Kiinnostavatko ihmisoikeudet?

"Kiinnostavatko ihmisoikeudet?" kysyi feissari minulta tänään kadulla. Mitä tuohon nyt kuuluisi vastata; "No, lähinnä omat", "Eipä juuri", tai kenties "Olen empatiakyvytön ihmisvihaaja, joten mene ruinaamaan rahaa joltain muulta"?
Vastasin kuitenkin ettei ole aikaa, mihin sain tietenkin vastaukseksi että asia kestää vain kaksi minuuttia. Siihen sanoin ettei ole rahaa, koska olen "köyhä" opiskelija. Feissari sanoi vain: "niin minäkin", sitten lähdin pois.
Että voi ärsyttää tuollaiset rahanruinaajat kaupungin kaduilla, jotka pysäyttävät ohikulkijoita sotkien heidän aikataulunsa ja maanitellen heitä ties miksi Unicefin tai Greenpeacen kuukausilahjoittajiksi.
Totuus on että minua eivät kiinnosta tuntemattomien ihmisten asiat ja ongelmat.
Kysymys kuuluu; pitäisikö, ja jos pitäisi, niin miksi ihmeessä?

Miksi minun pitäisi välittää muista ihmisistä? Miksi tuntemattomista? Mitä tuntemattomampi ihminen, sitä vähemmän välitän hänen kohtalostaan. Eniten välitän itsestäni, kuten terveen ihmisen kuuluukin. Sen jälkeen välitän perheestäni, suvustani ja ystävistäni. Sen jälkeen muista kavereistani. Sitten tutuista ihmisistä. Sitten kuuluisista ihmisistä, jotka tiedän, mutta joita en tunne. Sitten muista ihmisistä jotka tiedän, mutta joita en tunne. Ja lopuista, joiden olemassaoloa en tiedosta, heistä en välitä laisinkaan.
Tai ehkä laisinkaan on liian raju sana, mutta sanotaanko että en juurikaan välitä tuntemattomien ihmisten kohtaloista. Tuntemattomiinkin tosin pätee "arvoasteikko", jonka yläpäässä ovat ihmiset jotka muistuttavat minua eniten, ja alapäässä ne joiden kanssa minulal ei ole mitään yhteistä. Tämä on toki loogista, sillä ihminen kammoksuu vierautta luonnostaan, ja hakeutuu mieluummin kaltaistensa seuraan.
Välitän siis toisista tuntemattomista ihmisistäkin enemmän kuin toisista. Asteikon yläpäässä, eli lähimpänä minua ovat kotikaupunkini Helsingin asukkaat. Sen jälkeen tulevat muut suomalaiset alkaen eteläsuomalaisista, päättyen lappalaisiin. Sitten tulevat muut Euroopan ihmiset, naapurimaat ensin. Sen jälkeen kaikki länsimaiset ihmiset, eli Euroopan, Venäjän ja Pohjois-Amerikan ihmiset. Tarkoitan länsimaisilla vain valkoihoisia ihmisiä, eli kaukasidien rotua. Kaukasidien jälkeen välitän mongolideista, eli aasialisesta rodusta, eniten japanilaisista, sitten muista. Ja viimeisenä tulee negridinen rotu, eli mustat ihmiset, afrikkalaiset ja aboriginaalit, joihin en koe minkäänlaista yhteyttä.
Miksi minun pitäisikään kokea jotakin ihmeellistä globaalia yhteyttä kaikkien maailman yli seitsemän  miljardin ihmisen kanssa? Ei se ole mahdollista, ihan hippien huuhaa-utopia-ajattelua. Ja turhaa.
Ihmiset pitäkööt huolta itsestään ja lähimmäisistään.

