perjantai 11. tammikuuta 2013

Väittely hihhulin kanssa

Tänään kun olin menossa Lahden taidemuseoon, suomalaisen elokuvan historialliseen julistenäyttelyyn, minut pysäytti museon edessä keski-ikäinen normaalisti joskaan ei kovin tyylikkäästi pukeutunut mies, joka kaivoi takkinsa povitaskusta lehdykäisen ja yritti antaa sitä minulle. Kieltäydyin kohteliaa(hko)sti mielenvikaisten hihhulien propagandapamfletista ja kerroin olevani ateisti. Mieshän siitä sitten innostui paasaamaan uskonnosta ja ateismista (josta hän ei kauheasti tiennyt) sekä tieteestä (josta hän ei ymmärtänyt senkään vertaa), keskustelu kesti ehkä vartin verran.

Väittely kulki hieman lyhennettynä suurin piirtein näin:
Hihhuli: Ota tästä luettavaa.
Minä: En ota, olen ateisti.
Hihhuli: Aah, ateismihan perustuu Darwinin Lajien syntyyn.
Minä: No, ei se oikeastaan, mutta kyllä silläkin on merkitystä. Ateismihan on oikeastaan vain uskonnon puutetta.
Hihhuli: Niin. Mutta jos evoluutio olisi totta, silloinhan täytyisi löytyä fossiileista eri lajien välimuotoja, mutta niitähän ei ole löydetty.
Minä: Tuo on harha, jota uskovaiset toistelevat jatkuvasti, sillä evoluutio oikeasti kertoo että kaikki lajit ovat välimuotoja niitä edeltäneiden ja niiden jälkeen tulevien lajien välillä.
Hihhuli: Mutta eihän kissasta voi syntyä koiraa.
Minä: Ei tietenkään, ei se tapahdu noin nopeasti, kissa ja koira ovat eriytyneet toisistaan kauan aikaa sitten. Lajihan on ihmisen keksimä käsite, jokainen sukupolvi muuttuu aina vain hieman edeltäjästään ja johonkin kohtaan on vain vedettävä raja missä laji on muuttunut uudeksi lajiksi.
Hihhuli: Mutta Lajien syntyhän ei selitä miten elämä sai alkunsa.
Minä: Ei selitäkään, mutta se ei tarkoita että jumala olisi luonut kaiken. Ei voida lähteä siitä olettamuksesta että jumala on luonut kaiken, jos ei ole mitään todisteita sen puolesta. Jos esittää väitteen, on ensin esitettävä todisteita sen puolesta, eikä vain sanottava: "Etpä voi todistaa sitä vääräksi".
Hihhuli: Minulle raamattu kertoo että jumala on olemassa. Sieltähän löytyy sanonta että: "Blaa blaa herra sitä, blaa blaa herra tätä, jäkäti jäk ja kurnauskis".
Minä: Jos haluaa huijata itseään, niin sitten voi uskoa johonkin ilman todisteita. Mikä muka todistaa että raamattu on totta?
Hihhuli: Sieltä löytyy ennustuksia, jotka pitävät tarkasti paikkansa, se on todiste tekstien jumalallisesta alkuperästä.
Minä: Ennustukset ovat myös harha, jolla ihminen pettää itseään. Siinä ei oteta huomioon kuinka moni ennustus on mennyt pieleen, ja kiinnitetään huomiota vain niihin jotka näyttävät käyneen toteen
Hihhuli: Osa on käynyt toteen ja osa ei vielä ole toteutunut.
Minä: Ennustukset ovat myös aina niin leväperäisiä että ne voi myöhemmin yhdistää ihan mihin tapahtumaan tahansa saaden ne näyttämään todenmukaisilta ennustuksilta. Raamatusta voi repiä esiin ihan mitä tahansa.
Hihhuli: Uskoisitko jumalaan, jos hän puhuisi sinulle suoraan taivaasta.
Minä: Jos puhuisi suoraan taivaasta, niin sitten ehkä voisin harkita asiaa, mutta näin ei ole koskaan käynyt.
Hihhuli: Olen tehnyt tätä (lähetys)työtä jo monen vuoden ajan täällä Lahdessa ja muuallakin. Kerran puhuin miehen kanssa joka kieltäytyi uskomaan, vaikka jumala puhuisi hänelle suoraan taivaasta. Mutta minun täytyykin nyt jatkaa matkaa. Hei.
Minä: Hei.

Olen tyytyväinen vastauksiini, jotka täydellisesti kumosivat hänen virheelliset argumenttinsa, mutta olisi pitänyt olla vielä tiukempi viimeisessä vastauksessa, ja sanoa että ennen kuin uskoisin jumalan puhuneen, tutkituttaisin pääkoppani ja vaatisin todisteita tuon olion olemassaolosta.
Sen sijaan olen pettynyt siihen, ettei ajatustenvaihto saanut miestä mitenkään muuttamaan omia käsityksiään, vaikka hänen argumenttinsa perustuvat silkalle tietämättömyydelle ja ilmiselvälle valeelle. Hihhuli luovutti koska ei päässyt väittelyssä niskan päälle. Jos olisi päässyt, niin kuin varmaan tuolla tarmokkuudella useiden laiskojen agnostikkojen niskan päälle pääseekin, hän olisi mitä luultavimmin antanut esitteen ja kutsunut käymään kirkossa tai muussa vastaavassa heikkoluontoisten ihmisten kalastelutilaisuudessa. Nyt joutui hihhuli pitämään läpyskänsä ja kävelemään pois tyhjin käsin, toivottavasti edes jonkinlainen epäilys mielessään oman uskonsa paikkansapitävyydestä.

Mies oli ilmeisesti entinen rakkari, enemmän tai vähemmän suuri pahantekijä, joka oli kääntynyt uskoon päästäkseen eroon pahoista tavoistaan ja vanhan elämänsä painolastista. Tämän päättelin hänen "työstään", innostuneisuudestaan ja kaulassaan olevasta isosta viiltoarvesta, joka ei ollut voinut syntyä vahingossa. Tällaisille kaidalta tieltä hairahtaneille kulkijoille uskoontulo on usein suonut "vapautuksen" vanhasta huonosta elämästä, mutta se on itsepetosta. Ihminen ei muutu, hän on ehkä lopettanut pahat tekonsa, mutta anteeksipyyntö ja katumus eivät korvaa sitä mitä hän on tehnyt. Kristinuskon tarjoama oppi, jonka mukaan synnit saa anteeksi pelkällä jumalaan uskomisen voimalla, on jo peruslähtökohdiltaan vääristynyt hyvyyden irvikuva. Tehtyjä vääryyksiä tulee yksilön kantaa koko elämänsä niitä katuen, jottei enää koskaan sorru niihin uudelleen. Jos jumalalta (papilta) saatu anteeksianto poistaa huonon omantunnon kokonaan, on se väärin ja loukkaus niitä kohtaan jotka ovat pahanteosta kärsineet.
Koska jumalaa ei ole ja vaikka olisikin, pahoja tekoja ei saa anteeksi ripittäytymällä, rukoilemalla, anteeksi pyytäen, katumalla, armoa anelemalla tai uskoon kääntymisellä. Tehty mikä tehty, ilmianna itsesi jollet ole jo jäänyt kiinni, kärsi seuraukset ja kanna taakkaa koko elämäsi mielessäsi muistutuksena ettet enää koskaan sorru pahantekoon uudelleen.

torstai 10. tammikuuta 2013

Broadsheet on ikuisesti parempi kuin tabloid

Helsingin Sanomat, Suomen suurin ja paras sanomalehti, ja ainut lukukelpoinen suomenkielellä ilmestyvä lehti ylipäätään on mennyt uudistamaan itsensä. Uudistus on tällä kertaa radikaali: lehden kokoa on pienennetty puolella!
Isokokoinen broadsheet on muuttunut tabloidiksi. Perinteinen broadsheet-sivu on kooltaan 400 mm × 550 mm ja tabloid-sivu 280 mm × 400 mm, eli 50 % pienempi kuin broadsheet.

