Isänpäivä on isänpäivä

Eräs australialainen feministi, joka ei ansaitse tulla nimetyksi, on ehdottanut että isänpäivä korvattaisiin ”erityisen henkilön päivällä”. Tätä onkin jo kokeiltu sekä maailmalla, että meillä koto-Suomessa, jossa jotkin liberaaleina itseään pitävät päiväkodit ovat ottaneet nimityksen kokeilukäyttöön. Siis päiväkodit! Että tällainen feministis-propagandistinen vasemmistoaivopesu kodistetaan nykyään jo kaikkein vastustuskyvyyttömimpiin ihmisiin, eli pieniin lapsiin! Kuinka hävytöntä ja raakaa toimintaa. Vastustan tätä ehdottomasti.

Isänpäivä on isän päivä. ”Erityisen henkilön päivä” on ensinnäkin jo sanana typerä hirviö, minkä lisäksi se on totaalisen seksistinen miessukupuolta kohtaan. Ei kukaan ole koskaan ehdottanut, eikä edes kehtaisi ehdottaa, äitienpäivän poistamista, muuttamista tai muuten raiskaamista. Miksi tämä feministinen hyökkäys kohdistuu vain miehiin? Koska kaikkihan ne kohdistuvat. Isänpäivä on jo muutenkin alemmassa arvossa kuin äitienpäivä. Äitienpäivä on kauniissa toukokuussa, kun isänpäivä on kurjassa marraskuussa (marras tarkoittaakin kuolemaa), ja tämän lisäksi äitienpäivä on virallinen liputuspäivä, isänpäivä vain vakiintunut. Kumma ettei kukaan ole ottanut tätä pientä lakiasiaa korjatakseen.

Jokainen, joka on isä, on ansainnut oman juhlapäivänsä, kuten myös jokainen joka on äiti. Nykysuomessa vanhemmuutta ei ilmeisesti korosteta tarpeeksi, koska syntyvyys laskee hälyttävästi koko ajan. Etenkin tässä tilanteessa vanhemmuudesta pitäisi palkita kaikin keinoin, ja isän- ja äitienpäivät ovat vain yksi muodollinen tunnustus asiasta. Minusta myös jokainen isä ja äiti ansaitsisivat vanhemmuudestaan vähintään yhden palkallisen vapaapäivän vuodessa.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi poistaa isänpäivän? Sitä on yritetty perustella sillä että kaikilla ei ehkä ole isää. No, kaikilla on oikeasti isä, koska lapsia ei synny pelkistä naisista. Jos isä on kuollut, on se surullinen tapaus, mutta tällöin isänpäivänä voi muistella edesmennyttä isää, ja vaikka käydä tämän haudalla. Jos isä on jättänyt äidin ja lapsensa, on tapaus edelleen valitettava, mutta ei sekään anna oikeutta vielä muilta isänpäivää pois. Isänpäivä on sekä kaikkien isien, että kaikkien lapsien oikeus. Se hyvin marginaalinen vähemmistö, joka ”kärsii” isänpäivästä, ei oikeuta luopumaan tästä perinteestä. Nykyään on vallalla sellainen ilmapiiri, että marginaaliset vähemmistöt kuvittelevat oikeudekseen pompotella vallitsevaa yhteiskuntaa ja enemmistöä aivan mielin määrin. Sellainen peli ei vetele, vaan vähemmistöt pysykööt marginaalissa. Ei yksi ihminen saa pilata tuhannen muun juhlapäivää (saati sitten yksi feministi miljardien ihmisten), vain sillä verukkeella että jollekin voi (ehkä) tulla siitä vähän paha mieli. Kasvakaa jo aikuisiksi feministit, ja lopettakaa tällainen naurettava pelleily! Maailmassa on oikeitakin ongelmia, sekä miehillä että naisilla, ja isänpäivä ei ole yksi niistä, ei lähelläkään.

Luin myös kuinka joku yritti säälittävästi perustella isänpäivän tuhoamista sillä että kyseessä on verrattain uusi perinne (1940-luvun lopulla Suomessa aloitettu), mutta tällä samalla naurettavalla perusteella voisi perustella aivan mitä tahansa, kuten naisten äänioikeuden poistamista (vasta 1900-luvun alusta ollut käytössä) tai jotakin muuta vastaavaa. Ei perinteen tarvitse olla ”ikiaikainen” (sana jota kyseinen henkilö käytti) ollakseen vaalimisen arvoinen. Jos sinä et halua viettää isänpäivää, voit häpäistä oman isäsi ihan yksinäsi.

Joten näpit irti isänpäivästä, se ei ole teidän (feministien) päivänne, ettekä te voi siihen koskea. Aion tulevaisuudessakin viettää isänpäivää hamaan kuolemaani asti, ja siirtää perinteen jälkeläisilleni. Tänä isänpäivänä menen vanhempieni luokse, veljieni kanssa, ja vietämme yhdessä isänpäivää, isäni kunniaksi, joka on meidät siittänyt.

Hyvää isänpäivää kaikille isille! Ikuisesti.