Mihin on hävinnyt asiantuntemus?

Mihin on hävinnyt asiantuntemus, kysyn itseltäni taas kerran. Nykyaikana asiantuntijat tuntuvat olevat katoava luonnonvara. En todellakaan nyt siis tarkoita niitä pseudoasiantuntijoita, joita haastatellaan päivittäin televisiossa ja lehdissä, ties mistä pikkuyliopiston peräkammarista reväistyjä elämästä vieraantuneita urallaan epäonnistuneita tutkijoita, jotka selittävät asioista, joista heillä ei ole riittävää pätevyyttä eikä käytännön kokemusta. Ja kansa uskoo kun media niin kertoo.

Minun ei edes pitänyt kertoa tv-haastatelluista asiantuntijoista, vaan siitä kun kävin kaupassa. Nimittäin hattukaupassa. Tämä tapahtui noin viisi minuuttia sitten, paikkana Lahti ja Leean muotiliike, eli hattuja ja huiveja. Kyseinen liike on toiminut Lahdessa jo vuodesta 1951, yli kuusi vuosikymmentä. Omistajia on ollut vuosiekymmenien varrella kolme, ja jälkimmäiset ovat aina olleet pitkään edellisen opetuksessa. Muotiliike valmisti alunperin itse omat hattunsa viisikymmenluvulta kahdeksankymentäluvulle saakka. Sen jälkeen muoti muuttui ja hattujen käyttö väheni radikaalisti, villapipokausi alkoi, ja hatut on sen jälkeen tilattu muilta, usein ulkomaisilta valmistajilta. Liike kertoo toki vielä itsekin tekevänsä ja korjaavansa hattuja, mutta esimerkiksi kaikki miestenhatut tulevat valmiina. Sääli, aina miesten valikoima vaateparren suhteen on huomattavasti naisten vastaavaa heikompi.

Kaksi asiaa on myös erittäin säälittäviä; se ettei hattuja enää juurikaan valmisteta itse, ja se että kauppiaan asiantuntemus ei ole kohdallaan. Nykyajan rappiosta kertoo se, ettei hattuja enää juuri osteta tai käytetä, vanhat hyvät lierihatut on korvannut kaikenkarvaisten pipojen ja lippisten karmaiseva kavalkadi. Nuo likaiset lätsät ja kauhtuneet kotsat, joita juntit pitävät ympäri vuoden, joka tilaisuudessa, joka säällä, sisällä ja ulkona, syödessäkin, peittävät usein rasvatukkaa, jota muuten ei kehtaa näyttää muille ihmisille. Se tuntuu olevan ihmisten ainoa käyttötarkoitus päähineille nykyään.

No, menin hattukauppaan, koska halusin uuden hatun. Minulla on jo kaksi lierihattua, ruskea ja valkoinen, kummatkin huopaa, ja fedora-mallisia. Halusin mustan huopahatun, joka saisi mielellään olla homburg-mallinen. Homburg eroaa fedorasta siinä, että siinä ei ole nipistystä hatun kruunun etuosassa. Fedoran kaikki tuntevat Indiana Jonesin hattuna, ja homburgia käytti James Bond varhaisissa filmeissä, sekä Michael Corleone Kummisedässä.
Kaupassa myyjänä toimi keski-ikäinen pieni ja pullukka nainen. Jos itse olisin muotiliikkeen myyjä ja omistaja, pitäisin itsestäni hieman parempaa huolta, ja pukeutuisinkin tyylikkäämmin. No, joka tapauksessa hän oli kuitenkin ystävällinen ja auttavainen, mikä on tärkeintä. Ikävä kyllä hän ei ollut kauhean asiantunteva – asia jota olin pelännyt etukäteen. Mietin menisinkö hattukauppaan, vai tilaisinko hatun internetistä, niin kuin tein ensimmäisen hattuni, sen ruskean, kohdalla. Kun kuitenkin olin aivan hattukaupan vieressä, päätin tukea suomalaista yrittäjää, ja kenties säästäisin postikuluissa, saisin hatun heti päähäni ja hyvän mielen keskusteltuani hatuista asiantuntevan ihmisen kanssa.

Kysyin myyjältä mustaa homburg-huopahattua. Heidän miestenhattujen valikoimansa oli varsin suppea, mikä oli sääli, muttei yllätys, eikä siellä ollut homburg-mallisia hattuja lainkaan. Myyjä tarjosikin minulle sitten erilaisia fedoroita, sanomatta mitään hattujen malleista. Tämä oli se ongelma. Vaikka hän kenties tunsikin eron homburgin ja fedoran välillä, hän oletti että asiakas on tyhmä eikä erota knallia silinteristä. Kenties hän piti minua liian nuorena muistamaan hattujen kulta-aikaa, ja liian asiantuntemattomana tuntemaan päähinemallien eroja. Rahvaanomaisuudesta minua ei kuitenkaan voinut epäillä, olin kuitenkin pukeutunut kauluspaitaan, valkoiseen villakaulaliinaan ja mustaan villakangaspäällystakkiin.
Minä siis nimenomaan kysyin homburg-tyylistä hattua, ja myyjä olisi aivan hyvin voinut selittää ettei heillä ole sen mallisia hattuja, mutta tässä olisi fedoroita, jotka ovat samankaltaisia, myöskin mustia ja huovasta valmistettuja. Sovitin muutamaa hattua, jotka eivät kuitenkaan miellyttäneet minua. Niissä oli fedoralle tunnusomainen nipistys, mutta se oli kovin loiva, kun minä pidän eritoten jyrkästä nipistyksestä. Myös hattujen hattunauhat olivat kapeita ja nahkaisia, kun minä etsin juhlavampaa leveää silkkinauhaista hattua. Eivätkä hattujen lierit olleet koholla niin kuin homburgissa. Kaikenkaikkiaan hatut eivät olleet oikean mallisia, eivätkä tarpeeksi juhlavan näköisiä, vaikkeivat lainkaan huonoja olleetkaan. Eivät vain sopineet minun tarpeisiini tällä kertaa. Hieman jäi myyjän asiantuntemattomuus häiritsemään, ja lähdin kaupasta mitään ostamatta kotiin. Toivotin kuitenkin hyvää naistenpäivää lähtiessäni, kuten herrasmiehen kuuluukin.

P.S.
Mietin, onko myyjien asiantuntemus laskenut sukupolven vaihdosten yhteydessa, onkohan alkuperäinen omistaja, hattuja itsekin valmistanut rouva ollut tietoisempi hattujen maailman salaisuuksista? Olisinpa saanut asioida hänen kanssaan. Mutta niin ikävää kuin se onkin, vanhojen mestarien aika alkaa olla ohi, kun nykyään koneistetaan kaikki, ja tuotetaan halpaa bulkkitavaraa suurille massoille, jotka eivät ymmärrä tuotteiden alkuperästä, kehityksesta, tai edes käyttötarkoituksesta mitään, ostavat vain kun halvalla saa. Pian ovat kaikki vanhat hyvät käsityöläisammatit kuolleet. Suurempaa sääliä on hankala tähän hätään keksiä.