Naiset ovat naistenpäivän ansainneet.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Maailma on ikävä kyllä miesten. On aina ollut, ja tulee luultavasti aina olemaankin. Tämä siksi että mies haluaa valtaa enemmän kuin nainen, ja useimmat naiset tyytyvät osaansa.
Heti alkuun teen selväksi että vihaan feminismiä. Ja vihaan myös sovinismia. Ne ovat toistensa vastakohtia. Femina on latinaa, ja tarkoittaa naista, joten feminismi ei voi tarkoittaa muuta kuin naisasialiikettä. Se ei tarkoita tasa-arvoliikettä, se ajaa ainoastaan naisten asiaa miesten yli. Sovinismi taas oikeasti tarkoittaa Napoleonin sotilas Nicolas Chauvinin oppien kannattamista. Chauvin oli yltiöisänmaallinen ja fanaattinen patriootti, joten chauvinismi tarkoittaa ainoasti ylikorostunutta kansallismielisyyttä. Nykyään kuitenkin chauvinismi > shovinismi > šovinismi > sovinismi käsitetään vain naisvihamielisyydeksi. Miesasialiikkeen oikeampi nimitys olisi andrismi (kreikk. andros = mies) tai virismi (lat. vir = mies).
Missään tapauksessa en kannata kummankaan sukupuolen ylivaltaa korostavia liikkeitä enkä aatteita, vaan sukupuolten soisi elävän tasaisessa arvossa. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Usein sanotaan että naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä. Keskimäärin ehkä, mutta suurempi ongelma naisten kannalta on että he eivät hakeudu hyväpalkkaisiin töihin. Vastustan sukupuolikiintiöitä, niin kuin kaikkia muitakin kiintiöitä, työ- ja opiskelupaikkojen hauissa, sillä niistä on vain haittaa. Ne ylentävät väkisin epäpäteviä ihmisiä pätevämpien kustannuksella, ja pahimmillaan ne voivat jopa lisätä sukupuolivihamielisyyttä. Naisten tulisi kuitenkin itse hakeutua johtotehtäviin, yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin tai hyväpalkkaisiin töihin. Jos he eivät niin tee, heitä ei voi siihen pakottaa ja maailma tulee vastedeskin olemaan miesten.
Sukupuolivihamielisyys on typerää ja haitallista käytöstä, sillä kaikkihan me tarvitsemme toista sukupuolta lisääntyäksemme. Vaikka maapallo onkin jo puolitoistakertaisesti täynnä ihmisiä, ei Suomen tai muiden länsimaiden, joissa syntyvyys laskee, ole mitään syytä lisääntymisestä erityisesti pidättäytyä, toisin kuin väestönkehityksensä räjäyttäneiden kehitysmaiden.
Sovinisteja ovat yleensä ne elämäänsä turhautuneet nuorehkot miehet, jotka eivät saa tarpeeksi tai ollenkaan naista, ja puutteessaan katkeroituneena syyttävät naisia kaikesta, vaikka heidän täytyisi katsoa ongelmissaan lähinnä peiliin. Feministejä taas ovat ne nuorehkot naiset jotka ovat kyllästyneet sovinistien huuteluun ja solvaamiseen ja antavat samalla mitalla takaisin.
Näin siis länsimaissa.
Kehitysmaissa kaikki miehet ovat sovinisteja, jotka teettävät kaikki työt naisilla eivätkä maksa siitä mitään palkkaa, itse laiskottelevat ja pitävät suunnilleen haaremeita. Nämä kehitysmaiden sovinistimiehet ovat kaikista haitallisimpia naisten kannalta. Naisten oikeuksia poljetaan julmasti ja säälimättömästi, koska miehet saavat siitä vastustamattoman vallantunteen, josta he eivät suurin surminkaan suostu luopumaan. Kehitystä ei tapahdu, jos Fatima käyttää jokaisesta päivästä kahdeksan tuntia vedenhakuun kaukaisesta kaivosta, samalla kun Mahmoud löhöää savimajassa odottaen seuraavaa ateriaa.

Lista naisten kannalta suurimmista ongelmista:
Afrikkalaisten miesten laiskuus
Islamin usko
Muut uskonnot
Raiskaukset
Moniavioisuus
Ehkäisyn puute
Naisten ympärileikkaus
Tyttövauvojen hyljeksintä

Lista miesten kannalta suurimmista ongelmista:
Tyttövauvojen hyljeksinnästä johtuva naisten liian vähäinen määrä

Naisten suurimmat ongelmat liittyvät siis kehitysmaihin ja uskontoihin, lähinnä konservatiiviseen Islamiin. Kehittyneissä maissa naisten ongelmat ovat hyvin paljon pienempiä verrattuna kolmanteen maailmaan. Naiset voivatkin siis olla tyytyväisiä jo saavutettuun asemansa parannukseen, jossa heillä on yhtäläinen äänioikeus ja päätäntävalta yhteiskunnallisissa asioissa, vaikka vielä olisi jotain parannettavaa täälläkin. Nimittäin suurin osa kotitöistä lankeaa naisten harteille. Tähän on syynä se, että miehiä ei kiinnosta. Mies voi elää sotkun keskellä tiskaamattomien astioiden vuoren häiritsemättä televisionkatselua. Koska naisen pinna ei riitä sotkun sietämiseen yhtä pitkälle, on hän yleensä parisuhteessa se joka hoitaa suurimman osan ikävistä kotitöistä. Nainen alistuu kohtaloonsa kodin hengettärenä, sillä jos hän ei siivoa, tiskaa ja pyykkää, ei sitä tee kukaan. Mies elää tyytyväisenä, sillä ei hän halua tehdä niitä ikäviä kotitöitä yhtään sen enempää kuin nainenkaan, mutta hän ei myöskään välitä, vaikka kotona olisi siivotontakin. Mies luottaa siihen että nainen kyllä jossain vaiheessa siivoa, ja niinhän siinä joka kerran myös tapahtuu. Kumman vika sitten on, että nainen joutuu hoitamaan lähes kaikki kotitaloustyöt? Molempien vika. Miesten tulisi ruveta välittämään elinympäristönsä siisteydestä ja naisten tulisi oppia sietämään sotkua paremmin.
Miesten ongelmia on lähinnä yksi: naisten liian vähäinen määrä. Maailmassa on miehiä enemmän kuin naisia, mikä johtuu poikavauvojen suosimisesta, jota tapahtuu myös Suomessa, vaikkakin enemmän kehitysmaissa ja Aasiassa. Naisten liian vähäisestä määrästä johtuen osa miehistä jää ilman puolisoa, mistä katkeroituneena heistä tulee sovinisteja ja naistenvihaajia. Tulevaisuudessa tulisikin suosia tyttövauvoja enemmän.

Kaikissa tapauksissa oikein hyvää naistenpäivää kaikille naisilla, olette päivänne ansainneet!
Leivoinpa muuten suklaakeksejä tänä aamuna ja annoin kouluni viehättäville naisihmisille, jotka kovin ilahtuivat.

P.S.
Jos joku mies kysyy, miksei ole miestenpäivää, niin kyllä sellainenkin on. Kyseessä eivät ole ne 364 muuta päivää vuodessa, vaan miestenpäivä on 23. helmikuuta, Puna-armeijan päivänä. Itse en ainakaan moista kommunistista päivää tahdo viettää.

Mihin on hävinnyt asiantuntemus?

Mihin on hävinnyt asiantuntemus, kysyn itseltäni taas kerran. Nykyaikana asiantuntijat tuntuvat olevat katoava luonnonvara. En todellakaan nyt siis tarkoita niitä pseudoasiantuntijoita, joita haastatellaan päivittäin televisiossa ja lehdissä, ties mistä pikkuyliopiston peräkammarista reväistyjä elämästä vieraantuneita urallaan epäonnistuneita tutkijoita, jotka selittävät asioista, joista heillä ei ole riittävää pätevyyttä eikä käytännön kokemusta. Ja kansa uskoo kun media niin kertoo.

