuusi ihmistä, haavoitti kolmeatoista, ja lopuksi tappoi tavalliseen koulusurmaajien raukkamaiseen tapaan itsensä välttyäkseen tekojensa seurauksilta.
Tästä artikkelista voitte lukea pitkiä pätkiä murhaajanatiaisen 173-sivuisesta (eipä päivittänyt taannoisen norjalaisjoukkomurhaajan 1500-sivun pamflettia) viimeisestä viestistä, jolla hän kertoo miten ja miksi suunnitteli rikoksensa. Mikähän hinku näillä joukkomurhaajilla on kirjoittamiseen?
Tiivistelmänä motiivi kauheille rikoksille oli vain ja ainoastaan se, että tytöt eivät olleet tuosta pojasta kiinnostuneita. Hän oli yksinäinen, ei saanut seksiä eikä tyttöystävää. Koskaan. No, eipä tuo knaappi kahdenkymmenenkahden vuoden ikäisenä vielä ollut mies eikä mikään.
Teksti avaa hyvin roiston mielenmaisemaa, ja siinä hän kertoo avoimesti miltä hänen pienen pollansa siällä tuntui. Murhaaja kertoi olleensa koko elämänsä yksin, olleensa jo pienenä hirvittävän kateellinen muille, ja tuntenut jatkuvasti itsensä alempiarvoiseksi kuin kaikki muut. Tätä hän tietysti olikin, koska kukaan ei ollut hänestä kiinnostunut eikä hän kestänyt elämäänsä kuin mies, vaan ryhtyi raukkamaisiin tekoihin. Tuo poika oli luovuttaja, häviäjä, raukka, luuseri, pelkuri, saamaton, mitätön, surkimus, ei mitään, täysi nolla. Hän oli evoluution umpikuja, DNA:n hukkapätkä, epäkelpo mutaatio, virheellinen yksilö, mitättömyydessä ja yksinäisyydessä kuolemaan tuomittu hylkiö, josta ei ollut mihinkään. Poju lähti tapporetkelle naisia vastaan, sen takia että nämä eivät antaneet hänelle seksiä eivätkä rakkautta. Yhtä älyvapaan idioottimaista virheellisen logiikan riemuvoittoa en olekaan vuosiin kuullut. Tämä aivokäpiö päätteli pienessä pollassaan, että jos hän ei saa naista, niin ei saa saada kukaan muukaan, eivätkä nämä naiset ansaitse elää. Kuitenkin vika oli hänessä itsessään, eikä kenessäkään muussa. Täydellinen ymmärtämättömyyden puute, kieroonkasvanut psyyke, sekä vääristynyt minäkuva johtivat typerryttävän naurettaviin lopppupäätelmiin ja ajoivat tämän idiootin kauheisiin tekoihin.
Asia on niin että hänen ei kuulunutkaan saada naista. Ei seksiä. Ei rakkautta. Ei elämänkumppania. Ei mitään. Ihmiset ovat syntyneet eriarvoisiksi. Toiset nyt vain ovat alempana kuin toiset. Tällaisille surkimuksille, joilla on aivan liian suuret luulot itsestään, olisi hyvä suorittaa jälkiabortti mitä pikimmin tällaisten taipumuksien huomaamisesta. Kyseisen tappajan olisi kuulunutkin kuolla yksin ja itkien omaa surkeuttaan, kenties päättää päivänsä oman käden kautta, jotteivat hänen epäkelvot geeninsä pääsisi jatkamaan tuhoontuomittua ihmislajin sukupuun haaraa. No, näinpä kävi, ettei hän päässyt levittämään rappeuttavaa perimäänsä eteenpäin, siitä ei edes ollut pelkoa, mutta prosessissa ikävä kyllä kuoli monta varmasti kelvollista ihmisyksilöä. Ja tämä on väärin. Ei ali-ihmisillä ole mitään oikeutta viedä hautaan mukanaan itseään ylempiarvoisia yksilöitä.
Eräs tämän karmean jutun asianhaaroista koskee jälleen kerran ampuma-aseiden saatavuutta. Kyllä, tuo nuorisorikollinen puukotti kaksi huonetoveriaan kuoliaaksi näiden nukkuessa, ja ajoi autolla muutamien päälle, mutta suurin osa tapoista tapahtui kolmen automaattisen (!) käsiaseen avulla. Olen kiivas aseiden vastustaja juuri tällaisten tapausten takia. Roisto oli ostanut ja saanut aseet haltuunsa lähimmästä asekaupasta vain jonkun lomakkeen täyttämällä, täysin laillisesti ja naurettavan helposti. Jos ruutiaseet kiellettäisiin siviiliväestöltä kokonaan, ei tällaisia koulusurmia ja muita ampumisia enää voisi tapahtua. Ei tuollainen surkea nolla saisi mitenkään asetta laittomasti käsiinsä, rikolliset nauraisivat hänet pihalle jos hän yrittäsi ostaa heiltä aseen, ja varmaan jopa ilmoittaisivat itse poliisille tuollaisen nulikan tappohaaveista. Edellinenkin Yhdysvaltain lastentarhamurhaaja käytti aseenaan äitinsä asekokoelmasta ottamaansa rynnäkkökivääriä (!!!). Tällaiselle on saatava piste, ja heti! Kaikki aseet pois siviileiltä kuolemantuomion uhalla välittömästi, ja ne on joka ikinen tuhottava perusteellisesti. Ainoastaan armeijalla ja poliisilla saa olla aseita. Täyttä roskaa on aselobbareiden väite, että aseistetut kansalaiset estäisivät mukamas tällaiset joukkomurhat. Yhtään joukkomurhaa ei ole estetty aseistettujen kansalaisten ansiosta Yhdysvalloissa viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Ei ainuttakaan, ei yhden yhtä!
Ruudilla toimivien ampua-aseiden keksiminen on ollut yksi ihmiskunnan huonoimmista keksinnöistä. Se on vienyt sivilisaatiota täysin vääränlaiseen suuntaa, jossa kuolema on aivan liian helppo toteuttaa. Ampuma-ase antaa tappamisen mahdollisuuden nimenomaan sellaisia ihmisraunioille, joilla ei ole minkäänlaista kykyä ja ymmärrystä päättää toisten ihmisten elämästä. Hullu, idiootti ja lapsikin voi aseella tappaa toisen ihmisen, ja tämä on väärin.
Surkimuksilla on oikeus ainoastaan omaan Darwin-palkintoonsa, ei mihinkään muuhun.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
tiistai 27. toukokuuta 2014
Ihminen haluaa itsensä kaltaisen kumppanin
Ihmiset haluavat kumppaniltaan samankaltaisuutta. On väärin ja vale väittää että vastakohdat täydentävät toisiaan. Näin ei ole.
Upouuden tutkimuksen mukaan aviopuolisot ovat myös geneettisesti lähellä toisiaan. Tämä ei ole yllättävää, sillä vaikka evoluution mekanismit suojelevatkin meitä sekaantumasta lähisukulaiseen sukurutsan pelossa, aivomme kuitenkin luontaisesti hakevat sopivimmaksi kumppaniksi mahdollisimman samankaltaista ihmistä. Ihannekumppanihan jokaiselle olisi hänen itsensä klooni, joka olisi vain eri sukupuolta, tällööin ajatuksenjuoksu olisi samanlaista, ymmärrys toisesta suurempaa, mielipiteet luultavasti samanlaiset, samoin kiinnostuksen kohteet ja kaikki luonteenpiirteet. Täydellinen pari, koska jokainenhan nyt itseään rakastaa. Mutta koska ihminen on yksineuvoinen eläin, tarvitsemme vastakkaista sukupuolta lisääntyäksemme, jä tällöin on tärkeää löytää juuri se oikea kumppani.