Broadsheet syntyi vuonna 1712 kun englantilaisille sanomalehdille määrättiin vero, joka määräytyi sivumäärän mukaan. Lehtien sivuista tehtiin mahdollisimman suuria, jotta niille mahtui paljon uutisia ja sivumäärä voitiin pitää pienenä, ja siis edullisena. Broadsheet on vuosisatojen mittaan muodostunut standardiksi kaikille laatulehdille, ja se ilmentää laatujournalismia parhaimmillaan. Nimenomaan päivälehdet ovat profiloituneet broadsheet-kokoon, ja tämä mahdollistaa laajojen ja perusteellisten artikkelien julkaisemisen yhdelläkin sivulla tai aukeamalla.

Tabloidkoko puolestaan on omiaan iltapäivälehtien laaduttomammalle sensaatiohakuiselle lööppijournalismille, sillä pienemmän kokonsa ansiosta tabloid-lehti sopii kertaalleen taitettuna lehtikioskien myyntitelineisiin, joissa niiden lukijoita houkuttelevat otsikot mahtuvat näin ollen näkymään kokonaisina. Broadsheet joudutaan taittamaan kahteen kertaan pantaessa lehtitelineeseen, jolloin koko etusivun levyinen otsikko ei näy kokonaisuudessaan katsojille.

Broadsheet-koko erotti Helsingin Sanomat tehokkaasti tabloidikokoisista iltapäivä-, ilmais- ja muista roskalehdistä. HS on ainut lukemisen arvoinen sanomalehti Suomessa, ja on erittäin sääli että sen mahtava koko on mennyttä. Uusi minikokoinen lehdykkä on vaatimaton, tylsempi, vähemmän omaperäinen, halvemman oloinen. HS on menettänyt osan viehätysvoimastaan, osan egostaan, osan maineestaan. Pieni lehti on kuin mikä tahansa kesätoimittajien pykäämä ilmaislehdykkä, joka lojuu kuraisena ja repaleiseksi tallattuna metron lattialla. Helsingin Sanomilta on kadunnut suuri osa arvokkuutta ja glamouria, vanhan ajan ylittämätöntä tyyliä, jota niin kovasti arvostan. Tabloidkokoon siirtyminen on nykyajan hapatusta, jonka ei olisi soinut käyvän Helsingin Sanomien kohtaloksi.

Tabloidiin siirtymistä on yritetty perustella lehden "kätevämmällä" pienemmällä koolla, jolloin sitä voisi lukea vaikka julkisissa liikennevälineissä.
Helsingin Sanomia ei ole tarkoituskaan lukea julkisissa kulkuvälineissä. Siihen on tarkoitus syventyä aamiaispöydän ääressä, sitä on tarkoitus lukea pitkään ja hartaasti, ilman kiirettä, ilman että olisi tehtävä muuta samalla, vaikka kiirehdittävä töihin. Suuri koko on aivan mainio levitettäväksi pöydälle ja luettavaksi siinä. Lehden osiot on myös voinut aina jakaa useamman perheenjäsenen kanssa samaan aikaan luettaviksi, vaikkakin itse mieluimmin odotan että saan lukea koko lehden kerralla. Lehtien jako osioihin säilyy tabloidissakin, muttei samanlaisena; A-, B-, C- ja D-osioiden sijaan lehdessä onkin yleensä vain A-, B- ja C-osat, mikä vähentää jaettavien osoiden määrää. Medänkin perheessämme on viisi ihmistä, minkä vuoksi lehden osioiden väheneminen aiheuttaa entistä enemmän odotusta. Televisio-ohjelmat-osio on poistettu päivän lehdestä, ja sen sijaan torstaina ilmestyy TV-liite, joka kertoo koko viikon ohjelmatiedot. Tämä on aivan typerä muutos, joka ei ole mitään muuta kuin televisiotietojen poistaminen lehdestä, sillä aiemminkin on Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliite kertonut aina perjantaisin seuraavan viikon ohjelmatiedot. Minkä ihmeen takia TV-tiedot on pitänyt poistaa Helsingin Sanomista?
Vastustan edelleen myös syvästi viimekertaista Nyt-liitteen uudistusta, jossa päätettiin jakaa tuo jo valmiiksi ohuenpuoleinen viikkoliite kahdeksi erilliseksi lehdykäksi, joista toisessa ovat televisiotiedot, ja toisessa kaikki muu. Nyt on se ohjelmatieto-osio aina hukassa kun pitäisi tarkistaa mitä TV:stä tulee. Eikä enää voi turvautua edes HS:n päivän ohjelmatietoihin.
Lehden osioiden nitominen on myös turhaa, sillä irtolehtipainos pysyi kyllä kasassa pöydälle levitettynä, ja silloin osioiden jakaminen jopa pienempiin osiin eri perheenjäsenten kesken oli mahdollista. Myöskin koko aukeaman ottaminen talteen lehdestä oli huomattavasti helpompaa, samoin kuin sivun aukeaman keskikohtaan asti ulottuvan artikkelin leikkaaminen talteen lehtileikkeeksi.
Vielä yhtenä broadsheet-koon bonuksena mainittakoon mahdollisuus taitella suuresta aukeamasta kätevänkokoinen biojätepussi. Tabloid-koon aukeama on tähänkin käyttötarkoitukseen auttamatta liian pieni. Miten mahtaa myös käydä torikauppiaiden kalankääreille, jotka on ollut tapana kääriä sanomalehden sivusta?

Uuden, nuoren kohderyhmän houkuttelu Helsingin Sanomien lukijoiksi paistaa myös tabloidiuudistuksen takana. Mutta lukevatko nuoret enää uutisia lehdistä, jos ylipäänsä uutisista ovat kiinnostuneet, sillä internet on muodostunut niin olennaiseksi osaksi nykynuorison elämää, että lähes kaikki saavat kaiken tarvitsemansa informaation nykyään sieltä. Epäilen vahvasti että nuoret rupeaisivat tilaamaan Helsingin Sanomia sen takia että lehti on siirtynyt uuteen "kätevämpään" formaattiin, mikä ei tarkoita mitään muuta kuin puolet entistä pienempää kokoa.
Nettilehtien julkaiseminen on myös täysin turhaa, ruudulta ei ole mukava lukea yhtään mitään, varsinkaan pitkiä tekstejä. Elektronisia laitteita saa ihminen muutenkin tuijottaa jo liikaa nyky-yhteiskunnassa, antakaa meille lehtemme painettuina. Painomusteen tuoksu, paperin rapina, haptisuus, silmää rasittamaton lukupinta, paljon tablettia ja broasheet-koossa myös tietokoneen ruutua isompi ala esittää kuvia ja uutisia; nämä kaikki ovat ominaisuuksia joita digilehti ei voi tarjota. Lisäksi netissä lukematon hypertekstin ja linkkien määrä sulattaa keskittymiskyvyn olemattomiin ja ajauttaa yksilön tuhlaamaan aikaansa muun verkosta löytyvän viihteen parissa.