Minun ei edes pitänyt kertoa tv-haastatelluista asiantuntijoista, vaan siitä kun kävin kaupassa. Nimittäin hattukaupassa. Tämä tapahtui noin viisi minuuttia sitten, paikkana Lahti ja Leean muotiliike, eli hattuja ja huiveja. Kyseinen liike on toiminut Lahdessa jo vuodesta 1951, yli kuusi vuosikymmentä. Omistajia on ollut vuosiekymmenien varrella kolme, ja jälkimmäiset ovat aina olleet pitkään edellisen opetuksessa. Muotiliike valmisti alunperin itse omat hattunsa viisikymmenluvulta kahdeksankymentäluvulle saakka. Sen jälkeen muoti muuttui ja hattujen käyttö väheni radikaalisti, villapipokausi alkoi, ja hatut on sen jälkeen tilattu muilta, usein ulkomaisilta valmistajilta. Liike kertoo toki vielä itsekin tekevänsä ja korjaavansa hattuja, mutta esimerkiksi kaikki miestenhatut tulevat valmiina. Sääli, aina miesten valikoima vaateparren suhteen on huomattavasti naisten vastaavaa heikompi.

Kaksi asiaa on myös erittäin säälittäviä; se ettei hattuja enää juurikaan valmisteta itse, ja se että kauppiaan asiantuntemus ei ole kohdallaan. Nykyajan rappiosta kertoo se, ettei hattuja enää juuri osteta tai käytetä, vanhat hyvät lierihatut on korvannut kaikenkarvaisten pipojen ja lippisten karmaiseva kavalkadi. Nuo likaiset lätsät ja kauhtuneet kotsat, joita juntit pitävät ympäri vuoden, joka tilaisuudessa, joka säällä, sisällä ja ulkona, syödessäkin, peittävät usein rasvatukkaa, jota muuten ei kehtaa näyttää muille ihmisille. Se tuntuu olevan ihmisten ainoa käyttötarkoitus päähineille nykyään.

No, menin hattukauppaan, koska halusin uuden hatun. Minulla on jo kaksi lierihattua, ruskea ja valkoinen, kummatkin huopaa, ja fedora-mallisia. Halusin mustan huopahatun, joka saisi mielellään olla homburg-mallinen. Homburg eroaa fedorasta siinä, että siinä ei ole nipistystä hatun kruunun etuosassa. Fedoran kaikki tuntevat Indiana Jonesin hattuna, ja homburgia käytti James Bond varhaisissa filmeissä, sekä Michael Corleone Kummisedässä.
Kaupassa myyjänä toimi keski-ikäinen pieni ja pullukka nainen. Jos itse olisin muotiliikkeen myyjä ja omistaja, pitäisin itsestäni hieman parempaa huolta, ja pukeutuisinkin tyylikkäämmin. No, joka tapauksessa hän oli kuitenkin ystävällinen ja auttavainen, mikä on tärkeintä. Ikävä kyllä hän ei ollut kauhean asiantunteva – asia jota olin pelännyt etukäteen. Mietin menisinkö hattukauppaan, vai tilaisinko hatun internetistä, niin kuin tein ensimmäisen hattuni, sen ruskean, kohdalla. Kun kuitenkin olin aivan hattukaupan vieressä, päätin tukea suomalaista yrittäjää, ja kenties säästäisin postikuluissa, saisin hatun heti päähäni ja hyvän mielen keskusteltuani hatuista asiantuntevan ihmisen kanssa.

Kysyin myyjältä mustaa homburg-huopahattua. Heidän miestenhattujen valikoimansa oli varsin suppea, mikä oli sääli, muttei yllätys, eikä siellä ollut homburg-mallisia hattuja lainkaan. Myyjä tarjosikin minulle sitten erilaisia fedoroita, sanomatta mitään hattujen malleista. Tämä oli se ongelma. Vaikka hän kenties tunsikin eron homburgin ja fedoran välillä, hän oletti että asiakas on tyhmä eikä erota knallia silinteristä. Kenties hän piti minua liian nuorena muistamaan hattujen kulta-aikaa, ja liian asiantuntemattomana tuntemaan päähinemallien eroja. Rahvaanomaisuudesta minua ei kuitenkaan voinut epäillä, olin kuitenkin pukeutunut kauluspaitaan, valkoiseen villakaulaliinaan ja mustaan villakangaspäällystakkiin.
Minä siis nimenomaan kysyin homburg-tyylistä hattua, ja myyjä olisi aivan hyvin voinut selittää ettei heillä ole sen mallisia hattuja, mutta tässä olisi fedoroita, jotka ovat samankaltaisia, myöskin mustia ja huovasta valmistettuja. Sovitin muutamaa hattua, jotka eivät kuitenkaan miellyttäneet minua. Niissä oli fedoralle tunnusomainen nipistys, mutta se oli kovin loiva, kun minä pidän eritoten jyrkästä nipistyksestä. Myös hattujen hattunauhat olivat kapeita ja nahkaisia, kun minä etsin juhlavampaa leveää silkkinauhaista hattua. Eivätkä hattujen lierit olleet koholla niin kuin homburgissa. Kaikenkaikkiaan hatut eivät olleet oikean mallisia, eivätkä tarpeeksi juhlavan näköisiä, vaikkeivat lainkaan huonoja olleetkaan. Eivät vain sopineet minun tarpeisiini tällä kertaa. Hieman jäi myyjän asiantuntemattomuus häiritsemään, ja lähdin kaupasta mitään ostamatta kotiin. Toivotin kuitenkin hyvää naistenpäivää lähtiessäni, kuten herrasmiehen kuuluukin.

P.S.
Mietin, onko myyjien asiantuntemus laskenut sukupolven vaihdosten yhteydessa, onkohan alkuperäinen omistaja, hattuja itsekin valmistanut rouva ollut tietoisempi hattujen maailman salaisuuksista? Olisinpa saanut asioida hänen kanssaan. Mutta niin ikävää kuin se onkin, vanhojen mestarien aika alkaa olla ohi, kun nykyään koneistetaan kaikki, ja tuotetaan halpaa bulkkitavaraa suurille massoille, jotka eivät ymmärrä tuotteiden alkuperästä, kehityksesta, tai edes käyttötarkoituksesta mitään, ostavat vain kun halvalla saa. Pian ovat kaikki vanhat hyvät käsityöläisammatit kuolleet. Suurempaa sääliä on hankala tähän hätään keksiä.

Alkuperäiskulttuurit ja niiden säilyttäminen

Paljon on maailmassa pieniä alkuperäiskulttuureja, jotka pinnistelevät oman säilymisensä puolesta suurten ja voimakkaiden valtakulttuurien painostuksessa. Yleensähän vähemmistöille käy aina huonosti, se on monasti todettu kautta ihmislajin historian. Kun eurooppalaiset valloittivat Amerikan, moni intiaanien ainutlaatuinen kulttuuri tuhottiin täysin. Konkistadorit murhasivat ja tuhosivat atsteekkien ja inkojen korkeakulttuurit täydellisesti, niin ettei niistä jäänyt mitään jäljelle. Käytin sanaa mitään, sillä vaikka toki niistä on jäänyt sen verran tietoa jäljelle, että tiedämme niiden olemassaolon, ovat nuo kullttuurit kuitenkin pysyvästi kuolleet, eli niiden loistonajat ovat takanapäin, eivätkä ne enää koskaan palaa ennalleen. Inkojen ja atsteekkien jälkeläiset, jos heitä puhdasverisinä on enää jäljellä, eivät omista enää mitään siitä kulttuurista, joka heidän omansa oli puolisen vuosituhatta sitten. Se on sääli, sillä Väli- ja Etelä-Amerikan intiaaneilla todella oli kehittyneitä korkeakulttuureita mahtavine arkkitehtuurisine muistomerkkeineen ja laajoine valtakuntineen.