Tässä meitä auttavat kaikki aistimme, näemme heti ensimmäisenä toisen ihmisen ulkokuoren ja päätämme jo sekunnin murto-osassa, olemmeko hänestä ollenkaan kiinnostuneita. Ääni paljastaa myös ihmisestä paljon, sekä hajut ja maut (ensisuudelman yhteydessä) kertovat meille alitajuisesti onko kumppani sopiva. Hajun perusteella tunnistamme muun muassa vastapuolen immuniteetin laadun, jos se on hyvä, meitä miellyttää hänen ominaishajunsa, jos se ei toimi kunnolla, haju ei miellytä meitä (tämän takia hajuvedet ovat paha, koska ne hämäävät mahdollisia kumppaniehdokkaita luulemaan meidän olevan immuniteeteiltamme parempia kuin ehkä olemmekaan. Myös ekstensiivistä meikkausta, plastiikkakirurgiaa ja kuvien manipulointia tulisi samoin syin välttää).
Koska suurin osa ensivaikutelmasta perustuu fyysisiin avuihin, eli ulkonäköön, ääneen, ominaistuoksuun yms. ja nämä ovat kaikki geenien määrittelemiä ominaisuuksia, ei ole ihme että genetiikka määrää parinvalinnassa niin paljon. Yksilö rakastuu helpoimmin sellaiseen toiseen yksilöön, jonka geenit ovat lähellä häntä itseään, koska juuri ne samankaltaiset geenit tekevät hänestä niin samanlaisen, kun kaksi ihmistä muistuttaa toisiaan kovin paljon, eivät he yleensä voi olla tykkäämättä toisistaan.
Annan myös esimerkin omasta elämästäni: minulla on tuore parisuhde, ja olen intohimoisen rakastunut naiseen, joka on kuin kaksoisolentoni, mutta vain vastakkaista sukupuolta. Tämä on minulle täydellisen unelman inkarnaatio, sillä olen aina halunnut kumppanin, joka on mahdollisimman samankaltainen kuin minä. Myös tyttöystäväni mielestä olemme kovin samankaltaisia monissa asioissa, ja hänkin rakastaa minua todella paljon, varmasti juuri tästä syystä.
Olen mielestäni vihdoin löytänyt täydellisen kumppanin itselleni, ja tahdon tehdä hänestä tulevien lasteni äidin ja ikuisen elämänkumppanini. Uskon että hän haluaa samaa.
Paljon aikaa hänen löytämisensä kestikin, sillä olen perin omalaatuinen yksilö, enkä voi sietää itseäni alempana olevia ihmisiä. Kaikkein eniten inhoan typeryyttä, ja koska olen huomattavasti normaalia ihmistä älykkäämpi, on tasavertaisen kumppanin löytäminen ollut vaikeaa. Onneksi evoluution mekanismit ovat kuitenkin olleet apuna.
Upouuden tutkimuksen mukaan aviopuolisot ovat myös geneettisesti lähellä toisiaan. Tämä ei ole yllättävää, sillä vaikka evoluution mekanismit suojelevatkin meitä sekaantumasta lähisukulaiseen sukurutsan pelossa, aivomme kuitenkin luontaisesti hakevat sopivimmaksi kumppaniksi mahdollisimman samankaltaista ihmistä. Ihannekumppanihan jokaiselle olisi hänen itsensä klooni, joka olisi vain eri sukupuolta, tällööin ajatuksenjuoksu olisi samanlaista, ymmärrys toisesta suurempaa, mielipiteet luultavasti samanlaiset, samoin kiinnostuksen kohteet ja kaikki luonteenpiirteet. Täydellinen pari, koska jokainenhan nyt itseään rakastaa. Mutta koska ihminen on yksineuvoinen eläin, tarvitsemme vastakkaista sukupuolta lisääntyäksemme, jä tällöin on tärkeää löytää juuri se oikea kumppani.
Tässä meitä auttavat kaikki aistimme, näemme heti ensimmäisenä toisen ihmisen ulkokuoren ja päätämme jo sekunnin murto-osassa, olemmeko hänestä ollenkaan kiinnostuneita. Ääni paljastaa myös ihmisestä paljon, sekä hajut ja maut (ensisuudelman yhteydessä) kertovat meille alitajuisesti onko kumppani sopiva. Hajun perusteella tunnistamme muun muassa vastapuolen immuniteetin laadun, jos se on hyvä, meitä miellyttää hänen ominaishajunsa, jos se ei toimi kunnolla, haju ei miellytä meitä (tämän takia hajuvedet ovat paha, koska ne hämäävät mahdollisia kumppaniehdokkaita luulemaan meidän olevan immuniteeteiltamme parempia kuin ehkä olemmekaan. Myös ekstensiivistä meikkausta, plastiikkakirurgiaa ja kuvien manipulointia tulisi samoin syin välttää).
Koska suurin osa ensivaikutelmasta perustuu fyysisiin avuihin, eli ulkonäköön, ääneen, ominaistuoksuun yms. ja nämä ovat kaikki geenien määrittelemiä ominaisuuksia, ei ole ihme että genetiikka määrää parinvalinnassa niin paljon. Yksilö rakastuu helpoimmin sellaiseen toiseen yksilöön, jonka geenit ovat lähellä häntä itseään, koska juuri ne samankaltaiset geenit tekevät hänestä niin samanlaisen, kun kaksi ihmistä muistuttaa toisiaan kovin paljon, eivät he yleensä voi olla tykkäämättä toisistaan.
Annan myös esimerkin omasta elämästäni: minulla on tuore parisuhde, ja olen intohimoisen rakastunut naiseen, joka on kuin kaksoisolentoni, mutta vain vastakkaista sukupuolta. Tämä on minulle täydellisen unelman inkarnaatio, sillä olen aina halunnut kumppanin, joka on mahdollisimman samankaltainen kuin minä. Myös tyttöystäväni mielestä olemme kovin samankaltaisia monissa asioissa, ja hänkin rakastaa minua todella paljon, varmasti juuri tästä syystä.
Olen mielestäni vihdoin löytänyt täydellisen kumppanin itselleni, ja tahdon tehdä hänestä tulevien lasteni äidin ja ikuisen elämänkumppanini. Uskon että hän haluaa samaa.
Paljon aikaa hänen löytämisensä kestikin, sillä olen perin omalaatuinen yksilö, enkä voi sietää itseäni alempana olevia ihmisiä. Kaikkein eniten inhoan typeryyttä, ja koska olen huomattavasti normaalia ihmistä älykkäämpi, on tasavertaisen kumppanin löytäminen ollut vaikeaa. Onneksi evoluution mekanismit ovat kuitenkin olleet apuna.
Parinvalinnassa valta on naisilla, mutta miksi?
Tämä kirjoitus käsittelee parinvalintaa, yhtä suosikkiaiheistani, koska se liittyy niin suurelta osin evoluutiobiologiaan, mihin kaikki muukin enemmän tai vähemmän perustuu.