Plussaa Helsingin Sanomien uudistuksessa voin antaa ainoastaan yhdelle asialle, uusille fonteille. Uudet kirjasinleikkaukset, jotka on tilattu brittiläisiltä ammattitypografeilta, osoittautuivat klassisen hyviksi ja toimiviksi, joskin muutama yksityiskohta herättää kummeksuntaa. Gemena g:n silmukka, joka on aukinainen, on erittäin harvinainen piirre kirjasimessa, epäilemättä tämän tyylipiirteen ovat omaksuneet englantilaiset typografit 1700-luvulla eläneen maanmiehensä John Baskervillen eponyymisestä kirjasintyypistä. Ei siinä mitään, tuo g:n muoto on hieno, mutta gemena p:n silmukan yläosan jääminen erilleen kirjaimen pylväästä on häiritsevä piirre. Nuoren polven typografit ovat luultavasti sen itse keksineen, sillä sille ei löydy vastinetta historiassa. Sen vielä olisin ymmärtänyt, jos p:n silmukan alaosa olisi ollut irrallaan pylväästä, sillä tällainen muoto oli tavallinen versaali P:lle muinaisessa roomalaisessa monumentaalikirjoituksessa. Toinen asia on kirjainten päätteet, jotka eritoten versaali T:ssä, E:ssä ja L:ssä pistivät silmään kovin kapeina ja päätteiden liitoskulmat kirjainten pylväisiin kovin loivina.
Hyvän fontinhan pitäisi ainoastaan toimia lukemisen helpottamiseksi, eikä hypätä silmille missään tapauksessa. Epäilemättä kunnianhimoiset kirjainsuunnittelijat ovat kuitenkin halunneet jättää omanlaisensa kädenjäljen Helsingin Sanomien tekstityyppeihin. Sallittakoon tuo, joskin p:n kaaren aukko jää vaivaamaan minua varmaan pitkäksikin aikaa, mutta enköhän muuten totu tuohon uuteen fonttiin. On se ainakin paljon parempi kuin edellinen Helsingin Sanomien käyttämä fonttiperhe, josta en pitänyt laisinkaan. Sen antiikvafontin päätteet olivat kulmikkaat, mikä ei tuonut mieleen enää ollenkaan metallisia painokirjaimia, mistä kirjasimet ovat lähtöisin, vaan ainoastaan laiskan suunnittelijan, joka ei jaksanut vääntää kauniita liitoskulmakaaria kirjaimiinsa, ja joka sen sijaan klikkaili suoria viivoja Illustratorin kynätyökalulla.

Uusi tabloid-HS ei näytä eikä tunnu enää Helsingin Sanomilta, vaan ajutuu ikävä kyllä samaan kategoriaan laaduttomampien iltapäivälehtien ja ilmaislehtien kanssa, vaikka journalismin taso pysyisikin entisellä korkealla tasolla. Kas kun ei nimeä lyhennetty pelkästään muotoon HS ja perinteistä jugendtyylistä otsikkologoa vaihdettu kirjoitetuksi Helveticalla, tai jollain muulla sieluttomalla ylikäytetyllä tylsällä groteskifontilla.

Aion lähettää kirjeen tästä aiheesta myös Helsingin Sanomien toimitukselle, jotta saavat ajattelemisen aihetta, vaikkeivat he tietenkään rupea mitään uudistuksista perumaan kun niihin on nyt satsattu isot rahat.
Ja ei, tämä valitukseni ei ole vain ohimenevää ihmisille niin kovin yleistä muutosvastarintaa, vaan minulla on arvoja joista haluan pitää kiinni ja jotka eivät milloinkaan tule muuttumaan.
Esimerkkeinä inhosin Helsingin Sanomien edellisiä fontteja, jotka olivat käytössä vuosien ajan, sekä vihaan edelleen Nyt-liitteen jakoa kahteen erilliseen liian ohueen läpyskään, joista löytää aina sen väärän, kun on toista etsimässä, vaikka tämäkin jako tapahtui jo useampi vuosi sitten.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Modernisointia täytyy välttää

Helsingin Sanomissa oli eilen kirjoitus, joka puolusti näytelmien modernisointia, eli tuomista nykyajan ympäristöön, sillä verukkeella, että vanha klassikko on klassikko sanomansa, eikä ajankuvansa takia, ja säilyttää sanomansa vaikka sen toisikin nykyaikaan.
Herää kuitenkin kysymys miksi ihmeessä näytelmä pitäisi modernisoida?

Kävin eilen oopperassa katsomassa Giuseppe Verdin Naamiohuvit. Sali oli puolityhjä, vaikka kyseessä oli viimeinen näytös. Katsojakadon vuoksi loput näytökset oli vaihdettu Lumikuningattaren näytöksiin. Mistä tämä johtui, Verdin musiikkihan on upeaa kuultavaa? Tämä johtui siitä, että ooppera oli modernisoitu, tuotu nykyaikaan. Puvustus ja lavastus oli nykyaikaistettu. Ja sanalla sanoen kaikki näytti erittäin tylsältä. Äitini kiteytti asian hyvin: "Kun tulee oopperaan, haluaa päästä irti arjesta ja saada elämyksellisen kokemuksen, ja nyt kaikki näytti tylsältä, tavalliselta, ankealta ja masentavalta".
Tämä on vakava ongelma. Näytelmiä ja oopperoita ei missään nimessä pidä modernisoida. Klassikot ovat klassikoita, eikä niitä pidä ruveta muuttamaan yhtään millään tavalla. Ooppera laulettiin italiaksi, niin kuin se oli kirjoitettu. Sanoja ei muutettu, sävellystä ei muutettu, miksi puvustus ja lavastus muutettiin? Nykyaikainen puvustus ja lavastus näyttivät kertakaikkisen ankeilta verrattuna siihen, mitä ne olisivat voineet olla, jos olisi pitäydytty autenttisessa ajankuvassa, eli 1850-luvun italialaisessa hovissa ja naamiaisissa.
Modernisoinnista aiheutuu myös vakava ongelma uskottavuuden kanssa. Koska tekstiä ja juonta ei modernisoida, tuntuu koko tarina nykyaikaan siirrettyna hieman absurdilta ja epäuskottavalta. Se mikä oli todellista vuosisatoja sitten, ei ole totta nykypäivänä. Kunniakäsitykset ovat muuttuneet niin rutkasti, että tappaminen on menettänyt merkityksensä, ja kunniamurha tuntuu käsitteenä vanhentuneelta, eikä nykyaikaan sovitettuna tunnu uskottavalta.
Ooppera ja näytelmä, jotka kertoivat myös jotain omasta ajastaan, menettävät sen jonkin kun ne siirretään nykyaikaan. Menneiden, jo menetettyjen aikojen ajankuvien seuraaminen elävien ihmisten esittämänä on erittäin kiehtovaa, mutta tulevaisuudessa lienee tyytyminen historiallisiin epookkielokuviin, jos näytelmien ja oopperoiden nykyaikaistaminen osoittautuu trendinä kestäväksi.
Toivottavasti näin ei tule koskaan tapahtumaan.
Haluan oopperoita ja näytelmiä katsellessani eläytyä tarinaan sellaisena kuin sen säveltäjä tai kirjoittaja on sen tarkoittanut kuultavaksi, oman aikansa teoksena ja ajankuvana. Miksi ihmeessä nykyihmiselle on tarpeen löytää vanhoista klassikoista jotain, mitä tahansa, mikä kertoo mukamas omasta ajastamme jotain olennaista? Ei se mene niin. Keinotekoiset aasinsillat nykyaikaan ovat turhia. Klassikkoteos toimii aina, samantekevää onko sillä mitään yhtäläisyyttä nykypäivään, ja parhaiten ne toimivat kun ne esitetään alkuperäisessä muodossaan autenttisten asujen ja lavastusten kanssa.
Olen visualistinen ihminen ja haluan ehdottomasti nähdä vanhaa puvustusta ja lavastusta kun katson vanhoista ajoista kertovaa teosta. Vanhan ajan estetiikka vain on paljon hienompaa kuin nykyajan vastaava, pelkistetty, minimalistinen ja harmaa ankeus.