Asia erikseen ovat sitten pienet ja mitättömät alkuperäiskulttuurit. Mitättömät siinä mielessä, että ne eivät ole korkeakulttuureita, eikä niillä ole maailmanhistorian kannalta minkäänlaista merkitystä. Jos kulttuuri ei vaikuta muiden kulttuurien ihmisiin eikä jätä pysyvää jälkeä itsestään, on sen tuhoutuessa aivan samantekevää, vaikkei koko kulttuuria olisi koskaan olemassa ollutkaan.
Älkää käsittäkö väärin, en halua tieten tahtoen tuhota kaikkia maailman vähemmistöjä, heillä on toki oikeus elää ihmisinä ja myös oikeus elää omassa kulttuurissaan, jos niin tahtovat. Mutta heillä on myös oikeus jättää kulttuurinsa ja sulautua valtaväestöön, jos he niin valitsevat.
Ja oikeus elää omassa kulttuurissaankin on paikkasidonnaista. Jos kansa on aina elänyt tietyllä paikalla, tietyllä tavalla, on heillä oikeus elää siellä vastedeskin, samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta jos kansa on muuttanut perinteisiltä asuinmailtaan valtaväestön keskelle toisen kulttuurin piiriin, ei voi pitää itsestään selvänä että heillä edelleen olisi oikeus harjoittaa omanlaistaan elintapaa, jos se radikaalisti eroaa ympäröivästä kulttuurista.
Esimerkiksi romanit eivät voi kuvitella että heillä olisi oikeus asua vankkureissa tai pystyttää telttakyliä keskelle modernia kaupunkiasutusta. Kerjääminen on myös ehdottomasti epätoivottavaa ja -sopivaa, samoin kuin kaikenlainen muukin valtakulttuurin edustajien häiriköinti oman kulttuuri-identiteetin säilyttämisen nojalla.
Voitakoon todeta että vähemmistön tulee pyrkiä sulautumaan valtaväestöön kuten sen parhaiten taitavat, kuitenkaan identiteettiään hukkaamatta, jos sen haluavat säilyttää, mutta sen radikaaleimmista ja valtakulttuurinvastaisista piirteistään luopuen.
Tämä ei anna oikeutta isommalle kulttuurille vallata pienemmän ja puolustuskyvyttömämmän kulttuurin maa-alueita, ja tämän seurauksena vaatia heitä sopeutumaan tai muuttamaan muualle. Nykyään on kuitenkin vain tavallisempaa että vähemmistöjen edustajat muuttavat maihin ja kaupunkeihin, jotka radikaalisti eroavat heidän omasta kulttuuristaan ja sitten he vaativat että valtaväestö suvaitsee heidän oikkujaan loputtomiin. Maassa maan tavalla, kuuluu vanha ja hyväksihavaittu sanonta.
Muslimi ei voi vaatia saada huutaa rukouskutsua minareetin huipulta viidesti päivässä Suomessa, koska Suomi ei ole islaminuskoinen maa. Samoin ei voi suomalainenkaan vaatia muezzineja olemaan hiljaa, vaikka muuttaisi moskeijan viereen Saudi-Arabiassa ja saisi huudosta päänsärkyä. Oman asuinpaikkansa voi valita mieltymystensä mukaan, ja kannattaa ottaa huomioon kohdemaan tavat ja kulttuurin erityisyydet. Valtakulttuurin ei tarvitse olla äärettömän suvaitsevainen kaikkea kohtaan, sillä verukkeella että vähemmistöjen kulttuurit täytyy säilyttää. Kyllä ne säilyvät, vaikka omasta maastaan pois muuttanut ei pystykään harjoittamaan kaikkia vanhoja tapojaan uudessa maassaan.

Jos kuitenkin pieni ja mitätön kulttuuri uhkaa kadota itsekseen, onko sillä väliä? Näinhän käy jatkuvasti eri puolilla maailmaa, kun pieni alkuperäiskulttuuri kohtaa valtaväestön. Vaikka heidän annetaan elää rauhassa ja harjoittaa perinteisiä elämäntapojaan, on usein tuloksena se, että alkuperäiskansan nuori sukupolvi jättää oman kulttuurinsa ja sulautuu valtakulttuuriin. Ei kai heitä voi siitä syyllistää? Onko ihmisillä jokin erityinen velvollisuus suorittaa perinteisiä elämäntapojaan, jatkaa sukunsa ja kansansa ikiaikaisia perinteitä? Ei ole. Jos nuoret ovat kyllästyneet ajan jälkeensä jättämään elämäntapaan, kuten nyt vaikka porojen laiduntamiseen hyisillä Venäjän aroilla, ja haluavat sen sijaan muuttaa suurkaupunkiin satelliittitelevision ääreen, saavat he niin tehdä. Vanhemmat tietenkin vastustavat, mutta usein houkutus helpommasta ja enemmän (siis ylipäänsä) mukavuuksia sisältävästä elämästä voi olla monelle vastustamaton houkutus.
Onko sitten mahdollinen alkuperäiskulttuurin tuho jotenkin korvaamaton menetys ihmiskunnalle? No, eihän se ole. Noita samoja perinteisiä elämäntapoja on iät ajat harjoitettu joka puolella maailmaa. Metsästys ja keräily oli koko ihmiskunnan elintapa kymmenien tuhansien vuosien ajan ennen maan viljelyn keksimistä. Alkuperäiskulttuurien elinkoino ei siis ole mitenkään ainutlaatuinen. Nuo pikkukulttuurit tuppaavat myös olemaan erittäin uskonnollisia, eli taikauskoisia. Mutta mitä säilyttämisen arvoista on huuhaalle perustuvalla uskomusjärjestelmällä, oli se sitten kristinusko tai shamanismi? Kummankin totuusarvo on sama, eli täysi nolla, ja kannatankin kaikkien uskontojen ja uskomusten lakkauttamista maailmasta pysyvästi. Uskonto ei anna ihmiskunnalle mitään mitä tiede, rationalismi, maalaisjärki, etiikka, moraali ja omatunto ei pystyisi tuottamaan paremmin.
Onko sitten alkuperäiskulttuurin omalla kielellä jokin itseisarvo, joka sen nostaisi kuolemattomana ihmiskunnan ikuiseen Baabelin Pantheoniin? Hankala uskoa.
Pieni kieli voi olla erikoistunut oman kulttuurinsa elintapoja kuvaamaan, mutta miten suurena rikkautena voidaan pitää muutamaa lainasanaa, jotka kuvaavat aiheita, joilla ei ole nykyajan ihmiselle juuri minkäänlaista käyttöä? Usein pienten kielten omaperäisyyttä ja ainutlaatuisuutta liioitellaan suuresti, jotta nähtäisiin ne suojelemisen arvoisina. Inuiiteilla (eskimoilla) ei ole viittäkymmentä sanaa lumelle, se on vain nykyajan legenda. Eniten sanoja on Englannin kielessä, jossa niitä on miljoonittain, paljon enemmän kuin missään muussa kielessä.
Oma kieli eristää ihmiset tehokkaasti naapureista, jotka puhuvat vierasta kieltä. Erilaisuus synnyttää ristiriitoja, jopa vihamielisyyksiä. Myöskin kielen hankaluus tai kirjoitustavan ajastaan jälkeenjäänyt epäkäytännöllisyys on vain haitaksi ihmisten keskinäiselle kanssakäymiselle. Esimerkiksi Itä-Aasialaisten kiinan, japanin ja korean tavumerkkeihin perustuvat kirjoitusjärjestelmät hankaloittavat lukemista ja kirjoittamista suuresti. Tällaisesta ikivanhasta reliikistä kiinnipitäminen ei voi olla hyödyllistä. Japanissa käytetään hiragana-tavukirjoitusta normaaliin tekstiin, katakana-tavukirjoitusta vierasperäisten lainasanojen kirjoittamiseen, kiinalaisia kanji-merkkejä kuvaamaan tiettyjä sanoja ja äänteitä, sekä latinalaisia aakkosia ja numeroita ilmaisemaan joitakin lyhenteitä. Neljän eri kirjoitusjärjestelmän sekamelska ei tee kielen opiskelua ainakaan helpoksi. Japailaiselta kuluukin kuusitoista vuotta ennen kuin hän pystyy edes sanomalehteä lukemaan! Ei kuulosta kovin järkevältä. Kiinassa Maon (joka ei mitään muuta hyvää tehnyt) aikaan kanji-sanamerkkejä helpotettiin hieman, mutta vanhat merkit jäivät yhä käyttöön Japanissa ja Koreassa aiheuttaen vain lisää sekaannusta.
Toisenlainen esimerkki löytyy Turkista, jonka valtio syntyi osmanien valtakunnan luhistuttua, ja joka Mustafa Kemal Atatürkin johdolla hylkäsi arabialaisen kirjoitustavat, ja siirtyi kirjoittamaan turkin kieltä latinalaisin aakkosin. Arabialainen kirjoitustapahan on aakkoskirjoitus, mutta siitä puuttuvat vokaalit, ne ilmaistaan erilaisillä yläpilkuilla konsonanttien välissä ja ne täytyy päätellä tekstin asiayhteydestä. Helppolukuisuudessaan latinalainen aakkosto on maailman kähittynein, ja olisikin helpointa, jos kaikkia kieliä voitaisiin kirjoittaa tuolla roomalaisten mestariluomuksella.