Ihmisen parinvalinnassahan naaras on se sukupuoli joka tekee valinnan. Kuitenkin uroksen tehtäväksi jää tehdä lähes kaikki työ parisuhteen alkuun saattamiseksi. En halua nyt mitenkään kuulostaa katkeralta vanhaltapojalta, koska sellainen en ole, kyse on vain ja ainoastaan evoluution meille kehittämistä mekanismeista, joita edelleenkin toteutamme, koska emme ole muuttuneet luolamiesajoista paljon yhtään.
Tutkimusten mukaan yhdeksässä tapauksessa kymmenestä parisuhteen alkamisesta on päättänyt nainen. Naisella on selvä biologinen etu tässä asiassa puolellaan, koska lyhyesti sanottuna sperma on halpaa ja munasolut kalliita. Koska uros voi teoriassa saada loputtomasti jälkeläisiä, on miehelle edullisinta yrittää panna paksuksi niin monta vastakkaisen sukupuolen edustajaa kuin mahdollista. Naaras taas voi enimmilläänkin koko hedelmällisen ikänsä aikana saada vain noin toistakymmentä jälkeläistä, mistä johtuen naiselle on edullisinta "pihdata", eli olla antamatta seksiä kaikille haukkaille, jotta hän voisi paremmin valita kilpakosijoista sen sopivimman miehen jatkamaan sukuaan. Suvun jatkamiselle, ja omien geenien levittämisellehän koko elämä perustuu. Se on itse asiassa elämän ainut tarkoitus, ja se on koodattu DNA:hamme.
Sperma on halpaa ja munasolut kalliita myös sen vuoksi että mies ei voi tietää onko hänen kumppaninsa lapsi varmasti hänen siittämänsä. Ainoastaan nainen voi olla varma siitä, että puolet hänen geeneistään on hänen synnyttämässään jälkeläisessä. Koska mies ei koskaan voi olla tästä aivan varma, on hänen kannaltaan tärkeää yrittää saattaa raskaaksi mahdollisimman monta naista, jotta suurimmalla todennäköisyydellä hänen geeninsä jatkuisivat ainakin osassa niitten naisten lapsista, joiden kanssa hän on ollut sukupuoliyhteydessä. Naiselle riittää teoriassa yksikin lapsi (vaikka useampi on tietenkin parempi, koska muuten kaikki on yhden kortin varassa), ja hän ei tarvitse sen siittämiseen kuin yhden miehen, joten naisella on valtaa olla valikoiva sen suhteen että hän saa toisen puolen lapsensa geeneistä mahdollisimman hyvältä isäkandidaatilta.
Genetiikka siis kertoo meille miksi miehet haluavat enemmän seksiä kuin naiset. Miksi miehet haluavat sitä useampien naisten, kuin vain yhden kanssa. Ja miksi naisten halut ovat täysin päinvastaiset. Biologian sanelemana miehet joutuvat liehittelemään naisia päästäkseen näitten housuihin, ja naisilla taas on varaa olla hyvin valikoivia, ja päästää vain parhaimmat miehet sänkyynsä. Koska ihmisiä on monen eri tasoisia, jotkin yksilöt jäävät kokonaan ilman puolisoa. Näin on erityisesti miehillä, koska miehiä on ensinnäkin jo tilastollisesti enemmän kuin naisia (poikia syntyy kaikkialla hieman enemmän kuin tyttöjä, koska miesten kuolleisuus on suurempi kuin naisten, ja kehitysmaissa tyttölapsia vielä julmasti surmataan, koska typerät ihmiset eivät kunnioita naissukupuolen oikeuksia, eivätkä ymmärrä edes omaa etuaan), sekä hyvätasoisilla miehillä on enemmän kumppaneita kuin hyvätasoisilla naisilla. Korkeimman tason miehet saavat lähes kenet naisen tahansa, ja heillä niitä yleensä riittääkin varsin paljon. Korkeimman tason miehille kuitenkin kelpaavat myös tavalliset naiset, joten he putsaavat usein pöydän myös tavallisen tason miesten nenän edestä. Korkeimman tason naisille taas kelpaavat ainoastaan korkeimman tason miehet, eivätkä he hyväksy tavallisia miehiä kumppaneikseen. Tavalliset miehet tahtoisivat ylemmän tason naisia, mutta heillä ei siihen rahkeet riitä, sen sijaan he yleensä pariutuvat tavallisten naisten kanssa. Jos tavallisia naisia ei ole niin paljon saatavilla, koska ylemmän tason miehet ovat ne vieneet, voi tavallinen mies tyytyä myös alemman tason naiseen. Tavalliset naiset voivat saada ylemmän tason miehenkin, mutta kelpuuttavat myös tavallisen miehen, kun taas alemman tason miehiä he eivät halua. Alemman tason miehille kelpaisivat mitkä tahansa naiset, mutta heillä ei ole mahdollisuuksia kuin joihinkin alemman tason naisiin, sillä alemman tason naisetkin haluaisivat joko ylemmän tason miehen, tai tavallisen miehen, mutta jos näitä ei ole riittävästi saatavilla, saattavat he tyytyä myös alemman tason mieheen.
Nainen ei lähes koskaan jää yksin elämässään, hänen on aina enemmän tai vähemmän helppo löytää kumppani itselleen ja sukuaan jatkamaan. Miehillä ei ole asiat näin hyvin. Suuri määrä alemman tason miehiä jää ilman kumppania, koska alemmankaan tason naiset eivät heitä kelpuuta, tai sitten tavalliset miehet ovat vieneet kaikki saatavilla olevat alemman tason naiset, koska taasen ylemman tason miehet ovat vieneet kaikki tavalliset naiset (ylemmän tason naisten lisäksi).
Naisella yksin on valta päättää siitä kenen kanssa hän lisääntyy (nyt ehkäisyvälineiden ja raiskausten tuomitsemisen aikakaudella), kun taas miehellä tällaista mahdollisuutta ei koskaan ole. Miehen täytyy iskeä nainen, jotta suhde saa alkunsa, ja vaikka tämä vaikuttaisi siltä että miehellä on näin valinnan mahdollisuus täysin omissa käsissään, se on harhaa. Nainen on jo tehnyt valintansa omassa päässään, siinä vaiheessa kun hän päästää miehen lähestymään itseään iskemistarkoituksessa. Rakkauden huumassa mies luulee itse tehneensä päätöksen suhteen alkamisesta, mutta oikeasti valta oli kokonaan naisella. Jos sellainen mies yrittää iskeä naista, josta nainen ei ole kiinnostunut, sanoo nainen vain "ei", ja miehen yritys on ollut turha. Mies olisi halunnut, mutta nainen ei antanut, päätösvalta oli tässä tapauksessa ilman muuta naisen. Jos sellainen mies yrittää iskeä naista, josta nainen on vähän kiinnostunut, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin ideaali, saattaa nainen pitää tätä varaehdokkaana, kunnes joko löytää paremman miehen, ja hylkää varaehdokkaan, tai jos ei löydä parempaa ennen kuin biologinen kellonsa alkaa lähestyä keskiyötä, hän valitsee varaehdokkaan kumppanikseen. Tällöinkin valinta on ilman muuta naisen eikä miehen. Jos naista lähentelee mies, josta hän on kiinnostunut, hän antaa miehen jatkaa iskuyrityksiään, kunnes on varma tämän sopivuudesta ja antaa myöten. Eli jokaisessa tapauksessa päätäntävalta kumppaninvalinnassa on naisen.