Ei kirjojakaan nykyaikaisteta. Mikä pyhäinhäväistys olisi jos maailmankirjallisuuden klassikot kirjoitettaisiin uudestaan vaikka aina viidenkymmenen vuoden välein!
Joistakin vanhoista elokuvista ja televisiosarjoista tehdään nykyään uusia versioita, jotka on joissakin tapauksissa modernisoitu, ja ne tapahtuvat nykypäivässä. Vastustan myös tätä muutosta syvästi. Esimerkkinä Uusi Sherlock, joka on varmaankin oikein mainio tv-sarja, mutta siinä Sherlock Holmes, maailman kuuluisin salapoliisi, joka seikkaili 1800-luvun Lontoossa, on siirretty nykypäivään. Tuollainen muutos ei kertakaikkiaan ole hyvä, ihan jo senkin takia että nykyajan teknologia on tyystin toisenlaista kuin kahdeksantoistasataaluvulla. Sherlock on kuuluisa logiikastaan ja päättelykyvystään, eikä hänellä ole muita teknisiä apuvälineitä kuin suurennuslasinsa mukanaan. Jos nyt Sherlock voi käyttää älypuhelinta ja katsoa tietoja Wikipediasta, etsiä Googlesta ja Facebookista epäiltyjä, koko homma muuttuu naurettavaksi pelleilyksi ja menettää kaiken hohtonsa. Sherlock ei tarvitse enää älyään ja muistiaan niin paljon kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Ei, ei ja vielä kerran ei! Vastustan kaikkien vanhojen teosten, niin kirjallisuuden, elokuvan, näytelmän kuin oopperankin modernisointia.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Aseet pois epäkelvoilta

Taas sattui todella kauhistuttava tragedia Yhdysvalloissa, kaksikymmenvuotias pojankloppi surmasi 27 ihmistä koulussa, joista kaksikymmentä oli 6-7-vuotiaita pikkulapsia (ja yksi ampujan oma äiti heidän kotonaan). Järkyttävälle teolle ei saada selitystä, koska raukkamainen pelkuriterroristi ampui tietenkin itsensä samalla kertaa välttyäkseen seuraamuksilta.
Selitykseksi kelvatkoon taas kerran syrjintä, koulukiusaaminen, perheen hajoaminen, huono itsetunto, tunne riittämättömyydestä, ystävien puute, rakkauden puute, syrjäytyminen, vääristynyt oikeustaju, empatian kehittymättömyys, harhaiset kuvitelmat omasta vallasta ja samanmielisten hullujen sympatian saaminen internetistä.
Sanalla sanoen poika oli hullu. Aivan saman tekevää miten hän oli tullut hulluksi, hän oli hullu, jolla oli ase. Ainut asia mitä voidaan muuttaa on että hulluilta otetaan ase pois. Hulluja on ollut kautta historian ja tulee aina olemaan, jotkut omaavat jo synnyttyään huonot eväät maailmassa selviytymiseen, toisen kehittyvät hulluiksi, tai jäävät kehittymättä täysipäisiksi, ympäristön tai oman toiminnan vaikutuksesta.

Aivan sama. Hulluutta ei voida poistaa.

Aseet voidaan.Yhdysvalloissa on 89 asetta sataa ihmistä kohti, suunnilleen yhtä paljon kuin kaikissa muissa maailman maissa yhteensä. Suomi killuu tilastoissa kolmannella sijalla Jemenin jälkeen. Täälläkin on aivan liikaa aseita, noin 45 sataa ihmistä kohti. Osa on metsästysaseita, osa sodanaikaisia muistoja, osa urheiluaseita. Aivan sama. Kaikki pois. Piste. Sille ne massamurhat loppuvat, eivät mitenkään muuten.
Aseita saa ainoastaan olla armeijan ja poliisin käytössä, muut eivät niitä mihinkään tarvitse.
Armeijalla täytyy olla aseita, sillä muuten koko armeija on täysin tyhjänpäiväinen eikä pysty puolustautumaan ketään vastaan, koska muut armeijat eivät taatusti ole luopumassa aseistaan. Jos toisilla on, meilläkin täytyy olla, muuten meidät jyrätään. Vahvimman laki. Hyvä tietenkin olisi jos koko ihmiskunta saataisiin luopumaan aseista samalla kertaa, mutta näin ei tule ikipäivänä tapahtumaan, joten se on aivan turhaa haihattelua.
Poliisilla täytyy olla aseita, sillä vaikka aseet tehtäisiin laittomiksi, aina rikolliset niitä jostain saisivat käyttöönsä, joten poliisilla täytyy olla rikollisia vastaan vähintään yhtä järeät pakkokeinot käytössä.
Metsästäjät eivät tarvitse ampuma-aseita. Metsästys on vain harrastus. Sitä voi suorittaa ilman ruutikäyttöisiäkin aseita, kuten vanhanhyvänajan tyyliin jousella ja nuolilla. Tai keihäillä, verkoilla, ansoilla ym.
Urheiluammunta lajina on turha, ja sen voi lakkauttaa. Kaikki lajit ampumahiihdosta skeetiin on tarkoitettu joko ihmisten tai eläinten tappamisen harjoittamiseksi. Maalitauluun voi heittää vaikka tikkaa tai ampua hernepyssyllä. Tai sillä jousella tietenkin.
Asekeräilijät joutuvat luopumaan toimivista aseista ja keräilemään deaktivoituja aseita ja/tai replikoita, joita ei saa toimiviksi.
Aseenkantajat, jotka pitävät asetta itsepuolustukseksi, ja omaksi enemmän henkiseksi kuin fyysiseksi turvakseen, ovat enemmän riskitekijä kuin mitään muuta, ja heiltä aseet pitää ottaa pois aivan ensimmäisenä.