En keksi yhtään syytä miksi olisi jotenkin ensiarvoisen tärkeää säilyttää täysin alkuperäisenä joka ikinen maailman tuhansista pienistä ja mitättömistä alkuperäiskulttuureista, jos niillä ei ole tarjottavanaan mitään korvaamatonta ihmiskunnalle. Paikallishistorian kronikan sivuhuomautukseksi jääminen ei välttämättä edes haittaa alkuperäiskulttuurin jäseniä, jos he ovat kyllästyneet ajastaan jälkeenjääneeseen elämäntapaan ja haluavat siirtyä kerralla kivikaudesta nykyaikaan.
Se mahdollisuus heille suotakoon.
Ja kerran vielä muistutan ettei isomman oikeutena myöskään ole tahallaan tuhota vähemmistöjä rahankiilto silmissä, vaikka miten lupaava öljy- tai maakaasuesiintymä sattuisi nomadien asuinalueella sijaitsemaan.

Vielä asia erikseen ovat alkuperäiskansat, jotka ovat eläneet koko elinaikansa eristyksissä muista kansoista, eivätkä halua olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Heille suotakoon vapautensa harjoittaa kannibalismia Borneon sademetsissä tai ihmisuhrausta Amazonasin viidakoissa. Eräällä Intian valtameren saarella elää alkuperäiskansa, joka ampui paikalle yrittänyttä helikopteria nuolilla. Tällaisille kansoille, jotka nimenomaan haluavat elää erakkoina, sallittakoon oma ikuinen kivikautensa nykyaikamme keskelläkin.

Hevosenliha on hyvää

Naudanlihatuotteista löytyi hevosenlihaa. Ainakin kuudestatoista maasta Euroopassa, myös Suomesta. Kauhea skandaali? No ei.
Pahin juttu oli se että tuoteseloste oli virheellinen, naudanlihaa syövä ihminen söikin hevosenlihaa. Mitään muuta ongelmaa tapauksessa ei ole. Eikä tämäkään kauhean paha ongelma ole, hevosenlihahan on täysin hyvää ja syötävää, sitä on meetvurstina syöty Suomessakin jo pitkään. Virheellisesti merkityissä tuotteissa ei ollut mitään myrkyllistä, terveydelle vaarallista, allergiaa aiheuttavaa, tai mitään muutakaan haitallista ainetta.
Pirkan kebablastuista löytyi hevosta. Noh, oikea kebabliha kuuluu olla lammasta, mutta kebabina myydään suomessa lähinnä vain nautaa, ja nyt tietysti hevosta. Sama se, väärä liha kuin väärä liha.
Jos kuluttaja ei edes huomannut mitään eroa ruoan maussa, missä on ongelma?
Sitäpaitsi väärää lihaa löytyi ainoastaan einestuotteista, joihin nyt ei muutenkaan kannata luottaa. Vain laiska ja makuhermonsa pilannut ihminen syö eineksiä, noita mauttomia, pakkausmerkinnöiltään puutteellisia, säilöntäaineessa lillutettuja, pilaantumattomaksi muuttuneita, seinäneristeeksi kelpaavia, ruoaksikin kehuttuja tuotteita. Oma on ongelmansa, jos noista saa vatsanväänteitä tai pahan mielen.

Hevosenliha on hyvää ja syötävää. Sitä käytettiin naudanlihan korvikkeena, koska se on huomattavasti halvempaa. Sitä ei yleisesti laiteta ruokaan, sillä Suomessa ei kasvateta hevosia teollisesti ruoan raaka-aineeksi. Selvä homma, missä ongelma?
Ongelma on lähinnä ihmisten mielissä. Siinä että hevonen koetaan suloiseksi eläimeksi, jota ei saa syödä. Tämä on ajatusharha, joka on syntynyt nuorten tyttöjen suosimasta ratsastusharrastuksesta, eihän omaa lemmikkiäkään syödä (miksei voisi, koirankin liha on syötävää?).
Ratsastus harrastuksenakin on kokenut rappion, sillä ennen oikeiden miesten miehekkäästä ja tarpeellisesta työstä on tullut pikkutyttöjen leikkiharrastus. On kiva harjata heppoja ja vähän ratsastella niiden selässä. Väärin! Hevonen on työjuhta, ihmisen kesyttämä kotieläin, jota käytetään auraamiseen, kärryjen ja reen vetämiseen, kuormajuhtana, karjan paimentamiseen ja matkustamiseen paikasta toiseen. Myös sotaratsuna, jos vielä vanhat kunnian päivät sodan kentille palaisivat, eli ei.
On moraalisesti kieroutunutta kieltäytyä syömästä hevosta, vaikka syökin muuta lihaa. Miksi hevonen olisi eläinlajina jotenkin naudan tai sian yläpuolella? Eivätkö ne kaikki ole samanarvoisia?

Tottahan on että ihmiset ovat puolueellisia, itsekkäitä ja välinpitämättömiä. Söpöt eläimet kiinnostavat eniten, ja herättävät eniten positiivisiä mielleyhtymiä, kun taas rumat ja vastenmieliset eläimet eivät kiinnosta ihmisiä, tai aiheuttavat suorastaan puistatuksia. Jos tyhmä ihminen saisi päättää, maailmassa olisi vain söpöjä eläimiä, mikä tarkoittaa koiria, kissoja, marsuja, kaneja, hevosia, ynnä muita palleroisia ja karvaisia nisäkkäitä, sekä joitakin kauniita lintuja. Mielellään vain pentuja. Kaikki matelijat, sammakkoeläimet, kalat ja selkärangattomat eläimet, joita on huomattavasti enemmän kuin niitä karvaisia otuksia, saisivat kuolla sukupuuttoon. Totta kai maailman ekosysteemi romahtaisi tämän seurauksena ja elämä maapallolla loppuisi, mutta tyhmä ihminen ei näe nenäänsä pidemmälle eikä ymmärrä. Ei edes halua ymmärtää. Rumia eläimiä hän ei halua nähdä, jolloin niitä ei tarvitse olla olemassakaan.