Kuitenkin noin kymmenen prosenttia parinvalinnasta tapahtuu toisinpäin, jolloin oikeasti miehellä on valta päättää suhteen alkamisesta. Tämä siis on harvinaista, muttei täysin poikkeuksellista. Kyseessä on tällöin aina ylemmän tason mies ja tavallinen nainen. Nainen tietää että häntä lähestyvä mies on häntä ylempänä sosiaalisessa hierarkiassa parinvalinnan markkinoilla, ja jos hän ei nyt tartu tilaisuuteen, ei hän luultavasti tule saamaan toista yhtä hyvää vaihtoehtoa. Nainen on lähes pakotettu suostumaan itseään ylemmän tason miehen kosioyritykseen, joten valta päättää on tässä ainoassa tapauksessa käytännössä miehellä. Ylemmän tason mies voi valita haluamansa itseään alemman naisen, ja voi olla varma että seksiä on tiedossa.
Mies ei tietenkään ajattele seksiä viiden sekunnin välein, niin kuin huono sanonta väittää, mutta tottakai se on miehelle tärkeämpi ja enemmän mielen kapasiteettia liikuttava asia kuin naiselle, kaikista edellämainituista syistä johtuen. Tämän takia voikin monista (erityisesti naisista) tuntua siltä että kaikki miehet ovat vain seksinnälkäisiä sikoja, jotka käyvät vieraissa minkä ehtivät ja hylkäävät naisen heti tämän tultua raskaaksi. Evoluution ansiosta miesten seksinnälkä on suurempi kuin naisten, sitä ei voi millään kiistää, mutta pelkästään seksiä ja koko ajan vain seksiä eivät kiihkeimmätkään miehet ajattele. Muuten ei tulisi elämisestä mitään. Koska miesten seksivietti kuitenkin on naisia keskimäärin suurempi, ja koska nymfomaaneja on paljon vähemmän kuin satyriaaseja (valtavan seksinnälkäisiä naisia vähemmän kuin valtavan seksinnälkäisiä miehiä), on epäsuhta valmis:
Mies joka ei saa kumppaniltaan seksiä, voi joko elää onnettomana ja puutteessa (ei, itsetyydytys ei todellakaan ole korvaavaa ja riittävää toimintaa), tai sitten hakea seksiä parisuhteen ulkopuolelta, eli pettää kumppaniaan. Useinkaan mies ei petä sen takia, että tahtoisi satuttaa naistaan, tai ei rakastaisi tätä, tai tahtoisi tehdä tälle mitään pahaa. Mies ei myöskään ilmiselvästi halua katkaista suhdetta naiseensa, jos hän käy pitkän aikaa vieraissa, ja salaa tämän vaimoltaan eläen täysin normaalia elämää tämän kanssa. Miehen ainut syy tehdä syrjähyppyjä on tällöin saada fyysisesti tarvitsemansa määrä seksiä elämäänsä, muuten hän on onneton. Hän ei halua vaarantaa parisuhdettaan, koska on siinä onnellinen ja rakastaa vaimoaan, mutta tämä ei vain halua seksiä yhtä paljon kuin miehensä. Tällaisessa tilanteessa on kaikkien kannalta parasta, että salasuhde pysyy salaisena hautaan asti. Jos mies menee kertomaan pettäneensä vaimoaan, on seuraamuksena lähes varmasti ero. Jos taas hän salaa asian aina ja ikuisesti, ei kenellekään tule paha mieli. Vaikka äkksieltään voisi kuvitella että suhteen tunnustaminen olisi epäitsekäs ja rehellinen hyvä teko, on se kaikkea muuta. Se on itse asiassa melko itsekäs teko, sillä paljastaminen parantaa ainoastaan pettäjän omaa mielialaa ja suo tälle hyvän omantunnon, ja näin on "synti" kuitattu. Sen sijaan viattomalle sivulliselle, eli petetylle naiselle, tuo syrjähypyn paljastuminen ainoastaan surua ja pahaa mieltä, kenties jopa vihaa ja katkeraa kaunaa. Jos salasuhde paljastuu, on kolme ratkaisua mahdollisia: joko nainen anteeksiantaa miehelleen, joka lupaa lopettaa salasuhteen (ja tällöin se olisi oikeasti syytä lopettaa, ja jos ei halua, niin sitten olisi erottava), toisena vaihtoehtona (jos nainen on saanut tietää suhteesta niin että mies ei tiedä hänen siitä tietävän) voi nainen parantaa omaa oloaan pettämällä salaa miestään jonkun toisen miehen kanssa kostoksi, ja näin paremmalla omalla tunnolla jatkaa suhdetta mieheensä (mutta suhde ei kuitenkaan koskaan enää tulisi olemaan sama), tai sitten nainen eroaa miehestään, koska ei kestä sitä että tämä on ollut toisen tai muiden naisten kanssa. Yhdeksässäkymmenessä prosentissa tapauksista käy tämä viimeinen vaihtoehto, koska naisen on hyvin vaikea, lähes mahdoton käsittää että mies ei petä sen takia etteikö rakastaisi vaimoaan ja tahtoisi olla tämän kanssa, vaan ainoastaan sen takia että hänen seksuaaliset tarpeensa eivät koe riittävää tyydytystä suhteessa, joka muuten on kummallekin onnellinen. Naisille ei siis ole suotuisaa pihdata, jos he haluavat pitää miehensä uskollisina, mutta kaikki naiset eivät vain halua tai jopa pysty sellaiseen yhdyntätahtiin, mitä miehet toivoisivat. Joskus on myös miesten nöyrryttävä, ja elää pienessä puutteessa aina aika ajoin, vaikka se pahalta saattaisikin tuntua, jos pitkäaikaisen suhteen molemminpuolinen onnellisuus menee miehen henkilökohtaisten tarpeiden edelle.
Ihmisen parinvalinnassahan naaras on se sukupuoli joka tekee valinnan. Kuitenkin uroksen tehtäväksi jää tehdä lähes kaikki työ parisuhteen alkuun saattamiseksi. En halua nyt mitenkään kuulostaa katkeralta vanhaltapojalta, koska sellainen en ole, kyse on vain ja ainoastaan evoluution meille kehittämistä mekanismeista, joita edelleenkin toteutamme, koska emme ole muuttuneet luolamiesajoista paljon yhtään.
Tutkimusten mukaan yhdeksässä tapauksessa kymmenestä parisuhteen alkamisesta on päättänyt nainen. Naisella on selvä biologinen etu tässä asiassa puolellaan, koska lyhyesti sanottuna sperma on halpaa ja munasolut kalliita. Koska uros voi teoriassa saada loputtomasti jälkeläisiä, on miehelle edullisinta yrittää panna paksuksi niin monta vastakkaisen sukupuolen edustajaa kuin mahdollista. Naaras taas voi enimmilläänkin koko hedelmällisen ikänsä aikana saada vain noin toistakymmentä jälkeläistä, mistä johtuen naiselle on edullisinta "pihdata", eli olla antamatta seksiä kaikille haukkaille, jotta hän voisi paremmin valita kilpakosijoista sen sopivimman miehen jatkamaan sukuaan. Suvun jatkamiselle, ja omien geenien levittämisellehän koko elämä perustuu. Se on itse asiassa elämän ainut tarkoitus, ja se on koodattu DNA:hamme.