Näin estetään hullujen pääsy käsiksi aseisiin. Ainakin se tulisi olemaan äärimmäisen hankalaa verrattuna nykyiseen tilanteeseen jossa kuka tahansa voi ruveta murhaamaan viattomia sivullisia käden käänteessä. Yhdysvaltojenkin tuoreimmassa tapauksessa kloppi oli ottanut rynnäkkökiväärin äitinsä asekokoelmasta. Mihin äiti tarvitsee asetta? Mihin kokoelmallista aseita? Mihin rynnäkkökivääriä? Vastaus on: ei mihinkään. Pois vaan tuollaiset.
Varsinkin ihmetyttää miksi yksityishenkilöt saavat ostaa rynnäkkökivääreitä ja konetuliaseita, joita ei ole suunniteltu mihinkään muuhun kuin suurten ihmisjoukkojen tappamiseen mahdollisimman nopeasti.

Ruudin keksiminen on pilannut ihmiskunnan. Ruutiaseet pilasivat armeijat, sotilaat, ihmiset, yhteiskunnat, kaiken. Ennen vanhaan sotilaat olivat oikeita sotilaita, koulutetuja ammattilaisia, rautaisia miehiä hyvässä fyysisessä kunnossa, moraaliltaan suoraselkäisempiä, kunniallisempia, tottelevaisempia ja kaikin puolin pätevämpiä kuin nykysotilaat. Ampuma-aseet tekivät sotilaista pelkureita. Tai oikeastaan pelkureista sotilaita. Tämä on erittäin huono asia. Nykyään kuka tahansa voi olla tappaja. Se on aivan liian helppoa. Ase käteen, huido ympärillesi ja paina liipaisinta, varmaan joku jo kuoli. Jopa lapsi voi aseella tappaa, ja usein niin tekeekin, koska heitä värvätään kehitysmaissa sotilaiksi, jos on aikuisista miehistä pulaa. Naisiakin voi olla sotilaina nykyään, mikä on myös väärin. Ase antaa vallan päättää elämästä ja kuolemasta sellaisenkin ihmisen käsiin, joka ei ole kykenevä siitä päättämään. Toista oli ennen, miekkojen ja keihäiden jaloon aikaan, kun sotilaan täytyi oikeasti kohdata vihollinen silmästä silmään, iskeä terä hänen vatsaansa, saada pulppuavaa verta päällensä, nähdä kauhunilme toisen ihmisen kasvoilla ja tuntea hänen viimeinen henkäyksensa ja kaatuvan ruumiinsa paino sen lysähtäessä elottomana maahan. Se antoi varmasti perspektiiviä siitä mitä oikeasti eläminen, kuoleminen ja tappaminen merkitsee. Nykyisillä turhanpäiväisillä pelkuriraukoilla ei ole siitä mitään käsitystä. En väitä että itsellänikään olisi, vaikka olenkin harrastanut miekkailua, jousiammuntaa ja muita muinaisia aseita, niiden rakentamista, käyttöä ja erilaisia tekniikoita ihmisen hengiltä ottamiseen ja vaikka olen monet kerrat koittanut mahdollisimman elävästi kuvitella miltä tappaminen tuntuisi.
Silti en tule koskaan elämässni tappamaan ketään ihmistä, kaikkein viimeisimpänä itseäni, sillä rakastan elämää liian paljon.

Elämän rakastaminen on ominaisuus joka tuntuu kokonaan puuttuvan sellaisilta ihmishirviöiltä, jotka kykenevät terrori-iskuihin ja muihin hirmutekoihin. Toki nuokin hirviöt ovat ihmisiä, en yritä vieroittaa heitä itsestäni ja muista ihmisistä, mutta he ovat vajavaisia ihmisiä, alikehittyneitä yksilöitä. Heiltä puuttuu jotain. He ovat vammaisia. He ovat mielenvikaisia, hulluja, mielisairaita, mielipuolia, kieroonkasvaneita, ymmärrykseltään rajoittuneita, tai kokonaan todellisuuden tajun menettäneitä henkilöitä. Silti ihmisiä. Ikävä kyllä.

Ennen tällaisia tapauksia ei ollut. Miksikö? Siksi ettei tuollaisilla ihmiskunnan häpeätahroilla ollut välineitä purkaa omaa tuskaansa muihin. He tekivät itsemurhan. Kaikki kouluampujathan tekevät nykyään samalla itsemurhan. Jotkut puhuvat laajennetuista itsemurhista. Nuo massamurhaajat ajattelevat että lähtevät maailmasta vieden niin monta muuta ihmistä mukanaan kuin kykenevät. Se ajatus antaa heille edes jonkinlaisen vallantunteen, koska he ovat muuten täydellisesti epäonnistuneet surkeassa ja lyhyessä elämässään. Tällaista vallantunnetta ei nimenomaan tule missään nimessä sallia tuollaisille heikkoluontoisille aivokääpiöille. He ovat ihmislajin heikkoja yksilöitä, joiden on määrä kuolla pois jakamatta geenejään eteenpäin. Epäkelpojen ei kuulu selvitä. Ihminen on ruutiaseiden keksimisellä vienyt tarinaamme huonoon suuntaan, koska nyt moni kelvollinen kuolee samalla kun epäkelpo päättää päivänsä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Linnan juhlat

Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12.2012 keräsi taas sankoin joukoin televisionkatsojia kotisohviensa ääreen, ja mikäs sen mukavampi on itsenäisyyspäivän iltaa viettää kuin muiden tyylitajuttomuutta arvostellen, katkerana ja kateellisena siitä ettei himoittu kutsu taaskaan kolahtanut omasta postiluukusta.

Kuitenkin paljonkin olisi sanottavaa ihmisten tyylistä, ja siitä keitä linnaan ylipäätään oli kutsuttu.
Kättelyjonoa katsellessa pistivät silmään erityisestti huonosti pukeutuneet miehet ja naiset, eli ne, jotka eivät olleet etiketin mukaisesi puettuja.
Miehissä eniten häiritsivät, kuten joka ikinen vuosi, ne vasemmiston (köyhälistön) ja perussuomalaisten (junttien) edustajat, jotka eivät suostuneet pukeutumaan frakkiin, vaan tulivat paikalle tummassa puvussa. Tumma puku ei ole ollenkaan riittävän juhlava asuste valtakunnan ykköstilaisuuteen, tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Silloin pukeudutaan frakkiin eli hännystakkiin. Ei pukuun, eikä edes smokkiin. Kaulassa on rusetti, eikä solmio.
Mutta nuo köyhät ja köyhänmieliset, tyylitajuttomat juntit eivät suostuneet kunnioittamaan Suomen tasavallan presidenttiä, muita arvovieraita, eivätkä Suomen kansaa edes sen vertaa että olisivat pukeutuneet tilaisuuteen sopivalla tavalla, kun heidän kutsumisensakin kyseiseen tapahtumaan on hieman kyseenalaista.