Jos Suomessa tapahtuu koulusurma, on se hirveä tragedia kaikille suomalaisille, myös minulle. Jos Norjassa tapahtuu joukkosurma, on se myös hirveää. Jos Lontoossa tai New Yorkissa tapahtuu terrori-isku, sekin järkyttää mieltämme suuresti. Jos Japaniin iskee tsunami, sekin on järkyttävä katastrofi. Mutta jos Afrikan nälänhädissä, tautiepidemioissa ja sisällissodissa kuolee miljoonittain ihmisiä, se ei kiinnosta minua. Se ei kiinnosta täällä oikeasti ketään. Ja se on totuus.
Siihen on useita syitä. Voisi väittää että suurin syy on että noilla nurkilla tapahtuu kaikenlaista kamalaa  jatkuvasti. Päivittäin. Lähi-idässä ja Afrikassa on koko ajan monia sotia käynnissä. On diktaattoreita, vallananastajia, sisällissotia, etnisiä puhdistuksia ja kansanmurhia. On terrorismia, huumekauppaa, nälänhätiä, tautiepidemioita, luonnonkatastrofeja ja onnettomuuksia. Kaikkea tätä on kehitysmaissa paljon enemmän kuin kehittyneissä maissa. Tästä syystä yksittäiset tapaukset näiltä maailman kolkilta eivät jaksa meitä länsimaisia hyvinvointiyhteiskunnan asukkaita liiemmin kiinnostaa. Toisena syynä on toiseus, sillä jos emme koe mitään yhteyttä noihin ihmisiin, joita katastrofi on kohdannut, heidän kohtalonsa ei meitä kiinnosta. Tuntemattomien elämä ei ole kiinnostavaa. Ja mitä kauemmas mennään maantieteellisesti, kulttuurillisesti, kielellisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti, etnisesti ja rodullisesti, sitä vähemmän meitä jaksaa kiinnostaa.

Seuraavassa listaan tapahtumia 2000-luvulta, joilla on ollut enemmän tai vähemmän suuri merkitys meidän elämiimme, sekä syyt, minkä takia näin on.

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskut vuonna 2001. Merkitys suunnaton, koska kuolleita oli 2996, koska kuolleet olivat länsimaalaisia, koska teko oli ennenkuulumaton, koska se tapahtui maailman pääkaupungissa New Yorkissa, koska se suisti koko länsimaailman uuteen terrorin aikakauteen ja aloitti monta sotaa terrorismin kitkemiseksi, koska se teki islamilaisesta kulttuurista länsimaiden vihollisen numero yksi.

Tapaninpäivän tsunami vuonna 2004. Merkitys valtava, koska kuolleita 230 000 - 310 000, ja koska heistä moni oli länsimaalainen turisti, koska tuho oli niin valtava, ja koska tapahtuma oli ennenkuulumaton (kukaan elossa oleva ei siis muistanut edellistä tsunamia), ja se aloitti uuden aikakauden, jossa tämän päivän ihminen oppi pelkäämään luonnonmullistuksia.

Haitin maanjäristys vuonna 2010. Merkitys suurehko, koska maailman kahdeksanneksi tappavin luonnonmullistus, koska 316 000 kuollutta, ja koska koko Haitin valtio romuttui kerralla.

Japanin tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus vuonna 2011. Merkitys valtava, koska kuolleita n. 16 000, koska tapahtui kehittyneessä "länsimaassa", koska romutti uskon ydinvoimaan, ja aloitti aikakauden, jolla ydinvoimasta pyritään pääsemään eroon (mikä ei ole hyvä ratkaisu), ja koska tyhmät ihmiset jopa Suomessa asti pelkäsivät ydinlaskeumaa.

Utøyan verilöyly Norjassa vuonna 2011. Merkitys valtava, koska tapahtui Norjassa, kohdistui nuoriin, tekijöitä oli vain yksi ja silti kuolleita 77, ja koska aloitti uuden aikakauden jossa pohjoismainenkin ihminen saa pelätä terrorismin voivan kohdistua myös häneen ja ajan joka on suopeampi ääri-oikeiston uudelle nousulle.

Mieleen ei nyt tule muita suunnattoman suuria onnettomuuksia tämän vuosituhannen puolelta. Varmasti niitä on olllut, tulvia Bangladeshissa ja maanjäristyksiä Pakistanissa, nälänhätää Somaliassa yms. mutta ne eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia. Niitä sattuu koko ajan ja ne eivät kosketa meitä.