Sperma on halpaa ja munasolut kalliita myös sen vuoksi että mies ei voi tietää onko hänen kumppaninsa lapsi varmasti hänen siittämänsä. Ainoastaan nainen voi olla varma siitä, että puolet hänen geeneistään on hänen synnyttämässään jälkeläisessä. Koska mies ei koskaan voi olla tästä aivan varma, on hänen kannaltaan tärkeää yrittää saattaa raskaaksi mahdollisimman monta naista, jotta suurimmalla todennäköisyydellä hänen geeninsä jatkuisivat ainakin osassa niitten naisten lapsista, joiden kanssa hän on ollut sukupuoliyhteydessä. Naiselle riittää teoriassa yksikin lapsi (vaikka useampi on tietenkin parempi, koska muuten kaikki on yhden kortin varassa), ja hän ei tarvitse sen siittämiseen kuin yhden miehen, joten naisella on valtaa olla valikoiva sen suhteen että hän saa toisen puolen lapsensa geeneistä mahdollisimman hyvältä isäkandidaatilta.
Genetiikka siis kertoo meille miksi miehet haluavat enemmän seksiä kuin naiset. Miksi miehet haluavat sitä useampien naisten, kuin vain yhden kanssa. Ja miksi naisten halut ovat täysin päinvastaiset. Biologian sanelemana miehet joutuvat liehittelemään naisia päästäkseen näitten housuihin, ja naisilla taas on varaa olla hyvin valikoivia, ja päästää vain parhaimmat miehet sänkyynsä. Koska ihmisiä on monen eri tasoisia, jotkin yksilöt jäävät kokonaan ilman puolisoa. Näin on erityisesti miehillä, koska miehiä on ensinnäkin jo tilastollisesti enemmän kuin naisia (poikia syntyy kaikkialla hieman enemmän kuin tyttöjä, koska miesten kuolleisuus on suurempi kuin naisten, ja kehitysmaissa tyttölapsia vielä julmasti surmataan, koska typerät ihmiset eivät kunnioita naissukupuolen oikeuksia, eivätkä ymmärrä edes omaa etuaan), sekä hyvätasoisilla miehillä on enemmän kumppaneita kuin hyvätasoisilla naisilla. Korkeimman tason miehet saavat lähes kenet naisen tahansa, ja heillä niitä yleensä riittääkin varsin paljon. Korkeimman tason miehille kuitenkin kelpaavat myös tavalliset naiset, joten he putsaavat usein pöydän myös tavallisen tason miesten nenän edestä. Korkeimman tason naisille taas kelpaavat ainoastaan korkeimman tason miehet, eivätkä he hyväksy tavallisia miehiä kumppaneikseen. Tavalliset miehet tahtoisivat ylemmän tason naisia, mutta heillä ei siihen rahkeet riitä, sen sijaan he yleensä pariutuvat tavallisten naisten kanssa. Jos tavallisia naisia ei ole niin paljon saatavilla, koska ylemmän tason miehet ovat ne vieneet, voi tavallinen mies tyytyä myös alemman tason naiseen. Tavalliset naiset voivat saada ylemmän tason miehenkin, mutta kelpuuttavat myös tavallisen miehen, kun taas alemman tason miehiä he eivät halua. Alemman tason miehille kelpaisivat mitkä tahansa naiset, mutta heillä ei ole mahdollisuuksia kuin joihinkin alemman tason naisiin, sillä alemman tason naisetkin haluaisivat joko ylemmän tason miehen, tai tavallisen miehen, mutta jos näitä ei ole riittävästi saatavilla, saattavat he tyytyä myös alemman tason mieheen.
Nainen ei lähes koskaan jää yksin elämässään, hänen on aina enemmän tai vähemmän helppo löytää kumppani itselleen ja sukuaan jatkamaan. Miehillä ei ole asiat näin hyvin. Suuri määrä alemman tason miehiä jää ilman kumppania, koska alemmankaan tason naiset eivät heitä kelpuuta, tai sitten tavalliset miehet ovat vieneet kaikki saatavilla olevat alemman tason naiset, koska taasen ylemman tason miehet ovat vieneet kaikki tavalliset naiset (ylemmän tason naisten lisäksi).
Naisella yksin on valta päättää siitä kenen kanssa hän lisääntyy (nyt ehkäisyvälineiden ja raiskausten tuomitsemisen aikakaudella), kun taas miehellä tällaista mahdollisuutta ei koskaan ole. Miehen täytyy iskeä nainen, jotta suhde saa alkunsa, ja vaikka tämä vaikuttaisi siltä että miehellä on näin valinnan mahdollisuus täysin omissa käsissään, se on harhaa. Nainen on jo tehnyt valintansa omassa päässään, siinä vaiheessa kun hän päästää miehen lähestymään itseään iskemistarkoituksessa. Rakkauden huumassa mies luulee itse tehneensä päätöksen suhteen alkamisesta, mutta oikeasti valta oli kokonaan naisella. Jos sellainen mies yrittää iskeä naista, josta nainen ei ole kiinnostunut, sanoo nainen vain "ei", ja miehen yritys on ollut turha. Mies olisi halunnut, mutta nainen ei antanut, päätösvalta oli tässä tapauksessa ilman muuta naisen. Jos sellainen mies yrittää iskeä naista, josta nainen on vähän kiinnostunut, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin ideaali, saattaa nainen pitää tätä varaehdokkaana, kunnes joko löytää paremman miehen, ja hylkää varaehdokkaan, tai jos ei löydä parempaa ennen kuin biologinen kellonsa alkaa lähestyä keskiyötä, hän valitsee varaehdokkaan kumppanikseen. Tällöinkin valinta on ilman muuta naisen eikä miehen. Jos naista lähentelee mies, josta hän on kiinnostunut, hän antaa miehen jatkaa iskuyrityksiään, kunnes on varma tämän sopivuudesta ja antaa myöten. Eli jokaisessa tapauksessa päätäntävalta kumppaninvalinnassa on naisen.
Kuitenkin noin kymmenen prosenttia parinvalinnasta tapahtuu toisinpäin, jolloin oikeasti miehellä on valta päättää suhteen alkamisesta. Tämä siis on harvinaista, muttei täysin poikkeuksellista. Kyseessä on tällöin aina ylemmän tason mies ja tavallinen nainen. Nainen tietää että häntä lähestyvä mies on häntä ylempänä sosiaalisessa hierarkiassa parinvalinnan markkinoilla, ja jos hän ei nyt tartu tilaisuuteen, ei hän luultavasti tule saamaan toista yhtä hyvää vaihtoehtoa. Nainen on lähes pakotettu suostumaan itseään ylemmän tason miehen kosioyritykseen, joten valta päättää on tässä ainoassa tapauksessa käytännössä miehellä. Ylemmän tason mies voi valita haluamansa itseään alemman naisen, ja voi olla varma että seksiä on tiedossa.