Lähes kaikkia eläimiä voi myös syödä. Ainoastaan kaikkein myrkyllisimmät kannattaa jättää lautasen ulkopuolelle, kuten tappavan myrkyllinen velhokala tai sinirengastursas. Tosin myös osaa erittäin myrkyllisistä eläimistä syödään maailman eri kolkissa. Japanissa pallokala on suurta herkkua, ja on kokin kunnia-asia valmistaa se niin ettei se myrkytä ruokailijaa. Olisihan se ikävää mainosta ravintolallekin. Brasilian viidakoissa taas syödään tarantella-hämähäkkejä, grillattuna ja myrkkyhampaat postettuna. Hyönteisiä olisi terveellistä ja ekoligistakin syödä, myös Suomessa, mutta ihmiset kammoavat niitä, eikä hyönteissyönnistä tule tänne tapaa vielä ainakaan vuosikymmeniin, jos koskaan. Mutta hevosta nyt ainakin voisi syödä, niin kuin montaa muutakin nisäkästä.

Toinen asia mikä tuli esille Ylen A-studio: Talk:issa, oli ruoan alkuperämaa. Tuoteseloste joka sanoo että tuote on valmistettu Suomessa, tarkoittaa vain sitä mitä se sanoo. Se ei kerro mistä liha tai muut aineet ovat peräisin. Ne voivat olla ympäri maailmaa, ja ne on vain koottu yhteen Suomessa, eli tuote on valmistettu ruoaksi täällä. Lihan alkuperämaa kertoo missä eläin on kasvanut. Aika selkeä homma, vaikka siitäkin yritetään kauheaa ongelmaa tehdä.
Esimerkiksi Pirkan jauhelihapitsa on valmistettu Suomessa, mutta jauhelihan on tuottanut kaksi Alankomaalaista yritystä, joiden naudanliha tulee Brasilialaisilta kasvattajilta. Toimittaja kysyy, minkä maalainen pitsa oikein on?
Mitä väliä?!?
Oikeasti mitä väliä sillä on mistä maasta raaka-aineet tulevat tai missä tuote on valmistettu? Kauhean ksenofobista jättää ostamasta ruokaa, jonka jokin osa on valmistettu, tai tuotettu ulkomailla. Jos vain Suomalainen kelpaa, siis sataprosenttisesti kotimainen ruoka, joka on valmistettu Suomessa, suomalaisista raaka-aineista suomalaisella työvoimalla, ovat vaihtoehdot aika vähissä.
Välillä tuntuu että jotkut ihmiset haluavat tahallaan tehdä elämänsä mahdollisimman hankalaksi tutkimalla tuntikausia ruokien tuoteselosteita kaupassa. Ehkä tällainen "valistunut kuluttaja" saa toiminnastaan jonkinlaisen paremmuudentunteen, sillä hän "välittää", toisin kuin muut välinpitämättömät ja moraaliltaan huonommat kuluttajat, nuo teollisuuden orjat, joita hän syvästi halveksii.

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää!
Ystävänpäivähän on 14. helmikuuta, myöhästyin sekunnilla keskiyöstä, joten päivämääräksi tuli nyt harmillisesti 15. päivä.

Hyvää ystävänpäivää ainakin kaikille ystäville.
Ystäviä ei montaa ihmisellä olekaan. Vaikka niin ehkä kuvittelisi, niin kun asiaa tarkemmin ajattelee, oikeiden ystävien määrä ei ole kauhean suuri. Kaikenlaista kaveria, toveria, työ/koulukaveria, puolituttua ja hyvänpäiväntuttua kyllä riittää vaikka muille jakaa.
Ystäviä ei koskaan voi olla liikaa, mutta kavereita voi. Käytän nyt kaveri-sanaa käsittämään kaikkia muita ihmiskontakteja kuin tosiystäviä.

Mikä sitten erottaa ystävän ja kaverin?
Tosiystävään voi aina luottaa, hänelle voi kertoa mitä tahansa, hän kuuntelee ja on kiinnostunut asioistasi ja kertoo myös omista asioistaan. Hän ei naura sinulle kun kerrot jotakin arkaluontoista, ei levittele salaisuuksia tai ilkeitä juoruja. Ei puhu pahaa selän takana ja on aina tukena kun häntä tarvitset.

Kaveri taas on tuttu ihminen, jonka kanssa on mukava rupatella niitä näitä, mutta jolle ei ehkä mielellään kertoisi aivan kaikkia yksityisasioitaan, sillä kaveriin ei ehkä aivan täysin luota, vaikkei häntä miksikään juoruilijaksi epäilisikään. Joka tapauksessa kaverin kanssa ei tunnu luontevalta jakaa intiimejä asioita, eikä häneltä kehtaa pyytää suuria palveluksia vaikka pieniä juttuja kehtaisikin.

Myös rahalla asiaa voi mitata. Ystävälle lainaisit ilman muuta rahaa milloin tahansa, jos hän sitä pyytää, mutta kaverille lainatessa mieltä halkoo ajatus että jos tämä ei maksakaan takaisin, tai rahoja saa odottaa huomattavan kauan, ja joutuu kenties niitä takaisin penäämään.

Viisaan sanonnan mukaan ihminen on elänyt hyvän elämän, jos hänellä on elämänsä aikana ollut viisi tosiystävää.

Ei niitä ystäviä oikeasti sen enempää juuri tarvitakaan, kaikkia asioitaan ei jaksakaan jakaa hirveän monen henkilön kesken.
Ystävät myös ovat parhaimmillaan yksin tavattuina. Kahdestaan ystävän kanssa voi puhua juuri niistä asioista jotka tuntuvat sillä hetkellä tärkeiltä, eikä kolmas keskustelun osapuoli vie aihetta muualle. Voit puhua itsestäsi ja ystävästäsi, eikä mahdollinen suulas kolmas osapuoli vie ystäväsi kaikkea huomiota pois sinusta. Tällöin voi myös puhua niistä asioista, jotka haluaa jakaa vain tämän yhden ystävän kanssa. Jokaiselle ystävälle voi olla omia salaisuuksia, joita muut ystävät eivät tiedä.

Ystäviä ei voi olla liikaa, mutta yleensä ihmisillä ei ole kauhean montaa ystävää. Jos on, useimmat osoittautuvat lähemmin tarkasteltuina kavereiksi.

Kavereita taas monella on liikaa. Etten jopa väittäisi että kaikilla ihmisillä. Eihän kaveruudessa sinänsä ole mitään pahaa, se voi olla hieno asia, mutta kavereitakin on monenlaisia. Kavereiksi tuppautuu joskus henkilöitä, joita ei välttämättä voi sanoa oikeiksi kavereiksi.
Monet ulospäinsuuntautuneet ja puheliaat ihmiset keräävät valtavan kaveriporukan ympärilleen, mutta iso osa näistä ihmisistä on sellaisia, joiden kanssa he eivät kovasti keskustele mistään, kunhan rupattelevat joutavia tavatessa. Kaverit voi jakaa useaan luokkaan:
Oikeat kaverit ovat melkein kuin ystäviä, heidän kanssaan jaksaa viettää aikaa ja harrastaa, mutta heille ei ehkä uskoisi kaikkia salaisuuksiaan eikä heidän kanssaan olla niin tiiviissä yhteydessä kuin ystävien.
Työ/koulu/harrastetoverit ovat ihmisiä jotka tuntee työn, opiskelun tai harrastuksen kautta, mutta joita ei oikeastaan tapaa missään muualla, ja tämä toveruus perustuu ainoastaan siihen yhteen yhteiseen nimittävään tekijään. Usein käy niin että kun työsuhde, koulu tai harrastus päättyy, nämä toverit unohtuvat elämästä kokonaan.
Hyvänpäiväntutut ovat sellaisia ihmisiä joita tervehtii mielellään ohi kulkiessa, ja joiden kanssa voi virittää pienenpienen keskustelunpoikasen, jos muuten vaivaisi painostava hiljaisuus, tyyliin: "Mitä kuuluu?" "Kiitos hyvää, entä itsellesi?" "Ihan hyvää myös". Mutta tuttujen ei useinkaan välittäisi puhua kovin kauaa.