Kuluvalta vuodelta on myös joitakin pienempiä, mutta silti kauheita tapauksia, joista mainittakoon Bostonin maraton-pommitus, suomalaispariskunnan sieppaus Jemenissä, ja kolmen nuoren naisen vapauttaminen vuosikymmenen kellarivankeudesta Yhdysvalloissa.
Näistä suurin uutinen on toki Bostonin pommitus. Kaksi miestä laukaisee kaksi pommia Bostonissa keskellä maraton-juoksua, tappaen neljä ja haavoittaen 280:a. Taas kerran saa ihmisten luottamus kolauksen, kun terroriteko tapahtuu keskellä normaalia elämää, suuressa länsimaisessa kaupungissa. Ja vieläpä sellaisten henkilöiden tekemänä, jotka ovat asuneet maassa jo vuosia, mutta ovat silti radikaaleja islamisteja.
Toisena tulee kolmen nuoren naisen vapautuminen vankeudesta, jossa Clevelandissa asunut mies oli kaapannut kolme tyttöä ja pitänyt heitä vankeudessa kellarissaan seksiorjina, ensimmäisenä kaapattu oli ollut vankeudessa kymmenen vuotta. Hyvä asia on että naiset vapautuivat viimein, mutta kauhea on ajatuskin heidän elämästään vuosikausia raiskaavan miehen vankeina. Tällaisia tapauksia on kuitenkin ollut (ikävä kyllä) useita, eikä tämä ollut edes pahin vankeustapaus (ikävä kyllä taas). Tapaus tulee unohtumaan suurelta yleisöltä muutamien vuosien päästä.
Kolmas tämänvuotinen ikävä tapaus oli suomalaispariskunnan ja itävaltalaismiehen sieppaus Jemenissä, mistä julakaistiin lunnasvaatimusvideo, jossa aseella uhattu itävaltalainen lukuu kaappaajien vaatimukset. Tämä tapaus kosketti Suomea erityisesti, sillä suomalainen pariskunta joutui kaapatuksi. Kaikki ihmiset kuitenkin vapautuivat, mikä on hyvä, eivätkä he ehtineet olla kuin "vain" neljä kuukautta vankeina. Tällaisia tapauksia on maailmassa lukemattomia, ja suomalaisillekin niitä on sattunut muutamia, joten se tulee unohtumaan muutaman vuoden kuluessa melkeinpä kokonaan.

Sitten oli vielä muita tapauksia, jotka eivät heti tulleet edes mieleeni, syystä että ne eivät olleet niin kiinnostavia. Esimerkiksi Bangladeshissa romahti tehdas, jossa kuoli 1127 ihmistä. Nuo ihmiset olivat palkkaorjia, jotka tuottivat hikipajalla länsimaihin T-paitoja yms. Nuo ihmiset eivät olleet kovinkaan kiinnostavia länsimaiselle ihmiselle, joskin uhrien lukumäärä nosti tapauksen lehtien sivuille täälläkin. Lisäksi välitysarvoa laskee se että tehdas oli rakennettu huonosti ja sen tiedettiin voivan sortua, mikä antaa meille tekosyyn vierittää vastuu jonkun tehtaansuunnittelijan harteille. Melkeinpä voi sanoa: "oma vika kun eivät rakentaneet kunnon tehdasta, näin siinä sitten kävi".
Mutta mitä me voimme tehdä? Lopettaa H&M:n T-paitojen ostamisen, koska ne teetetään halpatyövoimalla Bangladeshissa, tehtaissa jotka voivat sortua tappaen kaikki sisälläolijat koska ne on rakennettu niin huonosti? Mitä boikotti auttaisi. Köyhät eivät saisi sitäkään vähää minkä he nyt työstään saavat, ja tehdasrakennus otettaisiin varmasti johonkin muuhun käyttöön ilman että sille tehtäisiin mitään turvallisuusparannuksia.
Boikotti on siis hyödyton. Ja mitään muutakaan emme voi asialle tehdä. En aio lopettaa T-paitojen ostamista, valmistetaan ne sitten missä tahansa. Syynä ei niinkään ole se, että puolustelisin omia valintojani, ja kehittelisin syitä joilla perustella tekeväni hyvin. Syy on se että en välitä. Aivan sama vaikka en tekisikään hyvin, jos tarvitsen T-paidan, ostan T-paidan, aivan sama mitä se maksaa, aivan sama minkä yhtiön tuottama se on, aivan sama kuka sen on tehnyt, aivan sama missä se on tehty ja aivan sama missä olosuhteissa työntekijät asuvat ja paljonko he saavat palkkaa.
Minä en välitä koska minulla ei ole heidän kanssaan mitään yhteista, en tunne heistä yhtäkään enkä edes halua tuntea. Kerro minulle pitäisikö välittää? Ja jos pitäisi, niin miksi ihmeessä?

"Kiinnostavatko ihmisoikeudet?"
"No, eipä liiemmälti, lähinnä omat."