Mies ei tietenkään ajattele seksiä viiden sekunnin välein, niin kuin huono sanonta väittää, mutta tottakai se on miehelle tärkeämpi ja enemmän mielen kapasiteettia liikuttava asia kuin naiselle, kaikista edellämainituista syistä johtuen. Tämän takia voikin monista (erityisesti naisista) tuntua siltä että kaikki miehet ovat vain seksinnälkäisiä sikoja, jotka käyvät vieraissa minkä ehtivät ja hylkäävät naisen heti tämän tultua raskaaksi. Evoluution ansiosta miesten seksinnälkä on suurempi kuin naisten, sitä ei voi millään kiistää, mutta pelkästään seksiä ja koko ajan vain seksiä eivät kiihkeimmätkään miehet ajattele. Muuten ei tulisi elämisestä mitään. Koska miesten seksivietti kuitenkin on naisia keskimäärin suurempi, ja koska nymfomaaneja on paljon vähemmän kuin satyriaaseja (valtavan seksinnälkäisiä naisia vähemmän kuin valtavan seksinnälkäisiä miehiä), on epäsuhta valmis:
Mies joka ei saa kumppaniltaan seksiä, voi joko elää onnettomana ja puutteessa (ei, itsetyydytys ei todellakaan ole korvaavaa ja riittävää toimintaa), tai sitten hakea seksiä parisuhteen ulkopuolelta, eli pettää kumppaniaan. Useinkaan mies ei petä sen takia, että tahtoisi satuttaa naistaan, tai ei rakastaisi tätä, tai tahtoisi tehdä tälle mitään pahaa. Mies ei myöskään ilmiselvästi halua katkaista suhdetta naiseensa, jos hän käy pitkän aikaa vieraissa, ja salaa tämän vaimoltaan eläen täysin normaalia elämää tämän kanssa. Miehen ainut syy tehdä syrjähyppyjä on tällöin saada fyysisesti tarvitsemansa määrä seksiä elämäänsä, muuten hän on onneton. Hän ei halua vaarantaa parisuhdettaan, koska on siinä onnellinen ja rakastaa vaimoaan, mutta tämä ei vain halua seksiä yhtä paljon kuin miehensä. Tällaisessa tilanteessa on kaikkien kannalta parasta, että salasuhde pysyy salaisena hautaan asti. Jos mies menee kertomaan pettäneensä vaimoaan, on seuraamuksena lähes varmasti ero. Jos taas hän salaa asian aina ja ikuisesti, ei kenellekään tule paha mieli. Vaikka äkksieltään voisi kuvitella että suhteen tunnustaminen olisi epäitsekäs ja rehellinen hyvä teko, on se kaikkea muuta. Se on itse asiassa melko itsekäs teko, sillä paljastaminen parantaa ainoastaan pettäjän omaa mielialaa ja suo tälle hyvän omantunnon, ja näin on "synti" kuitattu. Sen sijaan viattomalle sivulliselle, eli petetylle naiselle, tuo syrjähypyn paljastuminen ainoastaan surua ja pahaa mieltä, kenties jopa vihaa ja katkeraa kaunaa. Jos salasuhde paljastuu, on kolme ratkaisua mahdollisia: joko nainen anteeksiantaa miehelleen, joka lupaa lopettaa salasuhteen (ja tällöin se olisi oikeasti syytä lopettaa, ja jos ei halua, niin sitten olisi erottava), toisena vaihtoehtona (jos nainen on saanut tietää suhteesta niin että mies ei tiedä hänen siitä tietävän) voi nainen parantaa omaa oloaan pettämällä salaa miestään jonkun toisen miehen kanssa kostoksi, ja näin paremmalla omalla tunnolla jatkaa suhdetta mieheensä (mutta suhde ei kuitenkaan koskaan enää tulisi olemaan sama), tai sitten nainen eroaa miehestään, koska ei kestä sitä että tämä on ollut toisen tai muiden naisten kanssa. Yhdeksässäkymmenessä prosentissa tapauksista käy tämä viimeinen vaihtoehto, koska naisen on hyvin vaikea, lähes mahdoton käsittää että mies ei petä sen takia etteikö rakastaisi vaimoaan ja tahtoisi olla tämän kanssa, vaan ainoastaan sen takia että hänen seksuaaliset tarpeensa eivät koe riittävää tyydytystä suhteessa, joka muuten on kummallekin onnellinen. Naisille ei siis ole suotuisaa pihdata, jos he haluavat pitää miehensä uskollisina, mutta kaikki naiset eivät vain halua tai jopa pysty sellaiseen yhdyntätahtiin, mitä miehet toivoisivat. Joskus on myös miesten nöyrryttävä, ja elää pienessä puutteessa aina aika ajoin, vaikka se pahalta saattaisikin tuntua, jos pitkäaikaisen suhteen molemminpuolinen onnellisuus menee miehen henkilökohtaisten tarpeiden edelle.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
EVVK
Ei voisi vähempää kiinnostaa. Mikään. Kukaan. Ylipäänsä.
Ja kysymys ei kuulu että miksei kiinnosta, vaan miksi pitäisi kiinnostaa?
Tämäkin asia liittyy evoluutiobiologiaan, niin kuin kaikki muutkin asiat maailmassa, ihan jokainen, kunhan kaivaudutaan tarpeeksi syvälle.
Noh... ihminen on edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Evoluutio toimii sen verran hitaasti, ettei Homo sapiens ole ehtinyt kauheasti muuttua viimeisessä kymmenessä, tai sadassakaan tuhannessa vuodessa. Siispä meissä vaikuttavat yhä samat geenit ja samat vaistot kuin silloin kun ihmislaji muovautui nykyisenkaltaisekseen. Tähän kuuluu erottamattomana osana ksenofobia, eli vierauden pelko. Kun ihmiset vielä elivät pienissä ryhmissä, eikä maanviljelyä ollut keksitty, joutuivat ryhmät taistelemaan ruoasta muiden ryhmien kanssa. Resursseja oli vähän ja ryhmät joutuivat kaiken aikaa liikkumaan riistan perässä, välillä täydentäeen ruokavaliotaan keräilemällä. Evoluutiossa sopeutuvin selviää. Ne jotka eivät sopeudu, kuolevat pois jatkamatta sukuaan. Näin sopeutuvimmat geenit liääntyvät aina eniten kehittäen lajia itsessään eteenpäin. Kaikista vieraskammoisimmat yksilöt pysyivät parhaiten hengissä, koska ne jotka olivat tarpeeksi hölmöjä antautuakseen viholliselle, tai jakamaan ruokansa näiden kanssa, eivät menestyneet. Heidät joko tapettiin, tai jos vihollinen oli yhtä tyhmä, he kaikki nääntyivät nälkään. On ihmisluonnolle ominaista pelätä, kammoksua ja karttaa vieraita. Tämä ksenofobia kohdistuu sitä voimakkaampana muihin yksilöihin, mitä kauempana nämä ovat kohteesta. Tämä on selkeästi havaittavissa tänäkin päivänä, eikä se ole menossa minnekään, luultavasti koskaan.