Ystävät
Kaverit
Toverit
Tutut

Varsinkin näin Facebookin aikakaudella ihmisillä on liikaa tuttuja. Kaikki vähänkin tutut ihmiset hyväksytään kavereiksi Facebookissa, mutta ei heidän kanssaan siellä juuri mitään tehdä. Sitten jos ei jaksa säätää yksityisyysasetuksia jokaisen kaverin kanssa erikseen, näkyvät kaikki ystävillekin tarkoitetut päivitykset myös hyvänpäiväntutuille, joiden ei ehkä soisi niitä näkevän.
Ihminen ei pysty hallinnoimaan mielessään kuin korkeintaan 250 tuttua ihmiskontaktia. Ne joilla on satoja tai tuhansia Facebook-kavereita, ovat kyltymättömiä liioittelijoita, kavereiden kerääjiä, joille tärkeää on kontaktien määrä eikä laatu. Eivät he oiekasti edes tunne kaikkia tuhansista kavereistaan. Eivätkä pysty kaikkia kerralla edes muistamaan. Facebookin kaverimäärä on rajoitettu viiteentuhanteen, mikä on valtava määrä, aivan liikaa, mutta samapa tuo, ihmisten oma valintahan se on.

Facebookiin sisältyy kylläkin ongelma, miten kohdella ihmisiä, jotka pyytävät kaveriksi, mutta jotka eivät ole kavereita? Tuttuja tai puolituttuja ihmisiä, joita ehkä näkee vaikka koulussa useinkin, ja jotka sitten saattaisivat kysyä että mikset ole liittänyt heitä kaveriksesi Facebookissa. Hankala tilanne. Heitä ei haluaisi liittää kavereiksi, niin että he näkevät aivan kaiken.

Selvänäkijä Claudia Eve on huijari!

Claudia Eve on selvänäkijä, joka esiintyy yhtenä päähenkilönä Ava-televisiokanavan Iholla-sarjassa. En seuraa kyseistä sarjaa, koska se on tositv-sarja, ja tositv-sarjat ovat roskaa.
Mutta satuin näkemään pätkän missä Claudia Eve (varmasti taiteilijanimi) ennustaa toiselle sarjan naiselle tämän tulevaisuutta.
Nykyään ennustajat kutsuvat itseään näköjään selvänäkijöiksi (jonka Claudia Eve lausuu väärin: "selvännäkijä"), ehkä jotteivat kuulostaisi niin humpuukimaakareilta, vaikka mitään totuuspohjaahan heidän ennustuksissaan ei ole.
Ennustaminen kuuluu samaan kastiin uskontojen, homeopatian, spiritismin, okkultismin ja salaliittoteorioiden kanssa. Niiden kaikkien totuusarvo on pyöreä nolla, mutta ihmisistä on kiva uskoa niihin, jotta saisivat lohtua elämäänsä, tai täyttääkseen tylsää eloaan, tai saadakseen jonkin syyn kuvitella olvansa parempi kuin muut.
Claudia Eve ei edes harrasta rituaaleja sessioissaan, mitkä ehkä loisivat uskottavampaa ennustajatunnelmaa ja toisivat mystisyytta niille, jotka haluaisivat jotenkin erityisen, arjesta irtoavan kokemuksen. Vaan ei, nyt on otettu käyttöön täysin tylsä ja mitäänsanomaton nykyaikainen lähestymistapa, jossa ennustajan ei tarvitse edes välttämättä koskaan nähdä uhriaan, anteeksi, asiakastaan, vaan voi vaikkapa puhelimen välityksellä ennustaa tälle mitä tahansa.
Kuka nyt uskoisi tällaiseen ennustukseen, jossa ei ole tutkittu kämmenen uurteita, sekoiteltu teen murusia, tuhrittu mustetta paperiin tai tuijotettu kristallipalloon?
Ennustaja alkaa ennustuksensa välittömästi kun uhri istuu aloilleen, eikä mitään valmisteluja tarvita. Silti kaikki uskovat. Miten ennustaja pystyy heti tietämään kaiken?
Ei hän pystykään. Ei hän oikeasti tiedä asiakkaastaan mitään, ja hän kertoo tälle vain asioita, jotka tämä haluaakin kuulla.
Koko ennustaminen perustuu siihen että potilaalle tulee parempi mieli, ennustaja kertoo asioita, jotka ovat itsestäänselvyyksiä, tai asioita, jotka on johdettu tiedoista joita potilas kertoo ennustajalle. Kun asiakas kertoo toivovansa jotain, ennustaja kertoo sen tapahtuvan. Kun asiakkaalle jää hyvä mieli, hän maksaa mielellään törkeänkin hinnan ennustuspalvelusta, joka voi olla lyhytkin sessio.
Kaikki perustuu tähän huijaukseen. Oikeastihan kukaan ei osaa ennustaa, sillä tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut, joten sitä ei voi kukaan tietää. Kaikki mahdollisuudet ovat avoinna, ja mitä tahansa voi tapahtua, joten ennustaja voi kertoa mitä tahansa, ja kunhan se on positiivista asiakkaan kannalta, niin ihminen uskoo siihen. Koska ihminen haluaa uskoa. Halu uskoa on vahvempi kuin tieto, ainakin heikkomielisillä ihmisillä, joita tuntuu olevan maailman väestöstä ainakin yhdeksän kymmenestä.
Aivan samoin kuin uskonto, on ennustuskin suosituinta heikkojen mielten parissa. Ennustajan pakeille hakevat epätoivoiset ihmiset, joiden "henkinen" elämä on sekaisin, eli useimmiten rakkaushuolista kärsivät ihmiset, ja useimmiten naiset.
Ihmiset myös tekevät itse toteen ne ennustukset, jotka lupaavat jotain konkreettista tapahtuvan. Jos ennustaja sanoo että tulet saamaan kolme lasta, niin kuin nyt televisiossa, rupeaa nainen sitä ajattelemaan ja se jää mieleen pyörimään kunnes ne kolme lasta on hankittu. Sitten voi mielessään hykerrellä, että olipas mukamas todenmukainen ennustus. Tällaisen ennustuksen epätotuus kävisi ilmi vain jos nainen saisi jonkin kohdunpoistoon johtavan komplikaation tai sairauden niin ettei kykenisi saamaan kolmea lasta. Mutta tuskinpa sitä ennustusta enää siinä vaiheessa mietittäisi. Sillä ihminen haluaa unohtaa kaikki pieleen menneet ennustukset, koska ihminen haluaa uskoa siihen että joku toinen voi kertoa faktoja tulevasta elämästä, ja vieläpä hyviä asioita. Kenties joku saattaisi jopa itselleen väittää että ennustus kolmesta lapsesta olisi käynyt toteen ellei tätä epäonnista sattumaa olisi tapahtunut ennen sitä. Mutta siinä tapauksessahan ennustus on vain mennyt pieleen, ilman mitään selityksiä.
Ennustusten toteutumisprosentti on sitä suurempi mitä epämääräisempiä ennustukset ovat. Siksipä kaikki nykyennustajien näyt kertovat vain sellaisia asioita jotka hyvin todennäköisesti sattuvat ihan jokaiselle ihmiselle, varsinkin sille joka niitä kovasti selvänäkijän vastaanotolla toivoo. Ja kaikki epäonniset pieleenmenneet ennustukset tuppaavat unohtumaan varsin helposti. Näin ihminen ruokkii omaa hullua uskoaan yliluonnolliseen humpuukiin.