Pertti "Veltto" Virtanen (ps) piti iänikuisen baskerinsa päässään kätellessään presidenttiä, mikä ei tietenkään ole etiketin mukaista, vaan erittäin huonoa käytöstä. Hattu otetaan pois missä tahansa sisätiloissa, puhumattakaan jos ollaan menossa presidenttiä kättelemään suorassa valtakunnallisessa televisiolähetyksessä. Sen lisäksi hän jäi hurraamaan kameroille kädet ilmassa punaisella matolla, mikä ei ole soveliasta myöskään.

Timo "Jytky" Soini (ps) oli ihme ja kumma pukeutunut frakkiin, minkä toki pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta kun perussuomalaisesta poliitikosta on kysymys, ei yleensä kannata odottaa mitään. Mutta ikävä kyllä mikään ei näytä hyvältä tynnyrinkokoisen vatsan päällä, Soinin täytyisi ehdottomasti ruveta tiukalle ja pitkälle laihdutuskuurille. Etoo katsoa moista punkeroa.

Viime vuonna juhlat röyhkeästi väliin jättänyt Teuvo "Sahamies" Hakkarainen (ps) tuli kaikessa junttiudessaan paikalle "velvollisuudentunnosta", sana jonka merkitystä hän ei itse ole eläissään toteuttanut, ja kuten arvata saattoi, tapajuopon tie kävi booliastialle heti kun silmä vältti, ja itsensä humalaan lipittänyt kansan"edustaja" jouduttiin heittämään ulos linnasta hänen alettuaan räyhätä.

J. Henrik "Poski" Tiihonen, oli kutsuttu vain koska hän oli tukenut Sauli Niinistöä tämän presidentinvaalikampanjassa. Räppäri oli pukeutunut kalliiseen Louis Vuittonin pukuun, mutta vain pukuun. Frakki sen olla pitää, aivan sama miten kallis ja hieno puku olisi tarjolla. Luulisi että menestyneellä räppärillä olisi ollut varaa ostaa merkkifrakkikin.

Monen frakkipukuisen miehen valkoiset frakkiliivit pilkistivät esiin mustan frakkitakin etuliepeiden alta, mikä ei ole etiketin mukaista. Ihan pienestä pilkahtelusta en viitsisi valittaa, mutta joidenkin liivit olivat valahtaneet vähintään kymmenen senttimetriä takin alapuolelle, mikä näytti jo todella typerältä. Ongelma oli pahin keski-ikäisillä, elintasoaan huomattavasti kasvattaneilla herroilla, ja tottahan se on että lihavan päällä mikään vaate ei näytä hyvältä, ainakaan niin hyvältä kuin se näyttäisi sopusuhtaisemman ihmisen päällä. Laihduttakaa hyvät herrat.

Kaikkein hävettävimpiä olivat kuitenkin ne elämäntapakieltäytyjät, jotka eivät suostuneet tulemaan juhliin, vaikka heidät oli sinne kutsuttu. Periaatesyistä pois jääneet perussuomalaiset kansanedustajat saisivat hävetä ala-arvoista käytöstään.

Naisten juhlapuvuissa on enemmän vaihtelua, kuten aina, mikä on epäreilua miesten kannalta. Kuitenkin samat pari pukua toistuvat melkein kaikilla naisvierailla. Tänä vuonna oli muodissa yksiolkaiminen "Diana"-puku, joka oli hieno, mutta hivenen ylikäytetty. Väreistä käytetyin tällä kertaa oli sininen, liekö kokoomuslaisen presidentin kunniaksi? Punainen oli myös suosittu, kuten aina, punainen juhlapuku on klassisin ja ehkä kaikkein kaunein mitä naisella voi olla.

Ritva "Kike" Elomaa (ps) oli pukeutunut siniseen pukuun, josta ei ole kauheasti valittamista, paitsi ehkä hihat, jotka olisi voinut jättää pois kokonaan, mutta hänen itsepäisyytensä pukeutua vain siniseen menee yli ymmärryksen.

Tarja Halonen oli pukeutunut pukuun jota hän oli käyttänyt jo kahdesti aiemmin linnan juhlissa, vuosina 2007 ja 2011. Kyllä nyt presidentti voisi panostaa vähän enemmän ja hankkia joka vuodelle oman puvun. Varsinkin kun kyseinen puku ei ruskeanvihreine sävyineen ole kauhean silmäähivelevä.

Kaikki naiset, jotka olivat jo tanttaiässä, ja hieman pulskistuneita, olivat, kuten tavallista, pukeutuneet mitäänsanomattomiin kolttuihin, jotka muistuttivat juhlamekon sijaan enemmän puolijoukkuetelttaa, usein niin värityksensa kuin muotonsakin perusteella. Sääli että niin moni keski-ikäinen nainen on päästänyt itsensä rupsahtamaan ja lihomaan. Laihduttakaa hyvät naiset.

Kaikki silmälasipäiset ihmiset voisivat myös käyttää piilolinssejä, ainakin linnan juhlissa, on sen verran hieno tilaisuus kuitenkin, ja varsinkin jos on kovin näkyvät paksut kehykset laseissa.

Myös linnan kutsuvieraslista herätti kummeksuntaa. Työmies kutsuttu. Millähän perusteella? Miksi juuri hän? Miten oli valittu yksittäinen työmies? Arpomalla vai?
Koko juhlia katsellessa en voinut välttyä ajattelemasta miten paljon hienompi tilaisuus olisi vielä ollut, jos juhlavieraat olisivat kaikki oikeasti valtakunnan kermaa. Nyt kun mukana ovat kaikki kaksisataa kansanedustajaa (paitsi röyhkimykset, jotka jättävät juhlat väliin), mukaan mahtuu kymmenittäin ihmisiä, joiden ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa olevan edustavia, saati sitten kermaa. Kyllä valtion hienoimpien juhlien vieraslista pitäisi koostua valtion hienoimmista ihmisistä. Jos tällainen on jo nykyään tarkoituksena, ei voi kuin surkutella Suomen valtion köyhää tilaa, sillä kaiken maailman turhia julkkiksia ja muita "ei-keitään" oli linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsuttu.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Lävistykset ovat rumia

Lävistykset ovat nykyään suuressa muodissa aivan kuten tatuoinnitkin. Lävistyksissä tatuointeja huonompi asia on että niitä otetaan kasvoihin, joita juuri kukaan ei kehtaa sentään tatuoida. Lävistysten parempi puoli tatuointeihin verrattuna on että ne saa otettua pois, tosin niistä jää ikävä reikä ihoon, jonka parantuminen voi kestää hyvinkin kauan.

Lävistyksiäkin on ihmiskunta harrastanut jo ammoisista ajoista lähtien, mutta se ei toki tarkoita että lävistykset olisivat automaattisesti, ja aina, kauniita. Suurin osa niistä onkin rumia.
Vastustan kaikkia muita lävistyksiä paitsi korvakoruja (ja niissäkin vain yksi reikä korvannipukassa on sallittu, eikä missään nimessä venytetty reikä!)
Lävistyksiä ottavat nykyään miehet ja naiset, nuoret tietenkin vanhoja enemmän, sillä vasta hiljattain ovat tulleet muotiin muut kuin korvakorut. Enemmän ja enemmän näkee extreme-kokeilunhaluisia ihmisiä, jotka ovat pilanneet kasvonsa rei'ittämällä ne täyteen koruja tai venyttämällä kasvojenosiaan muodottomiksi. Miten voi ihminen vihata omia kasvojaan niin paljon että muokkaa itsestään elävän hirviön? Miksi mikään ei riitä? Jotkut ovat selvästi jääneet koukkuun lävistyksiin, niin kuin tatuointeihinkin, aina pitää saada lisää ja aina hurjempaa. Kapinaa yhteiskuntaa ja vallitsevia normeja vastaan? Idiotiaa, sanon minä. Sulkee myös monen työpaikan oven pysyvästi.