Ihmisen tulee rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Sehän on selvä asia, itsensävihaaja ei osaa olla hyvä muillekaan. Tietenkään narsismiin asti ei tarvitse mennä, jotta voi ottaa muitakin huomioon, sehän nimenomaan on sen vastakohta. Yhtä paljon kuin itseään, tulee ihmisen rakastaa lähimmäisiään. Ensimmäisenä omaa puolisoaan, lapsiaan, sisaruksiaan ja vanhempiaan. Tämän jälkeen isovanhempiaan, serkkujaan ja muita sukulaisiaan. Ystävät ja kaverit tulevat myös hyvin korkealla tällä listalla, monella ennen muita sukulaisia kuin perheenjäseniä. Kun mennään suvussa kauemmas ja tuttavissa enemmän hyvää päivää-osastolle, muuttuu ihmisen suhtautuminen samalla skaalalla. Mitä kaukaisempi on toinen henkilö itsestä, sitä vähemmän hänestä välitetään. Tämähän nyt on itsestään selvä asia, ainakin sen tulisi kaikille olla. Lista kattaa suvun ja lähipiirin jälkeen laumat ja heimot, nykyään kyläyhteisöt ja kaupunginosan asukkaat. Sitten suuremmat kaupungit, läänit, maakunnat, provinssit, osavaltiot, valtiot ja valtakunnat. Kokonaiset maanosat, kokonaiset ihmisrodut. Viimein kaikki ihmislajin edustajat, yleensä tämän jälkeen eläimet, järjestyksessä ihmisen lähimmästä kaukaisimpaan sukulaiseen: nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja selkärangattomat, sitten kasvit ja muut "ei niin eläväiset olennot", viimeisenä koko maailmankaikkeuden, joka ei itsessään ole elävä, vaikka elämää sisältääkin.
Kaikilla ihmisillä on jokin raja, minkä jälkeen he eivät enää jaksa välittää. Sellainen täytyy olla, muuten menee mielenterveys. Jos jokainen välittäisi kaikista muista, eihän tästä elämästä tulisi mitään, kaikki olisivat masentuneita ja murheen murtamia, oman voimattomuuden tunteensa alle musertuneita yksilöitä. Ehkä eri ihmisten välittämisrajalla on hienoista eroa, mutta kovin suurta se ei voi olla. Ei kukaan voi tosissaan väittää välittävänsä kaikista maailman ihmisistä, se on täyttä valetta. Jos sellaiseen uskoo itse, kuten jotkut hipit tuntuvat tekevän, on se myös itsensä pettämistä. Jos valetta toistaa tarpeeksi kauan, alkaa siihen itsekin uskoa, ja lopulta luulee sen olevan totta. Näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole.
Minun rajani kulkee tuttujen ja tuntemattomien välillä. Näin uskon suurimman osan muun ihmiskunnan myös tuntevan. En välitä tuntemattomista, koska en tunne heitä, he eivät tunne minua, eivätkä hekään välitä minusta.
Tästä pääsemme probleemaan, joka kiinteytyy aina kun kesäisellä kaupungin kadulla törmää maailmanparantajahippiin joka yrittää houkutella kiireisiä ohikulkijoita Unicefin kuukausilahjoittajaksi, tai johonkin muuhun monetaarista osallistumista velvoittavaan hommaan.
Juttu on niin että minua ei kiinnosta. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut täysin tuntemattomien ihmisten ongelmista, jotka eivät kosketa minua millään tavalla? Minä en tunne heitä, eivätkä he minua. Minä en edes halua tuntea heitä, eivätkä hekään luultavasti minua. Ainut mitä voisin tehdä, olisi rahan lahjoittaminen pois. En edes sano että heille, koska en voi olla varma mihin rahani joutuisivat. Mahdollisuutena on aina että niillä rahoitetaankin jonkun pikkudiktaattorin sotilasvallankaappausta, veristä sisällissotaa, orjakauppaa ja lapsisotilaiden aseistamista. Ainut syy minkä takia ihmiset antavat rahaa hyväntekeväisyyteen, on sääli. Heitä säälittää ainakin sen hetken aikaa noitten pikku raukkojen surkea elämä, josta sydäntäriipaisevia kauhukertomuksia on ne paperista ulkoa opetellut varainkerääjä tippa linssissä ladellut, että kukkaronnyörit hetkeksi heltiävät. Tämän jälkeen koko jutun voi onnellisesti unohtaa ja omatunto on taas puhdas. Ainakin seuraavan kerjäläisen tapaamiseen asti, joka taas perehdyttää vuolaasti työssäkäyvän kansalaisen hänen velvollisuuksiinsa antaa pois vaivalla ansaitut rahansa johonkin maahan josta hän ei ole kuullutkaan, eikä olisi välittänytkään kuulla. Kuukausilahjoittaminen on keksitty siksi että ihmisten ei tarvitsisi joka kuukausi oikeasti itse ajatella tuntemattomien köyhien asioita, vaan sieltä pankkitililtä kätevästi solahtaa pieni rahasumma Punaisen ristin haaviin. Jos tämä ei tapahtuisi automaattisesti, ei kukaan muistaisi lahjoittaa rahaa paria kuukautta kauempaa. Ei varmasti!
Kysymys on siitä että ihmisiä ei oikeasti kiinnosta tuntemattomien asiat. Ja miksi edes pitäisi? Mitä hyvää lahjoittamisesta saa? Hyvän mielen ja omantunnon, joka haihtuu sitten vähän ajan päästä. Sosiaalista arvostusta, kun ah-niin-hyvänä-ihmis-hipsterinä voi päivittää Facebook-statuksen, jossa informoi kaikkia kuuttajapuoltasataa mukakaveriaan omasta paremmuudestaan, vastuullisuudestaan ja velvollisuudentunnostaan. Hah!
Älkää valehdelko että teitä muka kiinnostaisi, koska kaikki tietävät että ei ketään oikeasti kiinnosta. Kaikki vain pitävät yllä suunnattoman hyvän moraalin kulissia, jolloin välillä esitetään oikeasti heikompien asemasta välittävää ihmistä, mutta suurimman osan ajasta voikin sitten hyvällä omalla tunnolla unohtaa koko asian. Ei teidän tarvitse esittää, se on naurettavaa pelleilyä, ja kovin kovin tekopyhää toimintaa. Itsekkyys on joskus ihan hyvästä. On se ainakin valhetta parempi.
Ja kysymys ei kuulu että miksei kiinnosta, vaan miksi pitäisi kiinnostaa?
Tämäkin asia liittyy evoluutiobiologiaan, niin kuin kaikki muutkin asiat maailmassa, ihan jokainen, kunhan kaivaudutaan tarpeeksi syvälle.
Noh... ihminen on edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Evoluutio toimii sen verran hitaasti, ettei Homo sapiens ole ehtinyt kauheasti muuttua viimeisessä kymmenessä, tai sadassakaan tuhannessa vuodessa. Siispä meissä vaikuttavat yhä samat geenit ja samat vaistot kuin silloin kun ihmislaji muovautui nykyisenkaltaisekseen. Tähän kuuluu erottamattomana osana ksenofobia, eli vierauden pelko. Kun ihmiset vielä elivät pienissä ryhmissä, eikä maanviljelyä ollut keksitty, joutuivat ryhmät taistelemaan ruoasta muiden ryhmien kanssa. Resursseja oli vähän ja ryhmät joutuivat kaiken aikaa liikkumaan riistan perässä, välillä täydentäeen ruokavaliotaan keräilemällä. Evoluutiossa sopeutuvin selviää. Ne jotka eivät sopeudu, kuolevat pois jatkamatta sukuaan. Näin sopeutuvimmat geenit liääntyvät aina eniten kehittäen lajia itsessään eteenpäin. Kaikista vieraskammoisimmat yksilöt pysyivät parhaiten hengissä, koska ne jotka olivat tarpeeksi hölmöjä antautuakseen viholliselle, tai jakamaan ruokansa näiden kanssa, eivät menestyneet. Heidät joko tapettiin, tai jos vihollinen oli yhtä tyhmä, he kaikki nääntyivät nälkään. On ihmisluonnolle ominaista pelätä, kammoksua ja karttaa vieraita. Tämä ksenofobia kohdistuu sitä voimakkaampana muihin yksilöihin, mitä kauempana nämä ovat kohteesta. Tämä on selkeästi havaittavissa tänäkin päivänä, eikä se ole menossa minnekään, luultavasti koskaan.