Lopettakaa se, hyvät ihmiset! Ennustukset eivät ole totta. Se täti vain lypsää teiltä rahaa ja puhuu pehmoisia! Jos teille tulee parempi mieli kun käytte ennustajalla, ei se ole senkään arvoista. Paremman mielen saatte kun sanotte itsellenne nuo päivänselvät asiat: ottakaa itseänne niskasta kiinni, tehkää jotain elämällenne, menkää ulos ja tavatkaa uusia ihmisiä, hankkikaa ystäviä ja ihmissuhteita. Sitähän se ennustajakin teille jauhaa. Yksin ollessa ei tapahdu mitään. Säästätte pitkän pennin kun lakkaatte käymässä selvänäkijän luona, se on täysin tyhjänpäiväistä roskaa. Viisastutte myös ihmisinä hieman, jos lakkaatte uskomasta ennustuksiin.

Totuus on aina kaunein. Totuus on voittaja.

Graffiti ei ole taidetta

Kylläpä taas suututti toissapäivänä kun joku viheliäinen idiootti, ylikasvanut kauhukakara ja yhteiskunnan epäjäsen, jonka kutsuminen vandaaliksi olisi muinaisen barbaarikansan loukkaamista, oli turmellut metrovaunun ”taitedeteoksellaan” eli kamalalla kahden vaununikkunan peittävällä hopeanvärisellä spraymaaalituhrulla. Tämän takia jouduin vaihtamaan metroa itäkeskuksessa keskustaan päin mennessäni, kaikkien muiden matkustajien tavoin, ja metro jouduttiin ajamaan varikolle puhdistettavaksi. Samainen ”itseään ilmaiseva” ilkivallantekijä oli töhertänyt ”piissinsä” myös Kalasataman metroaseman seinään, jonka näkeminen ikkunasta aiheutti matkallani lisää kuvotusta. Lehdestä vielä seuraavana päivänä luin että raggarit olivat pysäyttäneet maanalaisen hätäjarrusta vetämällä Puotilan asemalla ja ruvenneen heti töhrypuuhiin, minkä seurauksena metroliikenne oli myöhässä koko päivän ajan. Lisäksi puhdistamisesta aiheutuu huomattavat kulungit, jotka maksetaan kunniallisten veronmaksajien varoilla, silläpä eivät jääneet kiinni taaskaan nuo pakoilun ammattilaiset, pelkurimaiset hyvinvointivaltion syöpäläisrotat, joiden itseilmaisu pääsisi oikeuksiinsa ainoastaan vankisellin seinään päätään takoen.

Kuten lukijana huomaat, olen erittäin vahvasti graffiteja vastaan. En halua nähdä yhtäkään graffitia missään muodossa elämäni aikana, en seinässä, enkä valokuvassa, en mitään ”graffitityyliin” tuherrettua tekelettä, vaikkei se seinään olisikaan läntätty. Kaikkein viheliäisimpiä ovat juuri julkisten kulkuneuvojen ikkunoiden päälle maisemaa pilaamaan sotketut töhryt, jotka vielä hidastavat normaalien ihmisten päivän kulkua.
Mielestäni graffitien tekemisestä pitäisi langettaa huomattavan paljon nykyistä lepsua käytäntöä korkeammat rangaistukset. Töhrijöille rautapallo ketjulla jalkaan etteivät pääse karkaamaan samalla kun laitetaan heidät putsaamaan ja maalaamaan sotkemansa seinät uuden veroisiksi, puhdistuksen ja maalien hinnan he tietenkin itse joutuisivat suorittamaan yhteiskuntapalveluksena, koska eipä noilla veronkiertäjillä ja työtävieroksuvilla laitapuolen kulkureilla varaa ole niitä maksaakaan. Sen lisäksi heidän asuinpaikkansa tulisi ratsata ja kaikki töhertelyyn vähänkin liittyvä materiaali tulisi takavarikoida ja tuhota, mikä tarkoittaa kaikkia spraymaaleja, tusseja, graffitiluonnosvihkoja, valokuvia valmiista töhryistä yms.
Toistuvasti rikoksiin syyllistyneet pitäisi laittaa vankilaan, joka kerta tietenkin pidemmäksi aikaa (alkaen kuukausista muutamaan vuoteen), kunnes oppivat, tai jos eivät opi, niin ehkä kymmenennellä kerralla katkaistaisiin sormet, niin eipähän pysy enää maalitussi kädessä eikä voi painaa ruiskumaalin sumutinta.

Tunnen itse eräänkin graffiteja maalailevan ”taitelijan”, sellaisen säälittävän oman elämänsä sankarin, jonka panos yhteiskunnan hyväksi on runsaasti miinusmerkkinen. Tämä vartijoita pakoileva, poliisia vihaava, lainsäädännöstä viis veisaava työtön huumeitakäyttävä laiska ihmisraunio, on moraaliltaan vääristynyt, kunnon kasvatuksen puutteessa väärältä porukalta vaikutteita hakenut kieroonkasvanut selkärangaton limanuljaska, joka itsekkyydessään ei kykene empaattiseen ajatteluun laisinkaan eikä erota oikeaa väärästä vaikka näillä käsitteillä häneen naamaansa takoisi.
Ja kyllä, tällaisen ajattelumallin voi helposti laajentaa koskemaan kaikkia seinäntöhrijöitä, sillä vaikka he voivatkin olla eri vaiheissa tuota laajamittaista degeneraatiota ja moraalin rappiokulkua, on kaikkien tie kuitenkin sama, se johtaa liberalismiksi kutsuttuun äärimmäiseen yksilönvapauden tavoitteluun, joka ei kuitenkaan typeryydessään ota huomioon yhteiskuntajärjestyksen välttämättömyyttä, ja joka lopulta sortuu omaan anarkistiseen mahdottomuuteensa. Mutta siinä vaiheessa on näiden harhaan ajautuneiden yksilöiden kannalta jo liian myöhäistä, he ovat pilanneet oman elämänsä, ja mahdollisesti myös monen muun elämän, mikä on rikoksena anteeksiantamatonta.

Graffiti ei ole taidetta, se on ilkivaltaa.