Kaikkein kauheimpia lävistyksiä ovat venytyskorut, jotka venyttävät esim korvia, nenää tai huulia muodottomiksi lihanpaloiksi, joissa on valtavat reiät. Orjakaupan aikaan eräät afrikkalaiset naiset venyttivät alahuulensa muodottoman isoiksi lätyiksi pitämällä aina suurempia ja suurempia "lautasia" huulessaan. Tämä sen takia että epämuodostuneet ja rumat naiset eivät kelvanneet edes orjiksi ja heitä ei laivattu Amerikkaan.

Ihonalaiset paukamat, sarvet yms. ovat venytyskorujen kanssa samalla sijalla hirveimpien lävistysten kanssa. Pään epämuodostumilta ja kasvaimilta näyttävät muhkurat ovat käsittämättömän hirveitä.

Muut vartalokorut. Tanko niskassa tai rinnassa, renkaita selässä, kaikki aivan kamalia. Näyttävät finneiltä, ruvilta tai epämuodostumilta ihossa.

Nenäkorut. Pahin on keskellä oleva nenärengas, jollainen sopii vain härille. Toiseksi pahin on nenänvarren yläosan lävistävä tanko silmien välissä. Seuraavaksi nenän sivulla oleva rengas tai muu koru. Ainut hyvä puoli nenän keskellä olevassa renkaassa on, että jos sen ottaa pois, reikä ei juurikaan näy.

Huulikorut. Ylä- tai alahuulessa oleva rengas tai tankopallo pilaa suun alueen kauniin ulkonäön, kamalaa. Huulikorun reiästä valuu vesi ulos ja koru voi vahingoittaa hampaitakin.

Kulmakorut. Kulmakarvojen ylittävä rengas tai lävistävä pallopäinen tanko on kauhea ja pilaa kulmakarvojen elegantin kaaren.

Kielikorut. Kielen lävistävä tanko on ruma ja turha lisäke, joka voi myös hangata hammaskiillettä pois, mikä on haitallista. Onneksi näkyy vain harvoin, mutta joillakin on ikävä tapa muljautella kielikorua suussaan, mikä on ällöttävää.

Ienkorut. Ylähuulen alla roikkuva rengas hankaa hammaskiilteen pilalle, ja on muutenkin rumannäköinen. Ainut hyvä puoli on että se ei näy koko ajan, ja jos sen ottaa pois, sen jättämää reikää ei huomaa.

Hammaskorut. Hammaskiilteen pilaava reikä hampaassa tai hampaan päälle liimattava koru, jota ei saa irti hammasta vahingoittamatta, kertakaikkisen typerä idea. Näkyy vain hymyillessä, mitä ei onneksi Suomessa liikaa harrasteta.

Nännikorut. Tangot ja renkaat nänneissä eivät sovi kenellekään. Haittaavat imetystä ja voivat olla muutenkin kivuliaita ja vaarallisia. Hyvä puoli on etteivät ne näy ulkopuolisille ollenkaan.

Napakorut. Parempi paikka lävistykselle kuin mikään muu kohta vartalossa, sillä napa on muutenkin kuopalla, eikä pieni reikä siellä haittaa niin kamalasti. Muttei napakoru kyllä yleensä kauhean hyvä idea ole. Onneksi ei näy vaatteiden alta kuin hyvin harvoin.

Korvakorut. Korvakorut voivat olla kauniita, ja perinteiset korut usein ovatkin, kunhan lävistys sijaitsee korvannipukassa, eli korvan alareunassa. Yksi reikä korvassa riittää, ja ylempänä korvanlehdessä sijaitsevat, esimerkiksi korvan reunan kiertävät renkaat tai koko korvan läpi kulkevat tangot eivät näytä hyvältä.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Tatuoinnit ovat rumia

Tatuoinnit ovat nykyään erittäin suosittuja. Onhan niitä aina ollut, ammoisista ajoista lähtien (Siperian haudoista on löydetty 2500 vuotta vanhoja tatuoituja skyytialaisten ruumiita), mutta vasta viime vuosikymmeninä on vartalon leimaamisesta tullut muotia kaiken kansan keskuudessa.
Tätä ennen tatuointeja oli lähinnä merimiehillä ja vangeilla, joiden karskiin imagoon ne (ehkä) sopivatkin.
Vastustan tatuointeja. Niin miesten kuin naisten, kaikenlaisia tatuointeja. Tatuointeja otetaan ilman pätevää syytä, lyhemmän tai pidemmän hetken mielijohteesta. Tatuoinnit ovat jos ei joka ikisellä kerralla, niin ainakin lähes aina rumia. Tatuointeja ei suunnitella yhteensopiviksi toistensa kanssa ja muutenkin syyt niiden ottamiseen ja tatuoinnin valintaan ovat huonoja. Tatuointeihin ja niiden ottamiseen jäädään koukkuun, en tunne yhtäkään tatuoitua, joka ei haluaisi enempää kuin yhden tatuoinnin. Sama asia kuin lemmikkieläinten kanssa: aina halutaan lisää kaikkea.
Myös tatuoijat ovat pääsääntöisesti huonoja: geneerisiä, itseään toistavia ja toisiaan matkivia lahjattomia kuvataiteilijoita, jotka käyttävät harjoituspaperinaan ihmisten ihoa. Anteeksiantamatonta toimintaa, sillä huono tatuointi on pysyvä rangaistus typerästä päähänpistosta.


Miksi tatuointeja otetaan?


Tyhmyydestä.
Hetken päähänpistosta.
Lahjaksi.
Muistoksi (rakkaan nimi/oma lapsi/kuollut sukulainen/lemmikki).
Koristeeksi.
Uskonnollisesta syystä.
Kuuluakseen joukkoon (merimiehet, vangit, jengiläiset, rikolliset, uusnatsit, yakuza).
Muoti-ilmiön takia (rockabilly, burleski, hipsterit).
Fanituksen takia (idolin nimi, naama tai logo).
Luomaan uusi identiteetti, jos vihaa vanhaa mitätöntä itseään ja haluaa tulla kuuluisaksi.
Persoonansa korostamiseksi.
Koska tatuoinnit ovat muodissa ja muillakin on.
Mukasyvällisen merkityksen takia (mietelause, "salainen" symboli).
Koukkuun jäämisen takia.

Nämä ovat kaikki huonoja syitä ottaa tatuointi. Hyviä syitä ei olekaan.


Tyhmät humalaiset päähänpistot, jekut ja ekstreme-kokeilut voidaan unohtaa syinä heti alkuunsa.