Ihmisen tulee rakastaa itseään, ennen kuin voi rakastaa muita. Sehän on selvä asia, itsensävihaaja ei osaa olla hyvä muillekaan. Tietenkään narsismiin asti ei tarvitse mennä, jotta voi ottaa muitakin huomioon, sehän nimenomaan on sen vastakohta. Yhtä paljon kuin itseään, tulee ihmisen rakastaa lähimmäisiään. Ensimmäisenä omaa puolisoaan, lapsiaan, sisaruksiaan ja vanhempiaan. Tämän jälkeen isovanhempiaan, serkkujaan ja muita sukulaisiaan. Ystävät ja kaverit tulevat myös hyvin korkealla tällä listalla, monella ennen muita sukulaisia kuin perheenjäseniä. Kun mennään suvussa kauemmas ja tuttavissa enemmän hyvää päivää-osastolle, muuttuu ihmisen suhtautuminen samalla skaalalla. Mitä kaukaisempi on toinen henkilö itsestä, sitä vähemmän hänestä välitetään. Tämähän nyt on itsestään selvä asia, ainakin sen tulisi kaikille olla. Lista kattaa suvun ja lähipiirin jälkeen laumat ja heimot, nykyään kyläyhteisöt ja kaupunginosan asukkaat. Sitten suuremmat kaupungit, läänit, maakunnat, provinssit, osavaltiot, valtiot ja valtakunnat. Kokonaiset maanosat, kokonaiset ihmisrodut. Viimein kaikki ihmislajin edustajat, yleensä tämän jälkeen eläimet, järjestyksessä ihmisen lähimmästä kaukaisimpaan sukulaiseen: nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja selkärangattomat, sitten kasvit ja muut "ei niin eläväiset olennot", viimeisenä koko maailmankaikkeuden, joka ei itsessään ole elävä, vaikka elämää sisältääkin.
Kaikilla ihmisillä on jokin raja, minkä jälkeen he eivät enää jaksa välittää. Sellainen täytyy olla, muuten menee mielenterveys. Jos jokainen välittäisi kaikista muista, eihän tästä elämästä tulisi mitään, kaikki olisivat masentuneita ja murheen murtamia, oman voimattomuuden tunteensa alle musertuneita yksilöitä. Ehkä eri ihmisten välittämisrajalla on hienoista eroa, mutta kovin suurta se ei voi olla. Ei kukaan voi tosissaan väittää välittävänsä kaikista maailman ihmisistä, se on täyttä valetta. Jos sellaiseen uskoo itse, kuten jotkut hipit tuntuvat tekevän, on se myös itsensä pettämistä. Jos valetta toistaa tarpeeksi kauan, alkaa siihen itsekin uskoa, ja lopulta luulee sen olevan totta. Näin ei kuitenkaan tosiasiassa ole.
Minun rajani kulkee tuttujen ja tuntemattomien välillä. Näin uskon suurimman osan muun ihmiskunnan myös tuntevan. En välitä tuntemattomista, koska en tunne heitä, he eivät tunne minua, eivätkä hekään välitä minusta.
Tästä pääsemme probleemaan, joka kiinteytyy aina kun kesäisellä kaupungin kadulla törmää maailmanparantajahippiin joka yrittää houkutella kiireisiä ohikulkijoita Unicefin kuukausilahjoittajaksi, tai johonkin muuhun monetaarista osallistumista velvoittavaan hommaan.
Juttu on niin että minua ei kiinnosta. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut täysin tuntemattomien ihmisten ongelmista, jotka eivät kosketa minua millään tavalla? Minä en tunne heitä, eivätkä he minua. Minä en edes halua tuntea heitä, eivätkä hekään luultavasti minua. Ainut mitä voisin tehdä, olisi rahan lahjoittaminen pois. En edes sano että heille, koska en voi olla varma mihin rahani joutuisivat. Mahdollisuutena on aina että niillä rahoitetaankin jonkun pikkudiktaattorin sotilasvallankaappausta, veristä sisällissotaa, orjakauppaa ja lapsisotilaiden aseistamista. Ainut syy minkä takia ihmiset antavat rahaa hyväntekeväisyyteen, on sääli. Heitä säälittää ainakin sen hetken aikaa noitten pikku raukkojen surkea elämä, josta sydäntäriipaisevia kauhukertomuksia on ne paperista ulkoa opetellut varainkerääjä tippa linssissä ladellut, että kukkaronnyörit hetkeksi heltiävät. Tämän jälkeen koko jutun voi onnellisesti unohtaa ja omatunto on taas puhdas. Ainakin seuraavan kerjäläisen tapaamiseen asti, joka taas perehdyttää vuolaasti työssäkäyvän kansalaisen hänen velvollisuuksiinsa antaa pois vaivalla ansaitut rahansa johonkin maahan josta hän ei ole kuullutkaan, eikä olisi välittänytkään kuulla. Kuukausilahjoittaminen on keksitty siksi että ihmisten ei tarvitsisi joka kuukausi oikeasti itse ajatella tuntemattomien köyhien asioita, vaan sieltä pankkitililtä kätevästi solahtaa pieni rahasumma Punaisen ristin haaviin. Jos tämä ei tapahtuisi automaattisesti, ei kukaan muistaisi lahjoittaa rahaa paria kuukautta kauempaa. Ei varmasti!
Kysymys on siitä että ihmisiä ei oikeasti kiinnosta tuntemattomien asiat. Ja miksi edes pitäisi? Mitä hyvää lahjoittamisesta saa? Hyvän mielen ja omantunnon, joka haihtuu sitten vähän ajan päästä. Sosiaalista arvostusta, kun ah-niin-hyvänä-ihmis-hipsterinä voi päivittää Facebook-statuksen, jossa informoi kaikkia kuuttajapuoltasataa mukakaveriaan omasta paremmuudestaan, vastuullisuudestaan ja velvollisuudentunnostaan. Hah!
Älkää valehdelko että teitä muka kiinnostaisi, koska kaikki tietävät että ei ketään oikeasti kiinnosta. Kaikki vain pitävät yllä suunnattoman hyvän moraalin kulissia, jolloin välillä esitetään oikeasti heikompien asemasta välittävää ihmistä, mutta suurimman osan ajasta voikin sitten hyvällä omalla tunnolla unohtaa koko asian. Ei teidän tarvitse esittää, se on naurettavaa pelleilyä, ja kovin kovin tekopyhää toimintaa. Itsekkyys on joskus ihan hyvästä. On se ainakin valhetta parempi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)