Kaikki graffiteja maalailevat henkilöt väittävät että se on taidetta. No ei se kyllä ole. Ei mikä tahansa ole taidetta. Jos asettaa kaksi homeista peltipurkkia päällekäin ja vie sen Kiasmaan ja kutsuu teosta jollakin tekotaiteelisella nimellä, vaikkapa ”Nykyihmisen kyltymättömyys”, ei se yhtäkkiä muutu taiteeksi. Kirjoitan tulevaisuudessa artikkelin siitä mikä on taidetta ja miten se määritellään, koska nämä käsitteet tuntuvat joillekin olevan nykyään vieraita, tiedä sitten mikä siihen on syynä.
Jos ruiskuttaa maalia seinään, niin että siitä muodostuu jokin kuva, ei se ole heti taidetta. Taiteessa pitää olla tietty esteettisyysarvo, joka tarkoittaa että ruma maalaus ei, oli se sitten toteutettu miten tahansa, ole taidetta, vaan se on rumuutta, roskaa. Myöskin jos töhertää jonkin piilomerkityksisen sisäpiirivitsiltä haiskahtavan kirjainyhdistelmän esimerkiksi valtion raidekaluston kylkeen, ei se ole yhteiskunnallisesti kantaaottavaa taidetta, se on ilkivaltaa.
Kaikki graffitit (käytän graffitia kuvaamaan nyt kaikkea töhertelyä), jotka on tehty luvattomasti toisen omaisuuteen, esim. rakennuksen tai kulkuneuvon seinään, ovat ilkivaltaa. Ne ovat rikollista toimintaa, toisen ihmisen, kaupungin, kunnan tai valtion omaisuuden tuhoamista ja rangaistava teko. Ja näin niiden kuuluu aina ollakin. Graffitien kriminalisointia ei tule poistaa, ei yhdellä ihmisellä ole lupaa turmella toisen omaisuutta. Se on yksi valtion perusperiaatteista, omaisuuden koskemattomuus. Samalla voisi sitten perustella varastamisen oikeutuksen, ja sen jälkeen pahoinpitelyn, raiskauksen ja tappamisen. Yhteiskunta romahtaisi kaaokseen.
Kaikki graffitit jotka on tehty luvalliseen paikkaan, Kalasataman vaneriaitaan, ovat ikävä kyllä laillisia, koska ne eivät tuhoa omaisuutta jota ei olisi annettu tuhottavaksi, mutta eivät nekään taidetta ole. Kriminalismin muoto, joka on tehty luvalliseksi, ei yhtäkkiä muutu ihmeellisesti taiteeksi. Siitä puuttuu edelleen kaikki estetiikka, jolla taide määritellään, se on rumaa, hutaisten tehtyä, ilman suurempaa ajatusta tai tarkoitusta, siihen ei taiteilija ole vuodattanut itseään, eikä sillä ole minkäänlaista merkitystä, järkeä, syytä, kestävyysarvoa tai taiteellista kunnianhimoa, ei mitään minkä takia se tulisi säilyttää, ei se ole ollenkaan jälkipolvia kiinnostavaa, tai lainkaan rahallisesti arvokasta, ei edes mitenkään yhteiskunnallisesti kuohuttavaa tai vähänkään muistamisen arvoista.
Graffiti on huonompaa, halvempaa ja rumempaa kuin kuvottavinkin klišeinen kitsch, joten se ei ansaitse tulla kutsutuksi taiteeksi ensinkään.
Myös itse tekniikka on taiteen tekemiseen huonosti soveltuva, halvannäköinen ja ruma. Spraymaalin jälki ei ole kaunista katseltavaa, se sopii ainoastaan tarkoitukseensa, eli esineiden nopeaan ja helppoon maalaamiseen. Taiteentekovälineeksi se on kehno. Samoin on laita paksujen ns. ”bommaustussien” kanssa, joilla ”tageja” eli nimikirjainyhdistelmiä röyhkeästi töhritään metronpenkkiin tai vedetään ”spagettia”, eli aaltoilevaa viivaa liukuportaiden kaiteeseen tai ohiajavan junan kylkeen. Näitten välineitten jälki on suorastaan karmaisevan rumaa, varsinkin sillä perinteisellä ”graffitityylillä” käytettynä. Tuo perinteinen tyyli tarkoittaa paksuja mustia ääriviivoja räikein värein tai hopealla värjättyjen liioiteltujen ja psykedeelisten kuvien tai ylilihavan muotopuolen tekstin ympärillä.
Lisäksi graffiteja maalaat henkilöt, jotka eivät lähes koskaan ole taiteellisesti lahjakkaita, tai edes keskinkertiasia, vaan surkimuksia peukalo keskellä kämmentä, jotka eivät kykene pääsemään taidekouluihin, ja sitten purkavat ahdistustaan töhrimällä seiniin. Tällaisilta pojanklopeilta (harvemmin tytöilta) puuttuu itsekuria, jotta he jaksaisivat harjoitella, että heistä tulisi oikeasti taitavia, ja että ketään kiinnostaisi heidän työnsä tulokset. Sen sijaan he haluavat heti-kaikki-tänne-nyt, ja vailla minkäänlaista taitoa luulevat tekevänsä suurtakin taidetta, ja kuvittelevat vielä että moisten tuherrusten näkeminen muka piristäisi normaalin ihmisen päivää.
Kaiken lisäksi taiteella on paikkansa. Joka paikan ei kuulu olla täynnä taidetta. Taidetta on taidegallerioissa, taidemuseoissa, taidekirjoissa, internetin taidesivustoilla, sitä saa joka puolelta muutenkin, eikä taiteen yliannostus ole hyväksi, se saa ihmisen vain turtumaan kaikkeen kuvapaljouteen ja taide menettää merkitystään ajatusten herättäjänä ja mielihyvän tuottajana. Taiteen paikka ei ole junan kyljessä tai talon seinässä, sillan alla, kaiteessa, katutolpassa, ovissa tai ikkunoissa.
Myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen graffiti on erittäin huono keino. Sillä ei ole mitään merkitystä, muuten kuin että se pilaa tekijänsä elämän, jos jää rikollisesta toiminnastaan kiinni. Oikeasti merkittäviä keinoja vaikuttaa ympäröivään maailmaan on äänestäminen, vaaleihin ehdolle lähteminen, kansalaisaloitteen tekeminen, adressin allekirjoittaminen tai mielipidevaikuttaminen vaikkapa blogia kirjoittamalla ja ajatuksiaan jakamalla. Mutta kaikki tällainen toiminta on vierasta, tuntematonta ja jopa vastenmielistä töhertelijöille, eikä heillä varmaan kykyä niihin riittäisikään. Kuitenkin totuus on, että mielipidevaikuttaminen ei edes kiinnosta suurinta osaa töhertelijöistä, hehän eivät äänestä, eivätkä ole tippaakaan kiinnostuneita politiikasta tai yhteiskunnasta. Politiikka edustaa heille tuntematonta pahaa, johon ei jaksa perehtyä edes auttavasti, koska sehän tarkoittaisi opiskelua, vaan sen sijaan on paljon helpompi heitellä herjoja jostain mielenosoituksesta tai töhertää seinään ”poliisi on sika”. Töhertelijöiden suurin syy käytökselleen on hetkellisen mielihyvän saavuttaminen, joka syntyy kun tietää tekevänsä jotain kiellettyä ja tietää aiheuttavansa paheksuntaa. Eivät he oikeasti halua vaikuttaa yhteiskunnan asioihin, vaan haluavat ainoastaan aiheuttaa harmia muille.
Tällainen toiminta tulee kitkeä juurineen pois yhteiskunnasta, joka kutsuu itseään sivistyneeksi.

Useat töhryt on sitäpaitsi tehty humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena, mikä vain lisää niiden tarkoituksettomuutta, ajattelemattomuutta ja välittömän nautinnon saamista ilkivallasta ja typerästä päähänpistosta. Ilkivalta on ilkeä asia. Ihminen jolla ei ole lainkaan valtaa, mikä on hänen omaa syytään, ottaa ”valtaa” omiin käsiinsä tuhoamalla muiden omaisuutta, ja saa siitä oikeudettoman ylemmyydentunteen. Tällaista ei tule sallia, sillä kaikki ihmiset eivät ole kykeneväisiä hallitsemaan valtaa, oikeastaan hyvin harvassa ovat ihmiset, joiden käsiin valtaa soisi edes pienissä määrin annettavan. Valtion tulisi olla tiukan keskusjohdon alainen, joka kohtelisi lempeästi kunniallisia kansalaisia ja ankarasti kunniattomia, kunnes heistäkin tulisi kunniallisia.

Graffiti ei ole taidetta. Se ei ole kansalaisvaikuttamista. Se ei ole kaunista, piristävää, merkittävää tai muistamisen arvoista. Se on roskaa, epätaidetta, rumuutta ja ilkivaltaa.