Lahjaksi saatu tatuointi ei ole hyvä syy, tatuointia ei kannata ottaa, jos muut sitä haluavat. Myöskin "aikuistumisrituaalina" kahdeksantoistavuotissyntymäpäivälahjaksi itse itselleen antama tatuointi on huono ajatus, vanhempien turhaa kapinointia ja mahdollisesti myöhemmin kaduttava päähänpisto.

Muistoksi otettu tatuointi on myös huono idea. Varsinkin oman rakkaan nimi sydämen keskellä. Jos kumppani vaihtuu, tulee tatuoinnista ikävä muistutus pieleen menneestä suhteesta. Ne ovat myös erittäin mauttomia. Samoin lasten nimet ja syntymäajat ovat aivan turhia tatuoinnin aiheita, kuin myös kuolleiden vanhempien. Jos rakastat läheisiäsi tarpeeksi, eivät he unohdu koskaan mielestäsi, etkä tarvitse ilmoitusta merkittynä ihoosi. Vielä pahempi on lemmikin kuoleman muistomerkki iholla.

Koristeeksi otettu tatuointi on turha. Muoti vaihtuu, mielipiteet vaihtuvat, koristeet vaihtuvat, mutta tauointi pysyy. Ei voi olla varma tykkääkö koristeesta enää vanhana. Ja miksei voi ottaa väliaikaista hennatatuointia koristeeksi, tai maalata ihoaan väliaikaisesti tai käyttää koruja, tai mitä tahansa, josta voi tarpeen tullen luopua? Tatuoinnista ei pääse eroon, vaikka haluaisi.

Uskonnolliset tatuoinnit ovat myös turhia. Ensinnäkin, jos joku todella uskoo jumalaan, raamattu sanoo, että älä koristele ihoasi millään lailla, tai herra suuttuu. Siispä uskonnollisten kuvien ottajat ovat tekopyhiä tai huonoja uskovaisia. Lähinnä näitä otetaan Latinalaisissa maissa, yhteenkuuluvuuden tunteen takia, koska useilla muillakin niitä on. Halutaan kuulua joukkoon. Turhaa.

Joukkoon kuulumisen takia merimiehet, sotilaat, vangit, rikolliset, moottoripyöräjengiläiset, uusnatsit, yakuza-gangsterit ja muut enemmän tai vähemmän epäilyttävät ryhmittymät ottavat ihoonsa kuvia, samanlaisia kuin muillakin ryhmän jäsenillä. Ne ovat usein symbolisia (suomileijona, hakaristi, Hells Angels-logo), mauttomia, geneerisiä, mielikuvituksettomia, rumia, vastenmielisiä, vihamielisiä muita kohtaan tai täysin sopimattomia tehden kantajastaan yhteiskunnallisen hylkiön. Vankien kaikki tatuoinnit pitäisi poistattaa.

Muoti-ilmiöt ja trendit luovat tatuointikuumetta, ja noiden ilmiöiden kannattajat haluavat merkitä itsensä kuuluviksi tiettyihin ryhmiin. Esim rockabilly ja burleskiharrastajilla on retrotatuointeja, pin-up-kuvia yms. Hipsterien tatuointeihin kuuluvat mauttomat iänikuiset mietelauseet kaunokirjoituksella, sydämet, kolmiot, silmät, perhoset ja kyyhkyset rinnan päällä. Nämä kaikki ovat ennalta-arvattavia, kökköjä, tylsiä, eivät todellakaan omaperäisiä, kertovat omistajastaan ainoastaan sen että hän on epävarma omasta identiteetistään ja on muiden ohjailtavissa. Ei todellakaan suositeltavaa.

Fanitatuoinnit, kuten idolin naama, nimi, bändilogo, elokuvahahmo tms. on myös typerä tatuoinnin aihe. Idolit voivat vaihtua, mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet muuttua täysin erilaisiksi, varsinkin nuorilla ihmisillä, jotka tällaisia tatuointeja ottavat. Tuskinpa mikään edellämainituista oikeasti omaa niin suurta ja mullistavaa merkitysta faninsa elämään, että tämän kannattaisi ottaa siitä pysyvä muisto tatuoituna ihoonsa. Ei ainakaan kannattaisi olla.

Jotkut ihmiset ovat tatuoineet koko kehonsa luurangoksi, tai tiikerin/leopardin värikuosein, vain sen takia, että tulisivat kuuluisiksi. Erittäin huono syy pilata loppuelämänsä työmahdollisuudet ja panna kaikki yhden kortin varaan, jos vaikka onnistaisi. Ihmiset ovat myös pettyneitä normaaliin itseensä, ja jos ei ole minkäänlaista talenttia tai omia kykyjä tulla kuuluisaksi ja menestyneeksi, tatuoivat sitten itsensä ylt'ympäri. Tämä ei tietenkään kerro kuin äärimmäisestä huomionhakuisuudesta, vaikka huomion kohde ei ole sellaista oikeasti ansainnut. Mitä on tehnyt Zombie-boy Rick Genest? Ei mitään, joku on vain tehnyt häneen karmaisevat luurankotatuoinnit.

Ihmiset jotka ottavat tatuoinnin "persoonansa korostamiseksi" ovat epvarmoja persoonastaan. Onko sitä olemassa, ja millainen se on, onko se sellainen kuin he haluaisivat sen olevan, ja millaisena muut ihmiset sitä pitävät? Tällaisten ihmisten tulisi miettiä miten he voisivat oikeasti muuttaa ajattelutapojaan, kehittää persoonaansa sisältäpäin, eikä yrittää paikata siinä olevia aukkoja ulkoisin keinoin, kuten piiloutuen tatuointien taakse.

Koska muillakin on, on yksi huonoimmista syistä ottaa tatuointi. Enää ei ole erilaista olla tatuoitu. Ei tarvitse ottaa tatuointia esittääkseen olevansa kova kaveri. Oikeastaan se on säälittävää, jos joku sen takia mustetta iholleen hakkaa. Myös tatuoinnin ottamisen aikainen kipu, ja sen sietäminen ei ole mikään saavutus josta tulisi haaveilla.

Jotkut kuvittelevat että on hienoa, kun ottaa syvällisen mietelauseen ihoonsa tatuoituna, mielellään kaunokirjoituksella, mielellään vieraalla kielellä. Tai sitten salainen symboli, mielellään hepreaksi tai kiinaksi, mielellään niin että kysyjille joutuu sitä selittämään. Tällainen on yleensä äärimmäisen noloa, mautonta, säälittävää ja turhaa. Se antaa kuvan pinnallisesta ihmisestä, joka on tatuoinut symbolin ihoonsa korostaakseen olematonta viisauttaan tai mielen harmoniaa, jota hänessä ei ole.

Viimeisenä syynä on tatuointeihin koukkuun jääminen. Tatuoinnit tuntuvat aiheuttavan riippuvuutta, niiden omistajat ovat niin niihin kiintyneitä, että haluavat aina vain lisää ja lisää. Koska noita pieniä tatuointeja ei ole alunperinkään suunniteltu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, on lopputulos yleensä kamalan ja hirveän välimaastosta oleva sotkuinen sekamelska ympäri vartaloa. Aina ei edes mietitä mitä halutaan, kunhan vain halutaan uusi tatuointi.